Normaalipainossa ja hiton ylpeä siitä!
41
En tiedä onko reilua hehkuttaa tätä, mutta kun olen seurannut sivusta esimerkiksi tätä vaakakapinaa, niin oonhan minä nyt hiton ylpeä siitä, että olen normaalipainoinen. Minun ei tarvitse taistella päivittäin eri valintojen välillä. Minun ei tartte syödä hampaat irvessä salaattia. Minä voin syödä salaattia ihan vapaaehtoisesti, sillä tykkään salaatista ja se useista eri variaatioista. Minun ei tarvitse vältellä hiilareita. Voin ihan yhtä hyvällä omatunnolla syödä aamiaiseksi leipää, tai sitten vaikka Skyrin pähkinöitten kanssa. Minun ei tarvitse miettiä sitä, että oonhan nyt varmasti muistanut syödä säännöllisesti päivän aikana, sillä kehoni muistuttaa kyllä jos niin kävisi, että en olisi syönyt. Sellaista vahinkoa ei käy minulle, että unohtaisin syödä päivän aikana tai minulla olisi liian kiire, että en ehtisi syödä. Ei, minä syön kyllä.
Ei minun myöskään tarvitse miettiä sitä, että syönkö tänäänkin kahvin kanssa jonkin herkkupalan, leivoksen esimerkiksi, tai miten voisin siitä houkutuksesta kieltäytyä. Jotenkin minuun on asetettu sellainen ajatus, että herkkuja ei syödä joka päivä. Minulta tulee ihan luonnostaan ei kiitos, jos minulle joku joka päivä jotain leivosta tuputtaisi. Eikä minulle tee yhtään hankalaa siitä leivoksesta kieltäytyä. En minä näissä tilanteissa edes koe jääväni mistään paitsi. Minua ei harmita se, että en voinut nyt kolmatta päivää putkeen vetää laskiaispullaa tai suklaakakkua. Voinpa vetää huvin vuoksi joskus ihan ranttaliksikin. Silloin saatan vetää laskiaispullia kolme päivää putkeen. Sekin on ihan ok, sillä tiedän, että siitä ei tule tapa.
Minusta on ihanaa elää ja olla silleen, että ei tarvitse inhota itseään ihan koko ajan. Ei tarvitse stressata sitä, että näytänkö minä tänään lihavalle vai en. Ei tarvitse koko ajan miettiä sitä, että kun nyt pitäisi muuttaa näitä elintapoja. Minun ei tarvitse miettiä ruokakaupassa sitä, että minkälaisia valintoja siellä teen tai tavallaan mietin, mutta se ei ole se juttu mikä mua siellä kaupassa ohjaa. Teen ruokakassiini valinnat sen mukaan, että saan oikeaa ruokaa. Ravitsevaa ja sellaista jolla minä jaksan.
Eilen meillä oli esimerkiksi mies kokkaa-päivä. Syötiin mun miehen tekemää Borssikeittoa! Oli hyvää, ja nyt sitä on useammalle päivälle jääkaapissa odottamassa valmiina.
Liikun, koska rakastan liikuntaa
Minun ei tarvitse houkutella itseäni liikkumaan, siitäkin olen ylpeä, koska joillekin liikunta on hirveää pakkopullaa eikä siitä saa nautintoa irti millään. Toki, joskus tulee niitä ajanjaksoja itsellenikin kun liikunta ei kiinnosta, mutta se kestää vain hetken aikaa. Tiedän, että kohta kehoni alkaa vaatimaan liikuntaa ja rasitusta. Polvet menee kipeäksi, selkä alkaa jumimaan ja niska-hartiaseutu alkaa kireytyä ja tulee päänsärkyjä. Kaikki nämä vaivat pysyvät poissa kun vain liikun ja rasitan kehoani fyysisesti. Lisäksi se olo treenin jälkeen vetää ainakin minut tekemään sen liikuntasuorituksen yhä uudelleen ja uudelleen. Vai voiko joku muu sanoa muuta, esimerkiksi tunnin kävelylenkin jälkeen raikkaassa ulkosäässä. Sen jälkeen olo on vaan niin hyvä!
Oon tosi ylpeä itsestäni, koska terveelliset ja minun mielestäni normaalit elämäntavat eivät ole kovinkaan monelle ihmiselle itsestäänselvyys. Minulle ne ovat.
