Voiko puoliso olla myös paras kaveri?
14
Muistatte varmaan kun jaoin ajatuksiani muutosta viime keväänä tänne blogiin. Hermoilin esimerkiksi sitä, että miten tulen sopeutumaan yhdessä asumiseen kahden vuoden yksinolon jälkeen.
Muutto tapahtui ja tuskailut alkoi. Kipuilin muuton jälkeen siitä kun en saanut omasta mielestäni tarpeeksi aikaa olla yksin. Valittelin sitä täällä blogissa ja valitin siitä miehelleni. Olisin halunnut olla yksin kotona edes muutamia tunteja, muutamana päivänä viikossa. Minä en kuitenkaan saanut tuota omaa aikaa ja jouduin pääsääntöisesti olemaan toisen seurassa koko ajan.
Mitä parisuhde tekee minulle?
Kuitenkin tässä heinäkuun jälkeen havahduin eräs päivä siihen, että olen muuttunut. En tarvitse enää omaa-aikaa, ainakaan siinä määrin kuin ennen. Minulle riittää ihan hyvin se jos joskus ennen iltavuoroja olen yksin kotona. En minä tarvitse enempää aikaa itselleni. Minä haluan viettää aikani tuon toisen kanssa. Se on hyvin outo tilanne minulle. Ennen oma-aika oli parasta.
Nykyään parasta on tuo toinen ihminen. Olen sopeutunut. Ja rakastunut. Sitä kai se on. En halua olla enää yksin, koska minulla on myös mahdollisuus viettää aikaani tuon huipputyypin kanssa.
Kaikista uskomattominta on se, että voin sanoa tuota kumppaniani kaveriksi. Vai voinko? Voiko kumppani olla mun paras kaveri? Me tehdään yhdessä ihan hirveästi asioista ja nautitaan siitä, kun yhdessä tekeminen on kivaa. Me käydään pelaamassa sulkapalloa, me kahvitellaan, me shoppaillaan, me nautitaan ruoasta, hassutellaan ja vitsaillaan. Me siivotaan ja me nukutaan yhdessä. Yhdessä me myös toteutetaan meidän unelmia, kuten nyt tätä koti-projektia.
Jos tämän tekstin lukemisen jättäisi nyt vaan tähän, meidän suhteesta saisi varmasti todella epärealistisen kuvan. Nimittäin kyllä meillä osataan riidelläkin. Me osataan kahnata välillä niin tyhmistä ja turhista asioista, että loppujen lopuksi kumpikaan ei edes tiedä, että mistä riita alkoi. Joskus huudetaan toisillemme kunnolla, mutta sitä me pyritään välttämään, sillä huutaminen tuo kotiin huonot feng shuit.
Kun me ollaan riidelty tarpeeksi niin sitten me sovitaan. Me keskustellaan asiasta niin pitkään, että päästään sopuun. Kumpikaan meistä ei ole siis mököttäjä-tyyppiä ja vaikka olisikin, niin aina toinen tulee tekemään keskusteluun aloitteen. Me ei lakaista mitään maton alle vaan me jutellaan se ärsyttävä asia läpi ja annetaan anteeksi toisillemme.
On outoa ajatella sitä vaihtoehtoa, että oma mies olisi myös samalla paras kaveri. Koskaan ennen ei ole tällainen edes käynyt mielessä. Nuo edellä mainitsemani asiat olen yleensä tehnyt naispuolisten ystävieni kanssa. Nyt kuitenkin teen niitä mieheni kanssa.
Mitä mieltä te olette, voiko oma puoliso olla paras kaveri?
Tosiaankin voi, ja onkin. Mun mielestä puoliso on ehdottomasti se paras kaveri, ja näin pitääkin olla. Toki on myös muita hyviä ystäviä, mutta meidän parisuhde on just siks niin hyvä kun ollaan toistemme parhaat ystävät. 11 vuotta yhdessä ja paranee vain 🙂
Ihanalta kuulostaa teidänkin suhde, iloa ja onnea tuleviinkin vuosiin!
Oih miten mahtavaa, jos voi sanoa noin, että monta vuotta oltu yhdessä ja paranee vaan. Sitä toivon meillekin! 🙂
Ihanaa kevättä ja kesää teille <3
Kyllä voi. 🙂
<3
Ehdottomasti voi olla!
Meillä näin on aina ollut ja ehkä se onkin pitkän parisuhteemme salaisuus :). Ja me olemme olleet pian yhdessä 20 vuotta! Monet naispuoliset ystäväni ovat tätä joskus ihmetelleet, mutta meillä se vaan toimii. Tapaan ystäviäni, keskustelemme ja meilläkin on mukavaa aina yhdessä, mutta se sielunkumppanini on tuo oma puolisoni: hänen kanssaan kaikki vaan on hauskempaa. Ja kyllä, meilläkin riidellään. Mutta sitten sovitaan tai unohdetaan jos on jotain ihan turhaa. Kumppani ei saa olla suhteessa pelkkä kaveri, mutta ehdottomasti voi olla myös se paras kaveri kaiken muun hyvän lisäksi :).
