Muistatteko kun joskus pohdin silikonirintojen ottamista? Se oli sitä aikaa kun mun ekat bikinifitness kisat oli vasta edessä päin. Mietin silloin, että menen kisaamaan ylpeänä omalla rintavarustuksellani, oli se sitten dieetin jälkeen kuinka lattea tahansa. Pohdin kuitenkin silloin, että varmasti joskus silikonit voisin hommata. Olen muulloinkin jutellut blogissani ja blogin ulkopuolella rintavarustuksesta ja silikoneista. Olen sitä mieltä, että jos rinnat menee esimerkiksi imettämisestä ”pilalle”, eli kulahtaa ja muuttuu lapasiksi, on silikonien ottaminen tällöin enemmän kuin ok. On nimittäin ihan hirveästi olemassa naisia, jotka ovat muuten niin huoliteltuja ja hyvässä kunnossa, mutta epävarmuus itseä kohtaan löytyy sitten tisseistä. Eikä tissiepävarmuus johdu aina imettämisestä. Isot tissit, pienet tissit tai sit ihan tavalliset tissit voi aiheuttaa ihan samanlaisia fiiliksiä kuin joillekin aiheuttaa imetyksen jälkeinen rintavarustus. On mielenkiintoista kuunnella ihmisten mielipiteitä omista rinnoistaan. Joku ei ottaisi ikinä silareita, vaikka rinnat roikkuisi polvissa saakka ja toinen menisi vaikka heti korjauttamaan rinnat, jos olisi vain rahaa. Joitain naisia kiinnostaa se mitä mies ajattelee rinnoista ja toisia ei sekään kiinnosta yhtään.

Joittenkin mielestä on pinnallista ottaa silarit. Mun mielestä ei. Monilla naisilla on nykypäivänä silarit, eikä sitä monet edes huomaa. Nykyään kun ei ole enää in ottaa monen desin silikoneja vaan leikkauksella halutaan luonnollisempi look. Mun mielestä elämää ei pitäisi hukata siihen, että inhoat itseäsi sen takia mitä olet jonkun toisen eteen tehnyt, esimerkiksi siis imettänyt. Eihän ne äidit sitä vauvaa tietenkään inhoa tai syytä, mutta oma peilikuva inhottaa. Olen kuullut ja lukenut, että jopa parisuhteen kemia ja tunnelma voi muuttua sen takia, mitä esimerkiksi imetys voi tehdä naisen rinnoille ja rintojen muutos itsetunnolle. Ei niistä muuttuneista rinnoista  mies edes välttämättä välitä, mutta nainen välittää. Tosin eräs mun miespuolinen kaveri tuumasi, että vaimo on kyllä tosi kaunis ja hyvässä kunnossa, mutta ne tissit, ne on kamalat. Tämäkin nainen oli imettänyt useamman lapsen.

Ei se väärin ole jos naista kiinnostaa oma peilikuva vielä lapsensaannin jälkeenkin. Eikä se ole väärin, että miestäkin naisen rintavarustus saattaa kiinnostaa, etenkin jos se kovin muuttuu. Ottaisinko itse enää kuitenkaan silikoneja? Kyllä minä voisin silikonit ottaa. Tosin en tässä nykytilanteessa. Olen omaan rintavarustukseeni tyytyväinen tällä hetkellä ja se taas johtuu siitä, että kehon rasvaprosentti on korkeampi kuin kisadieetin aikaan. Jos kuitenkin joskus imettäisin ja rinnat tyhjenisi ja niistä jäisi jäljelle vain nahkapussukat, kävisin ne varmasti täyttämässä. Jos naisen itsetunto on kiinni rinnoista, niin mun mielestä asialle saa tehdä jotain. Jos rintojen suurennusleikkaukseen lähtee vain sen vuoksi, että miellyttäisi muita, ei syyt leikkaukseen ole millään tavalla järkeviä ja asiaa pitäisi pohtia ehkä hiukan pidempään.