Kuka muu voi yhtyä mun sanoihin? 🙂
Niinpä! Kaikki voivottelee vaan kun ei osaa olla terveellinen tai on niin hankalaa tehdä oikeita valintoja.
Saa nekin välillä hehkuttaa millä ei tommosia (jonninjoutavia) ongelmia 😉 Itsestä kaikki on kiinni, sano muut mitä tahansa..
Todellakin saa hehkuttaa! Jos mä oon niin hyvä, että tässä nykymaailman menossa pärjään joten kuten niin todellakin hehkutan! Hyvä mie!
Aamen ? olipa hyvä teksti. Voin yhtyä joka sanaan! Elän ja koen aivan samanlailla ? ja olen ylpeä myös siitä että olen kohta 40 ja olen parhaassa kunnossa ikinä! Harvat uskoo että olen 40. Että kyllä ne terveet elämäntavat kannattaa ja näkyy myös ulospäin. Ollaan upeita koska ollaan upeita ? kiitos kivasta blogista!
Mahtavaa! Ikä ei ole mikään este ja ainakin itse haluan pitää itsestäni huolta aina, jos suinkin vaan siihen kykenen. 🙂 Ihanaa kevättä sinulle Paula!
Tossa ruokapuolessa mulla on vielä opittavaa. Mulla on hirveen tiukka linja kokoajan siitä mitä mun pitäis syödä. Ja kun tulee lipsuttua, haukun siitä itteäni lopun päivän. Oon täysin normaali kokonen, mä oon hyvässä kunnossa ja kroppa on oikeesti ihan ok. Silti..mun päässä on kuva siitä millanen mun pitäis olla, miten kelpaisin mulle, miten kelpaisin muille. Koko ajan oon tekemässä eri projekteja ruokien kanssa. Vaikka hitto syön tosi terveellisesti kaikki ateriat, säännöllisesti ja hyvin. Mutta kun tulee lipsuttua ruokien väleissä niin on päässä siitä haukkuminen valmis. Mä tykkään myös terveellisestä ruuasta ja liikkuminen ja terveellinen ruoka on osa arkea eikä sitä tarvi enää pohtia. Mä rakastan liikuntaa ja mua hämmästyttää että oon joutunu joskus pakottaa itteni salille tai liikkumaan. Nykyään en enää osais olla ilman. Mutta millä sitä vois saada tasapainon päähän noista syömisistä. Tavallaan ei anna anteeks itelleen jos syö väärin. Mitä. Karkki on karkkia ja on ihan ok tykätä siitä ja ei maailma kaadu jos syö sitä. Ehkä mä vielä löydän sen oman polun tän kanssa.
Hei kiitos tosi hyvästä kirjotuksesta. Pistipä taas pohdituttamaan 🙂
Voi eii! Älä sie hauku itseäsi. Kuitenkin pystyt puhumaan itsestäsi myös nätisti, kuten sanoit ”mä oon hyvässä kunnossa ja kroppa on oikeesti ihan ok kunnossa”. Miksi sitten soimaat itseäsi? Peruspalikat elämäntavoissa on varmasti enemmän kuin kohdallaan kuitenkin 🙂
Mahtavaa, että sulla on tasapainoiset elämäntavat ja voit hyvin, ja mahtavaa, että se tulee sulta luonnostaan. Suuri osa ihmisistä kuitenkin kamppailee syömishäiriöiden, masennuksen, paniikkihäiriön tms. kanssa. Ne ovat vakavia sairauksia ja vaikuttavat oikeasti siihen, miten hyvää huolta itsestään jaksaa tai edes haluaa pitää.
Mikään painoon, ulkonäköön tai elintapoihin liittyvä ei tee kenestäkään parempaa taikka huonompaa ihmistä.
Siispä multa meni ohi tämän postauksen pointti. Sulla on suuri määrä lukijoita ja mahdollisuus vaikuttaa ihmisiin. Mitä tällä ylpeilykirjoituksella haluat sanoa?
T: Kiti
http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/vaaka-ja-kapina
Jep, sulla todellakin meni pointti ohi. Se, että muilla ihmisillä on hankalaa on tietenkin todella harmillista, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö minä voisi iloita siitä ettei minulla noita harmeja ole.
