Tämän lajin riskinä on syömishäiriö
12
Nyt on se viikonloppu takana päin jota varten ollaan valmistauduttu monen monta viikkoa; Fitness Expo Lahdessa on kisattu ja prinsessaviikot on ohi ja lavalla ollaan käyty näyttämässä se paketti, joka ollaan työllä ja tuskalla saatu riivittyä kasaan.
Nyt on eri alojen ammattilaisten ja median vuoro ruotia tätä lajia. Onko tässä mitään järkeä. Leikitään ihmisen terveydellä, eikä tuota lajia voi edes kutsua urheiluksi. Mikä kohta siinä on urheilua. Lääkärit antavat haastatteluja ja toteavat, että toivottavasti omat lapset eivät koskaan tuota lajia löydä. Riskinä tässä lajissa on syömishäiriö.
”He rääkkäävät itseään vuoden ajan seisoakseen viisi minuuttia korkokengissä.”
Sunnuntaisuomalainen 9.10.2016
Mun oma henkilökohtainen mielipide on, että syömishäiriöön sairastuminen on riskinä kaikille ihmisille, harrasti sitten mitä tahansa. Syömishäiriö vaatii tietynlaisen ihmistyypin ja vähän muutakin kuin fitneksen harrastuksena, jotta se puhkeaa, mutta tämä siis vain minun mielipiteeni.
Pakko sanoa, että minä en ymmärrä tätä tämän lajin parjaamista. Joo, laji on raskas keholle ja elimistölle, sekä pääkopalle mutta mikä huippu-urheilu ei olisi? Tässä lajissa viedään aika moni homma äärirajoille ja jos asioita ei osata tehdä oikein, niin varmasti saadaan paljon tuhoa aikaan. Näiden tuhojen korjaaminen voi vielä kaiken lisäksi viedä useita vuosia. Kuten jokainen on varmasti kuullut puhuttavan, tulee hormonitoiminnan häiriöitä, kilpirauhanen alkaa toimia vajaalla tai pyörähtää ylitoiminnan puolelle. Voi tulla myöhemmällä iällä osteoporoosia ja jopa lapsettomuutta.
Aihe tähän blogitekstiin lähti Keskisuomalaisen välissä olleesta Sunnuntaisuomalaisesta. Tässä haastateltiin valmentajaa, kilpailijoita ja lääkäriä. Jotkin lausahdukset jutussa ärsytti kovasti, kuten se, että ”Mitä tapahtuu, jos paino nousee dieetin jälkeen ja itsetunto on perustunut sille, että ihminen on laiha?” Sunnuntaisuomalainen 9.10.2016.
Siis kuinka monen fitness-lajeja harrastavan itsetunto perustuu siihen, että on laiha? En usko, että kovinkaan monen. Pääpaino tuossa lajissa on saada lisää lihasta, ei laihtua. Kisadieetti on juttu erikseen, mutta siltikään en usko, että kilpailijat muodostavat itsetuntonsa laihuudesta. Ehkä itsetunto muodostuu ennemminkin siitä, että saa pikkuhiljaa nähdä konkreettisia tuloksia, eli kun lihakset kuoriutuvat esiin dieetin aikana. Itsetuntoa pönkittää yhtälailla kisakauden ulkopuolella hyvät tulokset salilla ja hyvät treenit, kun jaksaa painaa. Jokainen järkevä kilpailija tietää sen, tai pitäisi ainakin tietää, että paluu normaalipainoon tulee tapahtumaan kisadieetin jälkeen. Jokaisen valmentajan tulisi myös osata hallitusti palauttaa kilpailijansa normaaleihin kaloreihin.
Se on ennemminkin se ongelma, kun tässä lajissa itseään tituleeraa kisavalmentajaksi yksi jos toinenkin. Ilman sen suurempia kokemuksia, koulutusta tai lajitietoutta. Moni PT lähtee valmentamaan tyttöjä bikinifitness kisalavoille, yhtä monet aloittelevat tytöt sitten lähtevät tällaisten ”ammattilaisten” matkaan ja tällä tavoin sitten voidaan se kroppa saada tilttiin, epäpätevän ”ammattilais”valmentajan avulla. Kiristetään vaan kaloreita niin kyllä se rasva palaa. Ei se vaan niin yksinkertaista ole. Ei saa olla, jos meinaa sen kropan pitää toimivana.