Joo, meillä kans on tosi hauskaa. Ajatuksen juoksu on niin samanlaista ja eri tilanteissa aina huomataan, että sanotaan just sitä mitä toinenkin alkoi sanomaan. Se on joskus jopa hämmentävää.
Ihana kuulla, että muillakin on näin! 🙂
Mulle kävi niin, että parhaasta kaverista tulikin sitten aikuisiällä seurustelukumppani. Eli yllättäen komppaan muita, että totta kai voi:)
Hesarissa joskus joku parisuhdevalmentaja (tms.) kommentoi, että oikeastaan vaan seksin pitää parisuhteessa toimia, kun kaikkea muuta voi tehdä kavereidenkin kanssa. Toki sen voi varmaan noinkin ajatella, mutta itselleni tuo on tosi vieras näkökulma. Ensinnäkin, voihan seksiäkin nykyään olla ilman parisuhdetta, vaikka kaverin kanssa. Ja toiseksi, mulle parisuhteen idea on siinä, että saa jakaa elämän jonkun kanssa, esim. asumalla ja matkustelemalla yhdessä. Haluan, että se joku on tyyppi, jonka kanssa viihdyn parhaiten myös sängyn ulkopuolella. Toki silti kaveritkin ovat tärkeitä, ja heihinkin pidän yhteyttä säännöllisesti.
Ja tietysti ihmisillä on erilaisia toiveita ja määritelmiä parisuhteelle, eihän kaikki edes halua asua/harrastaa/matkustella yhdessä puolison kanssa. Silloin varmaan myös näkökulma kaveruuden tärkeyteen on erilainen.
Mun mielestä olis tosi outoa jos en puuhais asioita mun miehen kanssa, sen takiahan se on siinä, ja meillä on yhteiset intressit, että voidaan yhdessä tehdä kaikkea kivaa. 🙂
Kuten sanoit myös sen, että toki muutkin kaverit ovat tärkeitä mutta oon miettinyt myös sitä, että jos maailmassa ei olis ketään muita, vain me kaksi niin olisin ihan tyytyväinen 😀 Aika rajua mutta silti niin siistiä samaan aikaan. 🙂
Onnea teille <3
Kuulostaa ihanan tutulta! 🙂 Eli kyllä voi <3
Vaikutat Noora tällä hetkellä tosi onnelliselta 🙂 <3
Kiitos Anna! Ihanaa, että näin ilmeisesti teilläkin! 🙂 Ja kyllä, olen hyvin onnellinen! 🙂
Ehdottomasti kyllä voi! Mun mies on edelleen 17 vuoden yhessä olon jälkeenkin mun paras ja tällä hetkellä ainoo ystävä. Tämä ystävyys on kokenut kaiken syntymän ja kuoleman välillä… ei olla unohdettu sitä läheisyyttäkään, joka tekee ”tavan” ystävyydestä kumppanuuden. Aina ei tarvii kyhnytellä sohvalla vierekkäin, vaan tilaa on annettava toiselle ja viehän työt ja lapset aikaa 🙂 Noh tästäpä tuli pitkä vastaus… Kuulostat kyllä Noora minunkin mielestä onnelliselta 🙂
Oih 17vuotta! Onnea siitä ja onnea siitä, että edelleen olette ystäviä kumppanuuden lisäksi. <3
Kyllä mä onnellinen olenkin! 🙂 🙂
Ehdottomasti! Mieheni on suuri rakkauteni, mutta myös paras ystäväni. Olemme vaihtaneet aikuisiällä paikkakuntaa pariin otteeseen töiden perässä ja kyllä olisi melko yksinäistä, jos en mieheni kanssa voisi keskustella kaikesta ja nauttia vapaa-ajasta. Olen vähän erakkoluonne eli viihdyn kotona ja uusiin ihmisiin tutustuminen sekä ”kavereiden etsiminen” ei oikein isosti kiinnostele, vaikka töissä ym. olenkin sosiaalinen ja puhelias. Kolmetoista vuotta kimpassa, eikä vielä ainakaan kyllästytä 😀 Toki täytyy saada/antaa tilaa ja omaa aikaakin, ei tarvi kaiken aikaa pitää kädestä kiinni 🙂
Ihana kuulla 🙂 <3 Mahtavaa, että ihmiset on oikeesti bestiksiä sen oman kumppanin kanssa!