Eniten mua tollasessa rintaimplanttileikkauksessa pelottaa ne jälki-infektiot ja komplikaatiot. Lopputulos voi olla jotain lähtötilannetta paljon pahempaa. Olen nähnyt ja lukenut paljon tällaisista operaatioista miten kaikki on mennyt ihan pieleen.

Joten vaikka periaatteessa mulla ei ole silareita vastaan mitään, ni kyllä tää asia pitäis harkita kunnolla ennen kuin lähtee toteutusasteelle.

Mitä mieltä te olette silareista? Ottaisitteko itse?

Kuvat Pixabay

Voi ei mitä minä taas luin. Joulua voi viettää monella tapaa ja meitä ihmisiä on erilaisia, toki. Jos tilanne menee siihen pisteeseen, että joudut viinan tai sitten tyrmäystippojen takia päivystykseen, niin miksi et voi vaan olla kiitollinen saamastasi hoidosta? Miksi keskityt vain siihen mitä hoitajat sinusta puhui? Eikö tärkeämpää olisi keskittyä siihen miksi kävi niin kuin kävi? Tästäkin potilaasta on varmasti pidetty hyvää huolta kun hän on ensihoitajien kautta päätynyt oman sairaalan päivystykseen.

Asiaa sen tarkemmin tuntematta, mutta useita vastaavia tilanteita kohdanneena en voi kuin ihmetellä taas tämänkin potilaan asennetta. Onneksi silmiini osui tänään myös erään hoitajan kannanotto kyseiseen tilanteeseen.

Iltalehden otsikoissa oli siis juttua, miten humalainen äiti haukkui päivystyksen hoitajat. Potilas oli ollut päivystyksessä paareilla unessa tai horroksessa, mutta kuullut ympärillä olevien hoitajien keskustelut aivan selkeästi. Hoitajat olivat ääneen puhuneet ja miettineet, että missähän potilaan, eli tämän juopuneen äidin lapset ovat. Tämä oli potilaan mielestä väärin tehty. Äiti totesi, että totta kai lapset olivat isällään kun äiti oli juomassa. Noh, aina se tilanne ei niin ole. Ne lapset saattavat olla siellä kotona kun isä, äiti tai jopa molemmat ovat ottamassa kuppia lähibaarissa tai makaavat sammuneena päivystyksessä. Olen itsekin joutunut tekemään työurani aikana lastensuojeluilmoituksia vastaavanlaisten tilanteiden takia. Aina taustalta ei löydy (ONNEKSI) lasten kaltoinkohtelua, mutta jos se riski on olemassa, otan mieluummin kontolleni potilaan haukut kuin sen, että ne lapset eivät saa tilanteeseensa apua. Lastensuojeluilmoitus ei ole tarkoitettu tehtäväksi kenenkään kiusaamisen takia. Se on tarkoitettu ennaltaehkäisyksi tai avuksi hankalaan perhetilanteeseen.

Tämä kyseinen potilas oli ärsyyntynyt lisäksi siitä kun nämä hoitajat olivat päivitelleet potilaan kynsiä. Mitä se hoitajille kuuluu minkälaiset kynnet potilaalla on? No ei periaatteessa kuulukaan, mutta siinä vaiheessa kun potilaana on juopunut, huonolla tajunnan tasolla varustettu ihminen, jolla on esimerkiksi rakennekynnet, ne kynnet alkavat meitä hoitajiakin kiinnostaa. Me mittaamme nimittäin sormenpäästä, eli siitä kynnen alueelta potilaan happisaturaatio pitoisuutta. Se kertoo sen, kärsiikö ihminen hapenpuutteesta vai ei, ainakin suuntaa antavasti. Monesti juopuneet sammuvat mitä ihmeellisimpiin asentoihin, tai saavat hengityskatkoja jos humalatila on tarpeeksi syvä. Silloin meidän hoitajien on hyvä tietää paljonko se happiarvo on ja sen mittaaminen ei onnistu tuhdin kynsilakka kerroksen tai rakennekynsien päältä. Toki arvon saa myös korvanlehdestä tai verikokeen avulla, jos niin haluaa, mutta ensisijaisesti mittari laitetaan sormenpäähän.