Itsellä yksi kisadieetti takana, en ole varmaan myöskään pätevä laukomaan näitä mielipiteitäni joidenkin mielestä. Ei minulle kuitenkaan tullut missään vaiheessa mitään ongelmia mun pääkopan kanssa suhteessa omaan kehooni, ei tullut fyysisiä ongelmia. Ainoa ongelma mikä oli, ettei nähnyt itsessään dieetin tuomia tuloksia, mutta vertailukuvat dieetin aikana kertoivat, että homma tuotti kyllä tulosta kun hommia jaksoi vaan painaa. Paluu normaaliin sujui pätevän valmentajan ohjein todella hyvin. En kerännyt hirveää painolastia parissa viikossa kuten joillekin harmillisesti käy. Minulla ei myöskään ollut ongelmia hyväksyä suurenevaa vaa’an lukemaa kisadieetin jälkeen. Tiesin, että niin pitääkin tapahtua. Kuukautiset ei myöskään loppuneet koko dieetin aikana vaan hormonitoiminta rullaili ainakin jollain tavalla dieetin aikana. Nälkä vaivasi silloin tällöin, mutta töissä jaksoin kisadieetin aikana käydä.
Minä olen sitä mieltä, että tätäkin lajia voidaan harrastaa ilman, että oma terveys olisi riskeerattuna. Järki kädessä ja jos kroppa ei toimi, niin silloin paussia hommista. Ei pidä runtata väkisin.
Mitä mieltä sinä olet?
Mun täytyy ihan ekana sanoa että sä et ole muistaakseni kirjoittanut yhtään tekstiä/kannanottoa minkä kanssa en olisi samaa mieltä 🙂 sun blogitekstit on ihan parhaita ja ennen kaikkea JÄRKEVIÄ! Uskallat ottaa kantaa asioihin ja pystyt ihailtavasti perustelemaan kantasi vaikka välillä tulisi aiheesta ”paska- myrsky”, respect ja jatka samaan malliin!
En tosiaan myöskään ymmärrä tätä fitness- lajien ruotimista, eikö tota ”fitness on syömishäiriö”- aihetta ole jo riittävästi jauhettu mediassa? Voiko se oikeasti olla enää niin kiinnostavaa? Mua ainakin henkilökohtaisesti ärsyttää aivan suunnattomasti noi keskustelut ja nämä lauseet mitä olit napannut tähän blogitekstiin saa niskakarvat nousemaan ylös, etenkin se ”Mitä tapahtuu, jos paino nousee dieetin jälkeen ja itsetunto on perustunut sille, että ihminen on laiha?” …ööööö….okei, veikkaan tosiaan että fitnesslajeissa kilpailevat eivät todellakaan hae sitä laihuutta, tai jos joku hakee niin laji on väärä. Kisaamiseen nyt vaan kuuluu se että kisoja varten täytyy polttaa rasvaa pois lihasten päältä. Täytyyhän vaikkapa nyrkkeilyssä kilpailijan päästä tiettyyn painoon ennen kisaa jotta saa kilpailla omassa sarjassaan ym. ym. joka lajissa on omat kriteerinsä ja riskinsä, miksi fitness olisi jotenkin vaarallisempaa kun muut lajit? On totta että kaikki valmentajat eivät ole ammattitaidoiltaan soveltuvia kisavalmentajiksi mutta toivon myös että kisaajat äänestävät jaloillaan ja etsivät valmentajan joka osaa asiansa.
Kauhea avautuminen mutta tää aihe menee vaan kerta toisensa jälkeen tunteisiin 😀
Kiitos positiivisesta palautteesta blogin suhteen. Oon tosi otettu tollasista sanoista 🙂
Kysympä minnää : ). Miks nyky naiset viihtyvät tuoll punttisalill nii hyvin? Kohta ovat vahvemppii, ku ukot. En sittee sano, etteikö ois näyttävvii. Kuha ei vuan överiks vejä. Nii onko tuokkaa kisa tietin vetäminenkkää tervveellist, ei elimistö ou tarkotettu semmosseen. Mutta jokkainen tekköö niinku parhhaaks näkköö : ).