Afrikassa on nälänhätä niin minä en saisi iloita ruoasta jota minulla on? Suomessa on asunnottomia, joten minä en varmaan saisi olla innoissani kun ollaan ostamassa asuntoa? Minulla ei ole mitään elämää hankaloittavaa sairautta, joten minäkö en saisi iloita omasta terveydestäni?
Haluan sanoa tällä sen, että jokainen saa iloita siitä mitä itsellään on. Mun mielestä on mahtavaa, että ihminen pystyy olemaan tyytyväinen ja iloinen, koska elämä voisi olla huonomminkin 🙂
Tosiaan voi olla hyvässä kunnossa vaikka ei syö lapulta gramman tarkasti ja herkutellakkin voi silloin tällöin.. oon itekkin vasta tässä n. vuoden aikana oppinu tän että ei voi syödä rennommin ja makrojen ei tarvii olla joka aterialla täydelliset. Elämä on paljon kivempaa näin 🙂 vaikkakin en oo enää niin kireessä kunnossa, mutta ei se kireä kunto tuo onnea! Tää sun postaus pistää varmasti ajattelemaan, pitää olla armollisempi itselleen. Ihana kirjoitus 🙂
Niinpä 🙂 Ja vaikka en itsekään mitenkään kireässä kunnossa ole, niin mun on hyvä just näin ja siihen saa olla tyytyväinen! 🙂
Olen itsekin normaalipainoinen ja tykkään liikkua. En silti huutele sitä kylillä. Klik.
Minä en olekaan sinä, vaan minä olen minä! 🙂
Hieno postaus, samat ajatukset minullakin. Eri mieltä olen niiden kanssa, joiden mielestä tästä ei tarvitse huudella. Todellakin tarvitsee! Kun välillä unohtuu, kuinka loppujen lopuksi hyvin asiat itsekullakin on, niin tämä postaus on hyvä muistutus 🙂 Itsestään saa olla ylpeä ja todellakin saa kertoa, että menee hyvin!
Niinpä! Sitä voi joskus olla niinkin vähään tyytyväinen kuin normaalipainoon. 🙂 Suomalaiset muutenkin on itsensä vähättelijöitä. Mun mielestä sitä trendiä pitäis rikkoa enemmän. Itsestään saa olla ylpeä! 🙂
Hahaa mää oon kanssa samaa mieltä! Todellakin voi sanoo jos itsellään on joku asia hyvin ja hienoo, mikäli siitä on ylpeä. Ei se tarkoita sitä, että yrittää lytätä alas niitä keillä asiat ei mene niin.
Hienoo jos sulla on tuollainen fiilis, että noi terveelliset elämäntavat tulee ihan itsestään! Jatka samaan malliin 😉
Nimenomaan! Siis truu dat. Mä en lyttää ketään alas sillä, että mulla on kaikki nyt hyvin. Toivon samaa tietysti kaikille muillekin! 🙂
Moikka!! Aivan mahtava kirjoitus ja ihanaa kun olet ylpeä itsestäsi. Suomessahan ei saisi muka hehkuttaa ja se kellä onni on, niin se onni pitäisi kätkeä. Oi miksi? Iloitkaa ihmiset iloitsevien kanssa, sanon minä ja olkaa ylpeitä itsestänne.
Mulla on vaa’aton vuosi 2017 meneillään ja hyvin menee. Vaatteet ja peili kertoo mitä voi suuhunsa pistää. Juhlitaan kun on juhlat ja kun on arki, niin syödään muuten hyvin ja terveellisesti.
Nimenomaan. Surkutellaan vaan kaikki ja itketään itsemme uneen. Iloisuus, positiivisuus ja itsestä tykkääminen, ei sellaista!