MUTTA MISSÄ TASAVERTAISUUS?

Kaikkia potilaita pitäisi kohdella tasaveroisesti. Kyllä, tätä mieltä olen. Myös juopuneet, narkomaanit ja muuten vain sekavat potilaat ansaitsevat tulla kohdelluksi tasavertaisena. Me välitämme selväpäisistä ja me välitämme juopuneista potilaista. Meitä kiinnostaa missä potilaan lapset on ja meitä kiinnostaa saadaanko se saturaatioarvo mitattua vai ei, koska se on meidän työtä. Jos minulla on tiedossa, että potilaalla on eläimiä, kysyn aina myös sen, että kukas ne eläimet hoitaa kun isäntä tai emäntä itse on sairaalassa. Ollaanpa joskus jouduttu hommaamaan potilaalle jopa lomittaja maatilalle potilaan sairastumisen vuoksi. Eli meidän kuuluu miettiä, kysellä, pohtia ja epäillä. Me puhutaan ääneen, koska tällä tavoin me hoitajat kommunikoimme kun hoidamme potilasta. Jos potilas kuulee ja reagoi puheeseen niin sehän on vain hyvä merkki. Tietenkään kenestäkään ei pitäisi läyhätä paskaa, mutta kyllä asioista pitää puhua suoraan niiden oikeilla nimillä.

Päivystyksessä työskennellessäni kohtasin paljon päihtyneitä potilaita. Osa oli ns. vakkarikävijöitä, joita näki päivystyksen paareilla melkeinpä joka viikko. Tulosyy oli yleensä liian tuhti humala. Nämä potilaat ei aina toimi kaikkein loogisimmin ja esimerkiksi lattialle virtsaaminen oli ihan normaalia tällaisilta potilailta, saati sitten se kielenkäyttö. Silti koskaan näitä potilaita ei hoidettu huonommin kuin toista. Joka kerta otimme ne verenpaineet, verensokerit yms. arvot. Varmistimme, että kai kyse on tälläkin kertaa vain humalatilasta eikä mistään mahdollisesta sairaskohtauksesta.

Potilailta tahtoo unohtua usein se, että myös me hoitajat olemme ihmisiä. Meitä ärsyttää, meitä turhauttaa, meitä väsyttää, meillä on nälkä, meillä on vessahätä. Me ollaan ihan samalla tavalla ihmisiä kuten se potilaskin. Meillä ei aina ole paras päivä töissä ja totta kai toivottavaa olisi se, että niitä omia tunteita ja ajatuksia ei näytettäisi potilaalle eikä sen enempää työkavereillekaan. Siltikin, kun on kiire ja hoitajia on liian vähän voi pinna palaa hoitajaltakin ja joskus sitä saattaa jopa sanoa potilaalle jotain vastaan, jos joku oikein nillittää . Aina ei vaan jaksa ottaa kaikkea kuraa niskaan. Me hoitajat monesti ollaan potilaiden sylkykuppeja. Ei osata tehdä töitämme, emme osaa arvioida potilaiden hätää oikein ja aliarvioimme kipua ja tuntemuksia. Me hoitajat ollaan niitä, jotka viivyttävät sitä lääkärille pääsyä eli meille voi huutaa ja raivota kun asiat ei suju. Hoitajat varmasti tekee parhaansa, joten voisiko potilaat pyrkiä samaan ja vaikka sanoa kiitos?

Onko pääasia se, että potilas ei jäätynyt hankeen humalapäissään vaan sai hoitoa vai se, että hoitajat keskustelivat potilaan lapsien tilanteesta potilaan kuullen?

Kuvat Pixabay