Onkohan tästä mitään tieteellistä tutkimusta, tilastoja tai faktoja, kun moni tuntuu olevan vain asiasta jotain mieltä?
”Mun oma henkilökohtainen mielipide on, että syömishäiriöön sairastuminen on riskinä kaikille ihmisille, harrasti sitten mitä tahansa.”
Tarkoitatko mitä tahansa urheilua? Olen tässä ehkä hieman eri mieltä. Fitness-urheilussa tavoitteet liittyvät ulkoisiin tekijöihin, ei suoritukseen. Siihen liittyy ruokien punnistusta, peliin tuijottamista, ulkonäön arvostelua, kovaa itsekontrollia. Jotenkin maalaisjärjellä ajateltuna fitnesspiireissä voisi olla hieman suurempi riski sairastua syömishäiriöön kuin esim. jalkapalloilijalla. En tarkoita, että fitness=syömishäiriö, mutta uskon, että henkisesti laji voi olla jollekin ihmistyypille haitallinen. Miksi fitness nostetaan näin tapetille johtuu siitä, että se on hyvin suosittua. Pointtini on, että koko lajin lyttääminen on turhaa, mutta ei se luonteensa puolesta joka pääkopalle varmaan sovi..
Hyvä postaus!!
Itse oon sitä mieltä, että laji ei täysin ole terve kropalle, mutta hyvä ystäväni oli vasta lahdessa kisaamassa bikini ftnessissä ja kannustin häntä koko dieetin ajan. Itse en siis lähtisi kisaamaan mutta joku siihen on valmis niin täytyy hattua nostaa! 🙂
Joillain ketä olen seurannut kisojen jälkeen on niin vääristynyt kuva kropasta, ja jos painoa tulee yhtään lisää, sanotaan itseään läskiksi.. Mutta toivottavasti he silti ymmärtävät että se kuuluu siihen, ei kukaan ole kisakunnossa läpivuoden 😀
Itse en ole niinkään ajatellut fitneksen johtavan syömishäiriöön, mutta olen huomannut muutamien lajin harrastajien ja aiheesta bloggaavienkin olevan entisiä syömishäiriöisiä. Mieleeni on hiipinyt ajatus siitä, onko syömishäiriö heidän kohdallaan parantunut vai onko se vain muuttanut muotoaan. Eli jos syömishäiriöisenä on punnittu ruokia ja laskettu kaloreita sekä liikuttu hyvin kurinalaisesti ja fitneksen myötä sama meno jatkuu, mitä sitten tapahtuu jos lajin harrastaminen päättyy? Tässäkin ammattitaitoinen ja osaava valmentaja on varmasti ensisijaisen tärkeässä roolissa, etenkin jos syömishäiriöstä parantumisen ja fitnessharrastuksen välissä ei ole eletty niin sanottua tavallista elämää, jossa liikkuminen ja syöminen ovat olleet vapaampia vaikka olisivat olleet terveellisiäkin. Tämä vähän erilaisena näkökulmana aiheeseen, toivottavasti saatte ajatuksesta kiinni sillä tavalla kuin sen tarkoitin 🙂
Minusta Pippa muotoili huonosti lauseen kun kommentoi ”Mitä tapahtuu, jos paino nousee dieetin jälkeen ja itsetunto on perustunut sille, että ihminen on laiha?” . Usein fitness harrastajat perustelevat kisakunnon olevan TERVE vertaamalla sitä 20 vuotta sairastaneen anorektikon kroonistuneeseen vartaloon. Joo, ehkei kisakroppa ole samanlainen kun tämä vakavasti itsensä nälkiinnyttänyt ihminen, mutta todellisuudessa myöskään aliravittu keho ei aina välttämättä katso painoa tai rasva/lihasmassan määrää, niinkuin usein ajatellaan. Vaikka kroppa näyttäisi ulkoapäin terveemmältä verrattaessa, ei silmät näe mitä keho huutaa sisältäpäin.