Pöh pah! Todellakin jokaisen pitäis pystyä tykkäämään itsestään! Eikä sitä tartteis piilotella sen vuoksi, ettei kaikilla mee välttämättä elämä ja olotila samaan malliin. Tsemppiä vaa’attomaan vuoteen. Itsellä vaaka on myös paksun pölyn peitossa sängyn alla 🙂
Miksi ihmisen, jolla on kaikki hyvin pitäisi olla hiljaa? Eikö se nimenomaan anna niille ihmisille, joilla taustalla on masennus tms, toivoa siitä, että asiat voivat joskus olla paremminkin ja on oikein olla onnellinen ja näyttää se. Tiesin jo tekstiä lukiessani, että sanomistahan tästä tulee, vaikka samalla itse luin ihan täyttä asiaa ja minusta tämä postaus oli mahtava. Ihmisen negatiiviset kommentit kumpuavat usein omasta huonosta olosta suhteessa käsiteltävään asiaan, eikö se jo kerro heille siitä, että asialle pitäisi ja usein myös voisi tehdä jotain. Tälläisiä herätteleviä, mutta kuitenkin positiivisia tekstejä usein postauksesi ovat, kiitos!
No siis minä, peruspositiivisena ihmisenä en heti edes tajunnut, että tästäkin joku voi jotain sanomista keksiä. Mutta tottahan toki sieltä kaivettiin kuraa niskaan.
Se oiskin tylsää jos valittaisin vaan huonoa oloani täällä blogissa. Miten mikään ei onnistu ja oma itsenikin ällöttää ja kaikki on peestä. Kuka sellaista jaksais lukea, saati miten huono olo mulla olis itseni kanssa.
Mieluummin iloa elämään sanon mä! 🙂
Ihanaa kevättä Anna!
Hei Noora. Hienoa lukea, että olet hyvässä tasapainossa ruokailun ja liikunnan suhteen, ja että koet iloa elämätavoistasi ja painostasi!
Syy miksi intouduin nyt kommentoimaan, ei liity ihan suoranaisesti sinuun, vaan yleisellä tasolla ajatuksiin joita kirjoituksestasi minulla heräsi, ja tarkalleen ottaen vielä riippuvuusnäkökulmaan ja hallitsemattomaan syömiseen.
Ylipainoon liittyy varmasti monenlaisia erilaisia syitä, mutta tarkastelen asiaa tässä kommentissani nyt ainoastaan riippuvuuden näkökulmasta.
Ihminen voi tulla riippuvaiseksi monenlaisista asioista, esimerkiksi päihteistä, pelaamisesta tai syömisestä. Alttiuteen/herkkyyteen ”saada” jokin haitallinen riippuvuus vaikuttaa hyvin monenlaiset tekijät, niin perimä kuin ympäristätekijöilläkin on vaikutusta. Altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi sosiaalinen ympäristö, lapsuuden traumaattiset kokemukset, mielenterveysongelmat ja nuorena aloitettu riippuvuuskäyttäytyminen. Hyvin monenlaiset tekijät. Voidaan siis sanoa, että ihminen ei itse valitse tulla haitallisesti riippuvaiseksi jostain aineesta tai toiminnosta, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät. (Varmasti nämä ovatkin sairaanhoitajana sinulle Noora ihan tuttuja asioita.) Ihminen ei siis itse valitse myöskään ruokaan ja syömiseen kohdistuvaa riippuvuutta. Se, kenellä riippuvuudelle altistavia tekijöitä ei ole, saa tosiaan onnitella itseään ja iloita tästä!
Ne keillä riippuvuutta ilmenee tarvitsevat oikeanlaista tietoa ja apua ongelmiinsa. Tarvitaan myös suurta rohkeutta kohdata nämä asiat rehellisesti itsessään, jotta toipuminen voisi käynnistyä.
Toipumiseen liittyy hyvin monenlaisia tekijöitä. Ratkaisu ei tosiaan löydy negatiivisesta itsensä ruoskinnasta, ”salaatin syömisestä hampaat irvessä” eikä hiilareiden välttelystä. Laihduttaminen vain pahentaa tilannetta ja altistaa hallitsemattomalle syömiselle. Toisaalta, mitään helppoa pikaratkaisuakaan tilanteeseen ei ole tarjolla, vaan uudenlaisten elämäntapojen opettelu vaatii kärsivällisyyttä. Säännöllisesti ja oikeanlaisesti syömään opetteleminen vaatii todellakin paljon aikaa, jos ruokailut ovat menneet vuosikausia ihan täysin sekaisin. Toipumiseen vaikuttavista tekijöistä voi lukea lisää esimerkiksi Askeleita-blogini postauksesta: Mistä apua hallitsemattomaan syömiseen: https://www.tehylehti.fi/fi/blogit/askeleita/mista-apua-hallitsemattomaan-syomiseen.
