Kun mikään ei onnistu

*Sis. mainoslinkin

Tiedättekö ne päivät kun joku asia ei mee ihan niin kuin olit sen ajatellut menevän? Tai no siis, oikeastaan kun mikään asia ei mene niin kuin olit sen etukäteen suunnitellut. No minä tiedän viimeistään nyt, lauantain perusteella.

*Housut täältä 

Lauantaina minulla oli siis tämän joulukauden ensimmäiset pikkujoulut. Ensimmäinen Jyväskylän ystäväni Henna oli mun pikkujouluseurani. Aloitettiin näiden pikkujoulujen suunnittelu jo hyvissä ajoin ja kun oltiin päätetty päivä, niin mietittiin, että mitä sitä tehtäisiin. Selattiin Jyväskylän keikkakalenteri tuolta päivältä läpi jo ajat sitten ja molempien silmiin osui Robinin keikka täällä Jyväskylässä.

No ei kun liput äkkiä tuohon tapahtumaan, ettei vaan jäätäisi ilman. Molemmat meistä on kuunnellut Robbaria paljonkin ja koskaan ei oltu häntä tätä ennen nähty. Noh, lauantaiaamu valkeni heti hiukan väsyneissä tunnelmissa; ulkona satoi vettä ja oli synkkää. Kolme aamuvuoroa putkeen on minulle ihan liikaa ja yhden yön kunnolliset unet ei niitä univelkoja kuittaa vielä joten heräsin valmiiksi väsyneenä.

Lähdettiin sitten minun miehen kanssa aamiaiselle tuohon läheiseen hotelliin. Paviljongissa saa aivan huikean brunssin tai aamiaisen, kumpanako sen sitten haluaakaan syödä. Kahvi on mielettömän hyvää ja valikoima aamiaispöydässä hyvin kattava. Ajattelin, että jos päivä lähtee käyntiin pannukakuilla niin sen on pakko luvata pelkästään hyvää…

Aamiaiselta suuntasimme sitten pikaiselle kauppakierrokselle ja siellä minun silmiä alkoi painaa tosi paljon, univelka nosti siis selvästi jälleen päätään. Ostin kaupasta iltaa varten sukkahousut ja kun päästiin kotiin niin olinpa sitten väsymyspäissäni laittanut ne sukkahousut somasti sinne jääkaappiin kinkkupaketin päälle, muiden ruokaostoksien kanssa. Päätin, että pitää ottaa pikku powernapit, että selviän illasta.

Sainkin nukuttua sitten reilun puolituntia kun Henna jo saapui meille. Mä olin herätessä tosi känkkäränkkä mutta ajattelin sen menevän ohi kun pääsen liikkeelle. Menin suihkuun ja kohta oltiinkin jo menossa Paviljongiin Robinin keikalle.

Niin, siitä keikasta. Jäi nimittäin mainitsematta, että Robin heittää tällä kiertueellaan aina keikkakaupungeissa pari keikkaa. Toinen on perjantaina ja se on vissiin yleensä se klubi-keikka, eli ravintolassa täysi-ikäisille. Sitten on se toinen keikka, lauantaina, joka on sallittu kaiken ikäisille. Tosiaan, oltiin siis menossa ikärajattomalle keikalle, kirkuvien pikkutyttöjen joukkoon. 😀

No sinne me  mentiin. Kauhistuttiin kun katseltiin ympärillemme. Kaiuttimista soi vanha tuttu Freestyler ja karkkia myytiin ihan niin kuin ala-asteen discossa konsanaan. Ympärillä juoksenteli aivan tosi pieniä lapsia ja valehtelematta lasten (eli yleisön) keski-ikä tapahtumassa oli ehkä 9 vuotta. Siellä oli sylivauvoja kuulokkeet päässä ja siellä oli äitejä ja isiä ja sitten siellä oltiin me.

