Hae
Mansikkapilvi

Syömishäiriöt terveydenhuollon ammattilaisen silmin

Eveliina kirjoittelee avoimesti blogissaan kamppailustaan BED:ia vastaan. Kunnioitan sitä, miten hän kirjoittaa avoimesti asioista. Kertoo avoimesti esimerkiksi ruokavaliostaan, joka ei tosiaan ole kaunista luettavaa, ei sairaanhoitajan silmin luettuna tai luettuna edes maallikon silmin.

Kyseisessä blogissa on käsitelty jonkin verran sitä, miten terveydenhuollon ammattihenkilöt ei vielä osaa tunnistaa tai hoitaa tiettyjä syömishäiriöitä. Totta, bulimia ja anoreksia on varmasti kaikille ainakin jollain tapaa tuttuja. Itse olen sairaalassa hoitanut tällaisia alipainoisia naisia. Heidän hoitonsa erikoissairaanhoidossa keskittyy siihen, että ihminen saisi energiaa. Siinä vaiheessa kun ihminen vaatii erikoissairaanhoidon osastojakson, kyseessä on vakava tilanne. Elimistö on antamassa periksi taudille, ja se tarvitsee pikaisesti edes jotain. Siinä vaiheessa ei välitetä siitä, mitä se on mitä ihminen syö, kunhan hän syö ja paino nousisi.

Nämä sairaat tytöt eivät tahdo syödä. Meidän tehtävämme on kuitenkin se, että he saisivat energiaa tavalla tai toisella. Jokaiselle suunnitellaan ruokavalio ammattilaisen kanssa, ja siinä otetaan huomioon sairaus ja se mikä olisi sopiva kalorimäärä vuorokautta kohti. Ihminenhän ei vaan voi alkaa syömään normaalisti yks kaks yllättäen, kun on ensin mennyt hiton pitkään täysin vajavaisesti. Ensinnäkään maha ei vedä ja se suurin, pää sanoo vastaan normaalille syömiselle. Se täytyy ymmärtää.

Joten pitää keskittyä siihen, että energiaa tulee tavalla tai toisella. Laihuushäiriötä sairastavat osaavat valehdella itselleen sekä hoitajille. Aivan kuten lihavuushäiriötä sairastavat ihmiset. BED:issä varmasti huijataan myös, itseään sekä hoitajia, tietoisesti tai tiedostamatta.

On totta, että ahmimishäiriötä ei moni ihminen, ei edes terveydenhuollon ammattilaiset ymmärrä. Minä ymmärrän sen verran, että jos on syömättä esimerkiksi koko päivän ja töistä päästyään tulee kotiin, niin energiavajeesta johtuen tulee aivan todella hillitön himo jotain ruoka-ainetta, yleensä hiilihydraattipitoisia ruoka-aineita kohtaan. Silloin sitä tekee mieli syödä vain sitä missä on paljon nopeita sokereita, jotta sen oman olon saisi vaan nopeasti korjattua. Jos kotona ei ole saatavilla kuin suklaata, sipsejä tai muuta herkkua, niin silloinhan tulee syötyä sitä mitä on saatavilla.

Jos kotona ei ole saatavilla suklaata tai sipsiä, vaan valmis ruoka-ateria, jonka lämmittää mikrossa, niin sitten tulee paljon todennäköisemmin syötyä siihen energiavajeeseen oikeaa ruokaa kuin pelkkää sokeria.

Ymmärrän myös sen, että jos on toteuttanut tällaista toimintamallia useita vuosia, niistä tavoista ei noin vaan irrottauduta. Addiktio se syömishäiriökin tavallaan on, olipa kyse lihavuudesta tai laihuudesta.

Tiedän sen, että esimerkiksi Eveliina tietää tasan tarkkaan miten kaikenmaailman oikeaoppiset ruokalautasmallit ja terveelliset ruokavaliot menee. Se toteuttaminen on se mikä ontuu. Sivusta on helppo huudella, että jättäisi sitten herkut kauppaan, niin ei tulisi syötyä.

Itse kun katselen esimerkiksi tuota hänen viikon ruokapäiväkirjaa, tulee mieleen, että useammassa kohtaa olisi voinut tehdä toisenlaisen valinnan, ei välttämättä täysin superterveellistä, vaan ehkä ihan vähän paremman ja se olisi jo muutos parempaan päin. Mitä jos ennen suklaata aamupalaksi, söisi edes yhden leivän. Itse toteutan mielitekojen edessä tätä useinkin. Ostan kotiin herkkuja, jos en voi olla ostamattakaan. En anna itselleni kuitenkaan lupaa syödä niitä, ennen kuin olen syönyt ”oikeaa ruokaa”. Tämän oikean ruoan jälkeen minulla on vapaat kädet syödä vaikka kaikki ostetut herkut. Yleensä herkkujen syöty määrä jää kuitenkin paljon vähäisemmäksi, kuin jos en olisi syönyt pohjalle ensin ruokaa.