Ihan täältä blogimaailmastakin on tullut ilmi monilla, _monilla_ bikinifitnestä harrastavilla on tullut vääristynyt kehonkuva. Tehdään kuukausia töitä kisakunnon eteen, ja kun se saavutetaan tulee se tyhjyys ”mitä sitten?” VAIKKA tiedostaisi, ettei kisapainossa kykene terve ihminen loputtomiin olemaan.
Ongelmana on juurikin kontrolli, järjetön kontrolli kaikesta mitä laittaa suuhunsa, miten on pakko treenata se viisi kertaa viikossa + aamuaerobiset, prepata ruoat ja kaikenlisäksi raataa niskalimassa 8 tuntia töissä, hoitaa lapset, huolehtia parisuhteesta. Ja usein se perustellaan sillä, että ”kilpaurheilijan on tehtävä suuria uhrauksia”, niin tietysti. Tässä pyörityksessä vuositoisensa kisadieettien jatkuessa heikompikin ihminen sairastuu psyykkisesti.
Usein myös näihin lajeihin ajautuvat syömishäiriötä sairastaneet. Oletko kuullut anoreksiapotilaista jotka fitnessharrastus paransi? Todellisuudessa kontrolli syömättömyydestä jatkuu, mutta vain eri muodossa. Kaikki on pilkuntarkkaa, aamupalaksi ei saa tulla grammaakaan enempää puuroa tai puolikastakaan mantelia liikaa, lounaalla on tultava tasan tarkkaan tietty määrä kaloreita.
Fitneksen psyykkiseen terveyteen liittyvistä varjopuolista harvoin kerrotaan -kuinka ahdistutaan yhdestä pienestä karkista, rangaistaan itseään juomalla 3 litraa vettä mahalaukkuun kerralla koska retkahti kakkupalaan, kahvi on pakko juoda mustana ettei maidosta tule lisäkaloreita, pakotetaan itsensä joka aamu juoksemaan tyhjällä jotta rasva palaisi mahdollisimman tehokkaasti vaikka todellisuudessa kroppa huutaa ravintoa ja lepoa.
Harvat kertoo että kisadieetin jälkeen tulee usein bulimian ja ahmintahäiriön oireita. Vaikka kuinka syötäisiinkin enemmän kuin anorektikot, on ruoan kontrollointi psyykkisesti niin rasittavaa, että ihan oikeasti voi puhjeta ahmintahäiriö kun kisadieetti loppuu, vaikka mahdollisuudet reserveen olisikin.
Ja sanoit alussa, että tarvitaan tietynlainen ihmistyyppi sairastumaan syömishäiriöihin. Niinpä, usein näihin kehonmuokkauslajeihin hakeutuu sekä kuuluu suuri joukko näitä ihmisiä joilla on läpi elämänsä ollut riski syömishäiriöön mutta se puhkeaa fitnessharrastuksen alettua, koska silloin syömishäiriöihin altistunut ihminen on äärimmäisen potentiaalinen sairastumaan.
En tiedä, mitä ajattelet pohdinnoistani. Itse arvostan sua ja sun blogia ja mielipiteitä hurjasti, oot ehdottomasti yksi mun lempiblogaajista. Itelle kuitenkin syömishäiriöt on hurjan läheinen ja tärkeä aihe, joten haluan avata omaa kantaani ja näkökulmaa keskusteluun.
-J
Mä jonkun lempibloggaaja 😀 Huikeeta! Kiitos ihan tuhannesti!
Mahtavan pohdiskeleva vastauskin sulla. Oot selkeästi itsekin miettinyt asiaa joskus.
Asiaa niin postauksessa kuin täällä kommenttiboksin kommenteissakin! En ymmärrä bikini fitnessin jatkuvaa parjaamista, samallahan voisi haukkua muutamia muitakin lajeja: miten esimerkiksi superpitkät juoksumatkat, maraton tai ultrajuoksu? Jengihän jopa pyörtyilee sun muuta. Luulen, että bikini on niin lytätty myös sen vuoksi, että siinä ei ole monen mielestä mitään kisasuoritusta. Koska eihän se ole mitään urheilua, jos seistä pönötetään lavalla! Sinällään hauska, ettei esim body fitness ole saanut niin isoa mediahässäkkää ympärilleen. 😀 Lajia voi kuitenkin harrastaa terveellisemmänkin pohjan kautta. Kyllä mulla ainakin menee maito kahvissa, koska haluan sitä käyttää. Ja kakkuakin menee (offilla tosin) hyvällä omallatunnolla, jos sellainen tilaisuus tulee eteen! 😀 jokaisella saa olla omat harrastuksensa, mulle tää harrastus on tuonut tähän asti vaan pelkkää hyvää (varmaan just siksi, että pääkoppa toistaseksi kunnossa ja lajiin kuuluvat terveelliset elämäntavat: ruoka, treenaus, riittävä lepo on parantaneet elämänlaatua).
Moi! Hullua miten voisin allekirjoittaa kaiken mitä kirjoitat ja onnistut kerran toisensa jälkeen herättämään postauksilla mielenkiinnon ja mielipiteitä! Kiitos. 🙂 Saako sun blogia mitenkään seurattua bloglovinissa?
Kiitos sullekin 🙂 Miten te nyt noin kehutte tätä mun blogia! Mutta joo, yritän laittaa blogin blogloviniin 🙂
Mulla heräsi tekstistä kahtalaista ajatusta.
”He rääkkäävät itseään vuoden ajan seisoakseen viisi minuuttia korkokengissä.”
Tätä mä karsastan. Totta toki kisaajat tekevät kuntonsa eteen töitä jopa vuodenkin ennen kisoja, OFF-kaudella salilla tahkotaan lihasta ja jossain vaiheessa siirrytään itse dieetille. Mutta eihän se dieetti kestä koko vuotta sentään (tai sitten sulla on joku aivan pässi valmentaja). Mä en nyt osaa nähdä kisaajien OFF-kautta mitenkään hirveän epäterveellisenä. Toki salilla käydään paljon mutta usein syödäänkin paljon (koska ilman riittävää määrää ruokaa turha oottaa kehitystä) ja varmasti terveellisemmin kuin moni perusjamppa tekee. Jos olet aktiivinen saliharrastaja ja pidät kiinni terveellisistä elämäntavoista miten itseasiassa erotut ”itseään rääkkäävästä” fitness-kisaajasta? Vai onko salilla käyminen kehitystoivein yleensäkin aivan belsebuubista oleva elämäntapa? Dieettikauden nyt sitten voi kai tehdä myös rääkkimeiningillä, mutta se juurikin riippuu siitä millaisen valmentajan kanssa sen tekee.
”Tämän lajin riskinä on syömishäiriö”
Tästä sitten taas olen osittain samaa mieltä. Tarkoitan, että vaatii jonkun verran henkistä kanttia että pää kestää painonvaihtelut ja ja erityisesti kiristyneen kunnon jälkeen paluun normaaliin. En mä ehkä niin mustavalkoisesti sano että kaikki lajia harrastavat on vaarassa sairastua syömishäiriöön mutta aika monella suomalaisellakin suhtautuminen syömiseen/ruokaan ei oo ihan kohdillaan ja ehkä jos on tällasta alttiutta niin tiukka dieetti voi sit tuoda esille ongelmia. Ei sillä että ihminen tietoisesti perustaisi minäkuvaansa painolukemaan, mutta kaikki ei ole tietoista eikä järkiperäistä mitä meidän päiden sisällä liikkuu. Varmasti on niitä ihmisiä joiden psyyke ei kestä tätä aspektia jos nyt muutenkaan laji ei kaikille sovi. Se vaatii kuitenkin kohtuullisen paljon sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tämä nyt sen pohjalta mitä olen lukenut useampien kisaajien kokemuksia ja ajatusten purkua, sekä myös näitä kokemuksia missä homma on syystä tai toisesta pitänyt jättää, jopa vaikka valmentajaa ei ole ollut syyttäminen.