Bongattiin pari isähahmoa sieltä ja niillä näytti olevan kaljatuopit kädessä. Mietittiin, et ei vitsi, saako sieltä jostain olutta. Nopeat silmäilyt ympärille ja ei missään näyttänyt olevan kaljatiskiä. Kierrettiin aluetta vähän läpi ja taas näkyi aikuinen kaljatuoppi kädessä. Ystävällinen baarimikko sitten vinkkasi meille, että kaljaako etsitte 😀 No sitäpä. Otettiin tuopit ja painuttiin sinne lasten joukkoon. Siellä me pönötettiin, hörpittiin kaljaa ja odoteltiin milloin keikka alkaisi. Katseltiin vaan ympärillemme, että nyt jos koskaan ollaan väärässä paikassa.

No keikka alkoi ja Robin pomppi lavalla ja tytöt kiljui. Siis oikeasti. Eräskin tyttö kiljui niin kovaa, että puolet yleisöstä kääntyi aina häntä katsomaan ja me oltiin siellä edelleen ne kaljatuopit kädessä. Selvittiin keikasta kuitenkin ehjin nahoin pois, parin henkisen trauman ja vaurioituneiden tärykalvojen kanssa. Olihan siinä myös omat hyvät puolet tuossa ikärajattomassa keikassa. Ei paljoa tarvitse jonotella vessaan eikä kaljatiskille. Lavan eteen pääsee kyynärpää tekniikalla oivasti. Sama tekniikka toimii myös sitten narikassa 😉

Känkkäränkkä jäi pois kyydistä ja mieli oli virkeämpi. Ainakin jonkin aikaa, kunnes känkkis tuli takaisin. Meille tuli mun miehen ystäviä kylään ja olo oli kaikkea muuta kuin sosiaalinen. Ei vaan kiinnostanut, ei sitten tippaakaan mutta piti vain yrittää.

Mentiin sitten porukalla syömään. Ravintolaa vaan ei tahtonut löytyä kovin helposti. Vinkkailin jo viikolla pojille, jotka huolehti ravintolan valitsemisesta, että pikkujouluaikaan pöytävaraus ei olisi hassumpi idea mutta pojat oli sitä mieltä, että ei sellaisia. Noh, me taidettiin kiertää sitten neljä ravintolaa ennen kuin päädyttiin Amarilloon, jossa oli tilaa kaikki muut kun oli täynnä, kuten olettaa saattoi.

Ruokailun jälkeen lähdettiin liikkeelle kohti keilahallia ja kappas, kengästä irtosi kantalappu ja en inhoa mitään muuta kuin sitä, jos korkkarin kannan naula nakuttaa asfalttia vasten. No eipä siinä, Noora otti taksin kotiin, että pääsee vaihtamaan kengät. Muut jatkoi matkaansa keilahallille, koska siellä oli varattuna rata kello 21.00. Tai niin piti olla.

Kävi nimittäin ilmi, että keilaradat oli varattu ihan toisesta keilahallista kuin se mihin me mentiin. No onni tässä onnettomuudessa oli se, että tässä keilahallissa oli tilaa keilata, kunhan vaan jaksettiin odotella tunnin verran ja jaksettiinhan me. Tässä vaiheessa oltiin kaikki vähän silleen, että ei tästä nyt tule mitään tästä illasta. Ihmisten juhlafiilis oli hävinnyt.

Keilauksen jälkeen porukka oli jo niin kypsänä, että kaikki me suunnattiin kotiin ja nukkumaan. Mietittiin josko joku toinen viikonloppu sitten uudelleen.

Siis tuona päivänä meni kaikki penkin alle. Sattui nimittäin niin paljon muutakin mutta ihan kaikkea en tähän viitsi kirjoittaa 😀 Onneksi tilanne on jo takana päin ja tuolle päivälle voi nauraa, tai ainakin hymyillä. Joskus vaan on näköjään päiviä kun mikään ei onnistu.

Että mites teillä meni viikonloppu? 😉