Jos ruoan valmistaminen on tylsää ja aikaa vievää, niin sitten voi ostaa vaikka niitä eineksiä jääkaapin täyteen. Nekin ovat parempi vaihtoehto kuin pelkkä suklaa ja sipsit. Minun mielestäni. Tällä tavoin voisi yrittää saada ruokailurytmeistä kiinni. Ihan vaikka syömällä niitä eineksiä. Pääasia, että syö muutakin kuin nopeaa sokeria, josta todennäköisesti päänsärytkin johtuvat.

Sitten mitä ihmisen pään sisällä tapahtuu tämän sairauden myötä onkin toinen asia, ja siihen pitää olla jo oma koulutuksensa. Syömishäiriöt ovat aina suurempi kokonaisuus kuin vain se, että mitä ihminen laittaa suuhunsa ja mitä ei.

Minä toivotan Evelle suuret tsempit! <3 Uskon, että löydät itsellesi sopivan keinon opetella löytämään paremmat ruokailutavat!

14 kommenttia

  1. Jemina kirjoitti:

    Mielenkiintoinen postaus! Kiinnostavaa luettavaa. Noi on kyllä vaikeita juttuja, itse olen käynyt hyvin lähellä syömishäiriötä ja se aika ei ollut kyllä kivaa, niinkun kaikki sen varmasti tietääkin… Onneksi itsellä menee syömisten kanssa jo paljon paljon paremmin. 🙂

    ps. Mun blogissa juttua mun snapchatistä! Mikäli mm. mun koristellut kokkailut, aamupala, smoothiebowlit ja sun muut askareet kiinnostelee niin saa käydä addailemässä mut nimellä: jeminaneaa 🙂 <3

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/01/food-snapchat-shots.html

    • Noora kirjoitti:

      Moikka Jemina!

      Onneksi sä et ole sairastunut, vaan olet päässyt ainakin jotenkin jo siitä irti! 🙂

      Ihanaa kevättä!

  2. mjai kirjoitti:

    Vaikka itsekin olen kärsinyt syömishäiriöistä nuoempana noin 10 vuotta sitten niin kaiken sen kokeneena voin sanoa, etten itsekään enää sitä ymmärrä miksi ja miten se kaikki oikein tapahtui. Aluksi kontrolloin kaikkea syömättömyydellä ja sen jälkeen syömisellä. Loppujen lopuksi mun mielestä kaikesta tosta pois pääsyyn tarvitaan vain valtavasti tahdon voimaa ja oikeastaan sitä halua elää (normaalia elämää). Ei nyt mitenkään syyllistävästi linkkaamaasi blogia kohtaan, mutta sieltä rivien välistä on välillä havaittavissa sellaista alistumista kohtaloon eikä olla valmiita kärsimään sen muutoksen eteen.

    • Noora kirjoitti:

      Mahtavaa kuitenkin on se, että sä olet päässyt irti siitä noidankehästä. Ja hienoja vinkkejä; Halu elää normaalia elämää. 🙂

  3. Jenn kirjoitti:

    Reilu puolet elämästä anoreksiaa ja bulimiaa sairastaneena, viimeisen reilun vuoden aikana huimia edistysaskeleita ottaneena täytyy sanoa, ettei toipuminen todellakaan ole simppeliä. Säännöllinen ahminta totuttaa elimistöä (venyttää vatsalaukkua), joten yksittäisen leivän tai muun vastaavan merkitys on melko olematon. Omalla kohdalla painon normalisoituminen ja ennen kaikkea biologinen normalisoituminen (kuinka kauan jumittikaan 18,5 -harhassa) olivat iso tekijä. Mutta kuten tuossa jo kommentoitiin, olen tarvinnut tahtoa ja sitä tahtoa olen saanut rakastamani työn kautta (opiskelin sairausvuosien lomassa). Näen isona ongelmana sairastavan jumiutumisen sairaan rooliin ja elinympäristön kapeutumisen. Etenkin osastoilla ja niiden jälkeen elämä pyöri toisten sairaiden ympäröimänä. Tsempattiin toki, mutta vertaistuen kääntöpuolena se elämäntapa oli normaali ja toisen romahdus oli itselle ”epäonnistumista”.

    Vähän pitkä ja sekava selostus, mutta oman kokemuksen kautta, kannustaisin ja tarvittaessa potkisin tavallisten ihmisten pariin pois siitä sairauskuplasta. Ja toki ammattitaitoista apua tarvitaan asioiden käsittelyyn, loppuviimein kyse on muusta kuin painosta ja ruoasta!