Lyhyesti kiteytettynä. Ruokaan ja syömiseen kohdistuva riippuvuus ei ole kenenkään siitä kärsivän oma syy eikä oma valinta, kuten ei mihinkään muuhunkaan riippuvuuteen sairastuminen. Ne keillä riippuvuudelle herkistäviä/altistavia tekijöitä ei ole, ovat (ainakin tässä mielessä) onnekkaammassa asemassa.
Toki saa olla ylpeä siitä, ettei esim. ole ongelmia normaalipainossa pysymisessä tai että tykkää liikkua eikä herkuttelu jää päälle. Minäkin olen tyytyväinen siihen, että olen terve, saan liikunnasta hyvää oloa ja terveellinen ruokavalio maistuu ja herkuiksi käy niin suklaa kuin luonnonjugurtti marjoilla eikä painoa tarvitse murehtia. Silti tämä kirjoitus tökki, koska tulee olo, että oletat, että terveelliset elämäntavat ovat pelkästään jokaisen oma valinta ja kaikille terveellisten valintojen tekeminen on yhtä helppoa ja yksinkertaista kuin sinulle (tai minulle). Ja kaiken lisäksi olet sairaanhoitaja! Tietenkin muutos lähtee aina itsestä, mutta eväät muutoksen tekemiseen ovat erilaiset.
Voisin tehdä samanlaisen kirjoituksen vaikka siitä miten ylpeä olen siitä, ettei minun tarvitse meikata jos en halua ja unohtaa sen, että minulla on luonnostaan hyvä iho ja tummat kulmat ja ripset, joten näytän jo eri tavalla ”huolitellulta” kuin vaikka ihminen, jolla on huono iho, jota haluaa meikata (pakkohan ei minusta silloinkaan ole meikata) tai joka haluaa vähän piirtää silmiä esiin.
Kuten sanottu, on hienoa että viihtyy omassa kehossaan ja elämässään ja siitä saakin olla iloinen, mutta tämänkaltainen kirjoitus tuo mielikuvan siitä, ettei kirjoittaja oikein osaa tai halua asettua muiden asemaan vaan on vain täynnä omaa erinomaisuuttaan. Ehkä se ei ollut tarkoitus.
Tuhat kertaa tämä. En ole osannut sanoa, mikä on se asia mikä näissä tietyissä kirjoitteluissa on huonon kuvan tekevä ongelma, mutta nytpä sen tiivistit. Noora ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Hän näkee itsensä olevan tai toivoo olevansa kaikinpuolin empaattinen ja hyvä hoitaja ja ihminen, mutta pohjimmiltaan asia ei ole niin. Se näkyy myös tavasta vastata kommentteihin, yhdestäkään ei käy oikeasti ilmi että ymmärtäisi, miksi lukija esittää kritiikkiä, vaan kaikkeen kuitataan tavalla tai toisella että lukija ei nyt harmillisesti tajunnut, esimerkkejä tässäkin postauksessa. Asia on pitkälti toisin päin.
Harmillista, että pystyt tulla sanomaan mulle jotain noin suoraa ja henkilökohtaista, ilmeisesti mua tuntematta sen enempää kuin tämän blogin perusteella. Tässä vilpittömästi iloitsin siitä, että mulla on hyvä olla, niin sitten olinkin ylimielinen.
Mä tiedän olevani hyvä hoitaja ja olen empaattinen. Se riittää minulle. Toki saat mielipiteesi minusta muodostaa kuten haluat. Mutta se miten kirjoitan asiat auki, ei välttämättä ole se koko totuus minusta.
Tässä taas tiivistyy perussuomalaisten kateus ja katkeruus.
Kun kirjoitetaan lihavuudesta, niin se on ehdoton loukkaus, koska eihän normaalipainoinen, syömishäiriötön ja sairaton voi ymmärtää minkä asioiden kanssa erilaisessa elämässä kamppailee.
Kun puhuu normaalipainosta ja itsestään ja haluaa olla ylpeä siitä, niin sekin on loukkaus, koska tällä kertaa et asetu muiden asemaan.
Huvittavaa, että aina joku jaksaa pahoittaa mielensä, mutta tietenkin realistista, koska lukijakunta on laaja.
Tulee vain mieleen, että mikä teille kelpaa?
Kummassakaan kommentissa ei puhuttu lihavuudesta vaan terveellisistä elämäntavoista. Ymmärtänet, että vaikka nämä luonnollisesti liittyvät toisiinsa, ne eivät ole yksi yhteen sama asia.
Kyse ei ole katkeruudesta, kateudesta, loukkaantumisesta (tai poliittisesta suuntautumisesta). Totta kai ihminen voi ymmärtää toisia olematta itse samassa tilanteessa, tästä kirjoituksesta – ja useista aikaisemmista – asia ei vain käy ilmi.
Ajatusmaailma näkyy sanavalintojen ja sävyjen kautta. ”Oon tosi ylpeä itsestäni, koska terveelliset ja minun mielestäni normaalit elämäntavat eivät ole kovinkaan monelle ihmiselle itsestäänselvyys. Minulle ne ovat.” Toisen aseman ymmärtävä ihminen voisi kirjoittaa esimerkiksi ”Olen onnellinen siitä, että minulle tämä on näin helppoa, kun voisi olla paljon vaikeampaakin eikä asia ole monesti ainoastaan ihmisen omasta valinnasta tai toiminnasta kiinni.” Ymmärrätkö?
Mikä kelpaa? Ystävällinen, ketään väheksymätön ajattelu ja taito kirjoittaa sen mukaisesti. Kyky tarkastella omaa toimintaa saamansa palautteen perusteella ja keskustella rakentavasti.
Niin, tuo tyyli on vain minun TYYLI kirjoittaa asiat auki. Tyylissäni ei ehkä oteta kantaa monesta eri näkökulmasta, vaan kirjoitan minä-perspektiivistä. Tarkoitukseni ei ole olla ylimielinen. Se on harmi, että ihmiset luokittelee mut tän blogin kautta tietynlaiseksi, sillä olen niin paljon muutakin kuin tämä blogi. Tiedän sen kuitenkin, että riittää, että itse tiedän sekä läheiseni tietää millainen olen oikeasti.
En? en todellakaan ymmärrä?
Ymmärrän sen, että nyt on kysessä terveelliset elämäntavat, ei pelkkä lihavuus, ok. Yleistin asian ja tarkoitin, että sama se mistä kirjoittaa, niin loukkannutaan.
Rakentava keskustelu on hyvä asia. Puhutaanpa faktoista ja onko tässäkin tekstissä ollut tarkoitus pahoittaa muiden mieli? Onko teksti kirjoitettu sinun elämästäsi tai edes sinulle?
Haluaisit Ninni ystävällistä tekstiä, missä kohdassa on oltu epäystävällisiä? En mitenkään pysty ymmärtämään missä kohdassa sinua on tässä kohdeltu väärin. Ilmeisesti Joko minulla tai sinulla on luetunymmäryksen kanssa ongelmia.
Se, että haetaan tekstistä väkisin negatiivisia asioita pilkun tarkasti on mielestäni harmillista. Jokainen sana luetaan kolmeen kertaan ja yritetään keksiä väkisin missä kohtaan kirjoittaja on saattanut tehdä mokan johon voisi iskeä.
Edelleen olen samaa mieltä, jos olet iloinen, ylpeä ja onnellinen itsestäsi, et saa teidän mukaan missään nimessä ilmaista sitä julkisesti, koska silloin se on joltain toiselta pois kellä asiat ei ole samalla tavalla.
Minunkin mielestäni kirjoituksesta välittyi jotenkin ylimielinen kuva(ehkä väärä sanavalinta..),vaikka varmasti kirjoittajalla ei ollut tarkoitus näin tehdä. Minulla ei ole todellakaan mitään Nooraa vastaan,mutta joskus kirjoitusten ”fiilis” tökkii. Ja sehän on minun oma valinta,että käyn lukemassa,että sama olisi olla hiljaa;D
En tiedä miksi näin on,kai olen sitten itse niin erilainen,että en osaa samaistua tuohon ”hyvä fiilis/,olen itsestäni ylpeä-moodiin”. Itse olen varmaankin liian vaatimaton tai vaan tyypillinen suomalainen,että osaisin kirjoittaa noin?!? En tiiä,en kehtaisi..Mutta peukku sille,ken kehtaa! Ei ole minulta tietty pois..
Kuiteskin kiva blogi sulla Noora! Aina tänne eksyn,vaikka välillä ”ärsyyttääkin”,heh:)
Se on harmi, että tuollaisen kuvan jotkut saa teksteistäni koska en mitenkään tässäkään tekstissä sitä yrittänyt. Tai ole. Haluan vain vilpittömästi iloita sitä missä olen oman kroppani kanssa. Ymmärrän sen, että kaikilla asiat ei ole niin.
Kirjoitustyylini nyt sattuu vain olemaan tällainen. 🙁
Moona täällä taas:)
Juuri näin,kuten vastasitkin,että tämä on sun kirjoitustyyli. Joitakin se miellyttää ja joitakin ei,mutta se on sun ja pidä se sellaisena:)
Tuli itselle jo paha mieli,kun piti kommentoida vähän negatiiviseen sävyyn,sorry tästä! Mutta tätä kai se blogin kirjoittamisen riemu ja kurjuus on,vuorovaikutus lukijoiden kanssa..
Kivaa talven jatkoa ja onnea asuntokaupoista!:)
Miten tämän postauksen kommenteissa taas niin tiivistyy perisuomalainen mentaliteetti. Kel onni on, se onnen kätkeköön. Älä koskaan iloitse mistään, koska jollakin menee huonommin kuin sinulla. Parasta on olla hiljaa jotta varmasti vaikutat vaatimattomalta etkä ylpeile tai suorastaan lällättele niille joilla asiat ovat toisin. Muuten joku vielä mielensä pahoittaa.
Minä olen myös hyvin ylpeä siitä että olen normaalipainoinen ( en laiha, en fitness, mutta ok, ehkä jopa urheilullinenkin) ja tunnen olevani erittäin onnekas kun suhteeni ruokaan on mulla ollut terveellä pohjalla. Että elämä on valintoja joita pystyn hillitsemään niin tahtoessani vaikka herkkusuu olenkin. Tiedän ettei se ole mikään itsestäänselvyys ja tiedän että ihmiset joutuvat kamppailemaan päivittäin kaikenlaisten ongelmien kanssa jotka tekevät normaalipainossa pysymisestä haastavaa – suuntaan ja toiseen. Lisäksi mulla on takana myös onnistunut elämäntapamuutosprojekti – tyhmähän olisin jos en jollain tapaa olisi ylpeä ja iloinen siitä että sen työn tulokset ovat nyt kolmatta vuotta pitäneet, juurtuneet arjeksi ja että voin paremmin kuin ennen muutosta? Olen myös tietoinen siitä että tilanne voi aina muuttua ja elämä voi heittää tielle jotain itsestä riippumattomia haasteita. Niin se on meillä kaikilla. Mutta sen enemmän mun mielestä on syytä yrittää olla iloinen niistä hetkistä kun tilanne on hyvä? Eikä siinä pitäisi olla mitään pahaa. Eikä siitä kirjoittamisessakaan pitäisi olla mitään pahaa.
dabestversionofmyself.blogspot.fi
Mä en kyllä tässä tekstissä näe mitään ihmeellistä, mutta kun puhe oli sun empaattisuudesta, niin haluan sanoa, että mä olen ollut sun hoidettavana, ja mulla ei jäänyt kohtaamisesta hyvä olo. Mä itse tunnistin sut, kun oon tosi kauan sun blogia lukenut ja olen pitänyt siitä/sinusta 🙂 Kuitenkin kohtaamisesta jäi hyvin huono mieli. Et hymyillyt ja vastasit tökeröisti kysymyksiini. Itse yritin hymyillä sinulle ja olla mukava, koska koen olevani aina sellainen ja tiesinhän, että olet yksi mun lemppari bloggaajista!
Ei jäänyt empaattinen kuva siitä tilanteesta vaan ennemminkin tyhjä. En uskaltanut avata suutani, koska koin tilanteen todella ahdistavana.
Törmäsin sinuun uudestaan kuntosalilla. Olin vessassa ja jonotit. Kun tulin vessasta hymyilin sulle. Tymperästi katsoit ja menit vessaan. Ajattelin, että taas. Tuli sellainen tunne, että mussa/mun naamassa on jokin vikana.
Toivottavasti sulla oli vain kaksi huonoa päivää, jotka nyt osui sattumalta niille päiville, kun sinua kohtasin.
Edelleen luen blogia ja ajattelen, että tämä on hyvä blogi 🙂 mutta enää en uskalla hymyillä jos kohdataan tai lähestyä muuallakaan tavalla.
Mulle jäänyt sama fiilis Noorasta kun olen häneen törmännyt muutaman kerran sattumalta. Ylimielinen ja koppava.
Okke 😀
Harmi. Aina hymy ei ole kasvoilla, tuskin kenelläkään. Mun perusilme on tympeä. Olen kuullut siitä paljon mutta tälle asialle en juuri voi mitään. Salilla menen tekemään vaan treenin. Moni on sanonut, että vaikutan jopa äkäiselle kun olen salilla. En ole äkäinen, olen vain omissa ajatuksissani ja keskittynyt.
Voihan olla niinkin, että ensimmäisen kohtaamisemme perusteella sun ennakkokäsitys minusta oli sitten toisellakin kohtaamisella, eli siellä salilla, sitten tympeä ja kun mun kasvoilla oli perusilme, otit sie sen sitten automaattisesti tympeytenä. Vaikka mä ehkä saatoin ”olla vaan”.
Mä kuljen aika usein omissa ajatuksissani. Mulle saa tulla juttelemaan ja tuskin vastaan tympeästi jos joskus jotain sanoisit. 🙂
Oliko tässä ”empaattinen suhtautuminen” potilaaseen, joka koki tilanteen sinun hoidossa ahdistavana???
Nyt oikeasti katse peiliin! Ja ei siihen, jota varmasti selfieiden oton välissä muistat tuijottaa.
Ehkä mä vaan sanon, että en ole empaattinen hoitaja niin olette tyytyväisiä 🙂
Voisitko kirjoittaa vastaavan postauksen aloittaen sen esim. ”Nyt kun olen seurannut tuota toipuvien anoreksiaa sairastavien sivustoa, täytyy sanoa, että olen hiton ylpeä normaalipainosta. Syöminen on minulle niin helppoa, hyvä minä, jee! On niin helppo valita syövänsä hyvin ja oikein. Ei tuota ongelmaa!” tai ”Nyt kun olen seurannut tuota psoriasista sairastavien sivua, olen kyllä todella ylpeä normaalista ihostani. Hyvä minä!” tai ”Nyt kun olen seurannut tuota näkövammaisten sivustoa, olen hiton ylpeä näkökyvystäni. Voin valita, minne menen koska vain. Hyvä minä!” Jne.
Väitit ylempänä olevasi empaattinen. Empatia ei ole (vain) kykyä asettua toisen asemaan silloin, kun voi samaistua, vaan etenkin sitä, että kykenee työntämään sivuun omat kokemukset ja myöntämään, ettei toisen kokemus ole tuttu, mutta haluaa silti validoida toisen kokemuksen ja pitää sitä yhtä arvokkaana kuin omaansa. Kykenetkö sinä siihen?
Hehkuttaisitko omaa normaalipainoasi tähän tapaan esiintyen ”terveydenhuollon ammattilaisena”, kuten blogissasi teet, esim. 12-vuotiaiden tyttöjen joukolle?
Mitä hemmettiä täällä kommenttiboksissa tapahtuu? 😀 Ehkä nämä tulkinnat heijastavat kommentoijien omaa ajatusmaailmaa. Valitetaan, että kirjoittajalta puuttuu empatiakyky, niin missä on näiden kommentoijien empatiakyky ja kyky asettaa itsensä kirjoittajan asemaan? Tuskin kirjoittajalla oli tarkoituksena pahoittaa juuri sinun mielesi ja väheksyä kaikkia, jotka eivät pysty samaan kuin hän itse… Välillä voisi olla itse syytä katsoa peiliin, ennen kuin kehottaa muita tekemään niin. 🙂
Se on varmastikin juuri niin. Mut en uskalla enää sanoa mitään ettei joku vedä hernettä nenään 😀