Hae
Mansikkapilvi

JOS TIETÄISIT, KERTOISITKO?

Muutaman kerran olen miettinyt tätä aihetta mielessäni. Olen miettinyt myös, että mitä itse tekisin.

Mitä tekisin jos tietäisin, että ystävääni petetään parisuhteessa, kertoisinko siitä ystävälleni? Mä luulen, että kertoisin. Tietenkin kertoisin. Etenkin jos on oikeasti kyse ystävästäni. Jos tällainen tapahtuisi tuttavalle, niin sitten asiaan olisi ehkä hankalampi puuttua. Läheisiä kavereita puolustaisin aina ja kertoisin mitä tiedän.

Olen itse nimittäin ollut parisuhteessa jossa mua on petetty paljon. Tiesin jo ennen eroa, että ex-miehen kaverit varmasti tiesivät näistä exäni touhuista, heistä kukaan vaan ei viitsinyt puuttua asiaan, koska he ajattelivat ettei se heille kuulu.

Eron jälkeen sain kuulla myös yhdeltä naispuoleiselta tutultani, että hänkin oli tiennyt noista pettämisistä. Hän oli yrittänyt puhua silloiselle miehelleen, joka oli siis mieheni hyvä ystävä, että pitäiskö tohon puuttua, mutta eipä hän halunnut asiaan puuttua. Itseasiassa tämä nainen oli puhunut myös mun exän kanssa näistä pettämisistä. Hän oli yrittänyt puhua järkeä exälleni, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Niin, hankalahan se on ehkä lähteä tollaiseen asiaan puuttumaan. Siltikin hirveää, että jotenkin ystävyyden merkeissä annetaan myöskään tollaisen asian tapahtua kerta toisensa jälkeen.

Aihe tuli mieleen kun näin mainoksen kirjasta (täällä), jossa käsitellään sitä, että miksi paskoihin parisuhteisiin vaan jäädään. Miksi osapuolet ei eroa, jos homma ei toimi tavalla tai toisella? Jos ajaudutaan pettämiseen, niin miksi peliä ei puhalleta poikki, vaan luvataan vaan, että niin ei koskaan enää tapahdu, ja sitten käytännössä lähdetään saman tien uudelleen tekemään temput toisen selän taakse.

Samaa voin siis toki kysyä itseltäni. Miksi jäin paskaan parisuhteeseen, vaikka tiesin mitä tapahtuu? Toisaalta kielsin kaiken tapahtuneen. Epäilin aikani ja sitten narautin tyypin, sain anteeksipyynnön ja lupauksia, että mitään pettämisiä ei tapahdu enää, mutta kappas, tapahtui sittenkin.

Kai se oli sitä, että oli niin nuoresta saakka ollut yhden ja saman ihmisen kanssa. Kasvanut siinä toisen rinnalla tavalla tai toisella, ainakin aikuiseksi. Jotenkin ei vaan osannut nähdä elämää ilman sitä toista. (VAIKKA TODELLAKIN OLISI PITÄNYT). Ja jotenkin kai sitä on pakko olla sekaisin, että hyväksyy tuollaista toimintaa omalta kumppaniltaan.

Kun sitten lopulta erottiin ja pääsin repivän eron jälkeen tolpilleni, en ollutkaan ollut niin onnellinen varmaan koskaan.

miten ihminen voi sokeutua itse siihen tilanteeseensa missä elää. Kaikella järjellä ymmärtää, että tässä ei ole mitään järkeä, mutta silti tyytyy siihen. Olisiko sulla rohkeutta puuttua pettämiseen, jos tietäisit siitä?

Lue myös:

Pettäminen jättää jäljet

PARASTA PARISUHTEESSA ON ONNELLISUUS

Aihe, joka saa ainakin minut juuri nyt hymyilemään. Tällä hetkellä, koska meillä menee hyvin meidän parisuhteessa. Jos parisuhteessa ei menisi hyvin, ajatus parisuhteen onnellisuudesta voisi luoda surullisen mielen. Onnellisuus, sehän se on se asia jota parisuhteessa pariskuntana tavoitellaan.

Välillä vastatuuli on kova

Pakko sanoa tähän alkuun heti, että uskokaa kun sanon, että myös meillä on ollut vaikeutemme. Välillä ollaan mietitty ihan, että olisiko meidän parempi olla erillään. Siltikin, ollaan päädytty hammasta purren jatkamaan yhdessä. Välillä toisen usko on ollut koetuksella ja silloin toisen on pitänyt jaksaa entistäkin kovemmin. Jotenkin ollaan tiedetty kuitenkin sisimmissämme, että ero ei ole vaihtoehto.

Sitten tulee se aika kun asiat asettuu uomiinsa ja vastatuuli helpottaa. Silloin sitä on onnellinen siitä, että ollaan yhdessä.

Varmasti jokaiseen parisuhteeseen kuuluu kausia, kun asiat ei ole helppoja ja tuntuu, että on vaan riitaa. Toki on varmasti niitäkin ketkä ei riitele koskaan ja asiat on tasaisen hyvin aina, mutta he onkin yli-ihmisiä 😀

Se, että pyrkii puhumaan ja selvittämään riidat, opettaa. Se opettaa itseä ja se opettaa sitä toista. Parisuhteessa pitää oppia toiselta ja itseltään. Ei voi olettaa, että toinen vaan mukautuu omiin tarpeisiin, haluihin ja tahtoon, koska myös se toinen on oma itsenäinen yksikkönsä jolla on halu ja tahto myös.

Aina ei voida mennä vain yhden mielipiteen mukaan. Joskus toisen on annettava periksi.

Parasta meidän parisuhteessa on meidän huumori. Me nauretaan, kujeillaan ja hassutellaan tosi paljon. Me pusutellaan, halaillaan ja lässytetään toisillemme. Me tehdään paljon asioita yhdessä, eikä se ole kummallekaan pakkopullaa, vaan ennemminkin just niin me halutaan tehdä. Toisen kanssa erilaisten asioiden jakaminen on parasta. Oli ne asiat sitten arkisia tai vähän arjesta poikkeavia.

Se on parasta, kun molemmilla on vapaa ja saadaan syödä aamupala yhdessä. Tai sitten se on parasta kun ensitreffit alttarilla jatkuu ja katsotaan sitä kainaloikkain peiton alla. Tai sitten on ihan vaan parasta käydä yhdessä ruokakaupassa.

Meidän arki toimii todella hyvin ja iso kiitos siitä kuuluu mun miehelle. Kuten jo aiemmin olen puhunut, niin meillä kotityöt ja kaikki hommat jakaantuu kyllä molempien harteille. Se on iso asia, eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys.

On ihana kun on näin hyvä ihminen rinnalla. Samaa tietysti toivon tekeväni sille toiselle. Jotenkin silti aina miettii, että olisiko vielä jotain mitä voisin tehdä.

Kuinka sinä osoitat kumppanillesi, että välität, arvostat ja rakastat?