    • Noora kirjoitti:

      Tahtoa tarvitaan parantua. Niin kauan kuin syömishäiriöinen ei ymmärrä olevansa sairas ja itsellä ei ole halu parantua, ei parantumistakaan todennäköisesti tapahdu.

      Hienoa, että sä olet päässyt pois sieltä kuplasta. Tsemppiä kevääseesi!

  4. Ninna kirjoitti:

    Syömishäiriöt ovat aina suurempi kokonaisuus kuin vain se, että mitä ihminen laittaa suuhunsa ja mitä ei->täysin oikein kirjoitat. Ei se auta jos anoreksiaa sairastavalle sanoo ”no ala vaan syömään enemmän niin parannut” ei se niin mene. Sairaus ei ole valinta. Sama kun sanoisi masentuneella ”ala iloiseksi, hymyile ja nouse sängystä ylös” Kyseessä on paljon monimutkaisemmat asiat, itsetunto ongelmat, ahdistus, menneisyyden traumat, itseinho, kontrollin tarve ja persoonallisuushäiriöt. Olisi mielenkiintoista lukea lisää tästä aiheesta ja omia kokemuksiasi hoitoalalla jos vain mahdollista(vaitiolovelvollisuus)Mitä mieltä olet sh hoidosta/saatavuudesta? Mielestäni aivan liian vähän kun Helsingissä on vain periaatteessa yksi paikka Husilla ja sitten yksityinen joka maksaa maltaita. Hoitoon on vaikea päästä ainakin aikuisten. Valitettavasti. Toki ymmärtää toisaalta että lapset nuoret ensin, silti kaikkien tulisi saada hoitoa.

    • Noora kirjoitti:

      Jep, nimenomaan. Ei syömishäiriöinen yksi päivä vaan päätä alkaa syömään ja masentunut ei herää yksi päivä ja päätä lopettaa masentelut. Ne on niin paljon isompia asiakokonaisuuksia mistä noi asiat kumpuaa.

      Toki voin kirjoitella aiheesta. 🙂

  5. Elina kirjoitti:

    Mun mielestä on tosi ihana että kirjottelet kaikista tällasistakin jutuista! Mulla itellä on ollu syömisen kanssa ongelmia ja vihaan kroppaani vaikka olenkin normaali painon alarajoilla. On mielenkiintoista kuulla sairaanhoitajan näkemyksiä asioista:) t. 16 tyttö

    • Noora kirjoitti:

      Moikka Elina!

      Näistä aiheista on mukava kirjoitella, vaikka aihe itsessään ei olekaan kovin mukava.

      Voi kun olet nuori. Sä näytät varmasti tosi hyvälle. Oma mieli tuon ikäisenä kuin mitä sä nyt olet, ei toimi ihan täysillä vielä 😀 ja en usko, että kukaan sun ikäinen olisi täysin tyytyväinen itseensä. Jos joku vaikuttaa itsevarmalle, hän osaa näytellä todella hyvin. Jokaisella meistä on ne omat ”heikkoudet”, joitten kanssa tuntee olonsa epävarmaksi ja rumaksikin. Mutta usko mua, oot varmasti ihan täydellinen!

  6. Sanna kirjoitti:

    Mikä kohta tässä postauksessa oli erityisesti ”terveydenhuoltoalan ammattilaisen näkökulma”? Mun mielestä tässä olii sun henkilökohtainen näkökulma syömishäiriöihin….

    Oon ite ainakin terveydenhuoltoalan ja kuntoutusalan ammattilaisena tosi tarkka siitä mitä sanon ammattiroolissa asioista tuntemattomille ja mitä ihan henkilökohtaisena mielipiteenä..

  7. Nimetön kirjoitti:

    Luulisi terveydenhuollon ammattilaisen tietävän, että ahmimishäiriö=bulimia ja ahmintahäiriö=BED 🙂 Eikä ole sellaista kuin lihavuushäiriö.

    Hyvä teksti muuten kyllä, ihanaa että sulta löytyy ymmärrystä vaikealle sairaudelle!

    • Noora kirjoitti:

      No niinhän se taitaa olla 🙂 Kiitos huomiosta. Lihavuushäiriön ajattelinkin tarttuvan jonkun korvaan. Jätin sen silti sinne.

  8. Nimetön kirjoitti:

    On helppo huudella, että kannattaisi syödä terveellisemmin ahmimishäiriöiselle. Silloin kun ahmimiskausi on pahimmillaan voin syödä kaapista tyyliin vaikka kaurahiutaleet jos muuta ei ole. Ahmimisella torjutaan muita tunteita ja ahdistuneisuutta. Kirjoituksesi antoi lähinnä kuvan, että ahmimishäiriöinen nyt vaan syö epäterveellisesti kun ei jaksa tehdä ruokaa. Ei kovin ammattimainen kirjoitus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *