Omat ajatukset koiranpentuajasta olivat hyvin erilaiset kuin mitä tämä todellisuus on näyttänyt meille. Yritin etukäteen ajatella kaiken mahdollisimman raskaan ja uuvuttavan kaavan mukaan mutta mielikuvat tästä koiravauvan kanssa elämisestä oli siltikin hyvin kaukana todellisuudesta.

Ajattelin etukäteen, että pentua pitää käyttää ulkona mahdollisimman usein, että pentu tunnistaa tekemään tarpeensa ulos. Ajattelin, että yöunet saattavat olla katkonaisia koska pentu itkee emonsa ja sisaruksien perään. Ajattelin etukäteen, että pissa- ja kakkavahinkoja tulee varmasti tapahtumaan. Ajattelin myös, että pikku hauveli varmasti intoutuu puremaan kiellettyjä paikkoja.

Mitä se todellisuus sitten on jos ei tuota muka?

Se on tuota yllämainittua potenssiin miljoona. Ulkona pitäis olla koko ajan, mutta eihän se onnistu koska me molemmat käydään töissä ja vaikka käytäisiinkin ulkona paljon, niin tarpeita tulee tehtyä sisällekin, vahingossa tietysti. On kyllä niitä kertoja myös kun tullaan ulkoa ja heti sisälle tultua pissat käydään lirauttamassa alustalle. Eli aina se ulkoilu ei vaan nappaa sillä tavalla, että tarpeiden tekeminen onnistuisi.

Yöunet on todella katkonaisia. Laku on nukkunut yhden yön kohtalaisen hyvin. Ekana yönä touhuttiin ja heiluttiin. Toisena yönä me tehtiin moka ja jätettiin makkarin ovi auki, vaikka tuo yö oli meidän ihmisten unien kannalta rauhallisin. Aamulla kuitenkin olohuoneessa odotti parit kakat ja pissat. Sittenpä sen jälkeen yöt ovat olleet vaihtelevia. Välillä nukutaan ja välillä herätään touhuamaan. Nyt Laku on jotenkin aktivoitunut tai muuttunut. Koko ajan pitäisi olla puremassa jotain. Puruluuksi käy ihmisen käsi, jalka, sormi, nenä, hiukset, vaatteet, varpaat ja sukat. Puruluuksi käy myös eteiseen ”unohtuneet” kengät, korit, kaappien kulmat, kissan raapimapuu, tuolin jalat, valurautainen kukkateline ja puruluut ja lelut.

Kasvattajana mielessä pyörii vain ajatus siitä, että tällainen käytös pitää kitkeä pois, muuten se kostautuu aikuisena. Sitten kun omasta mielestäsi teet parhaasi ja mikään ei auta, alkaa turhauttamaan. Kun siivoat pissejä ja toinen tulee samalla puremaan jalkoja niin savu nousee korvista 😀 ”EI!” kieltosana kaikuu kuuroille lurppakorville.

Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että vauvojen kanssa todennäköisesti, pääsääntöisesti pääsee helpommalla 😀 Vauvan kanssa ei tarvitse lähteä minnekkään, että hän tekisi tarpeensa. Vauvalla on vaippa. Kun vauva nukkuu, sinäkin voit nukkua jos väsyttää. Kun koira nukkuu, sinä olet todennäköisesti töissä.

Sitten tässä kaiken ohella pitäisi koiraa sosiaalistaa, kaikkeen siihen mitä se tulee elämässään kohtaamaan: Ihmisiin, muihin eläimiin, lapsiin, vanhuksiin, roska-autoihin, ihmismassoihin, siis ihan kaikkeen. Kauhee sterssi!

Sitten aloitettiin tutustumaan ohjeisiin siitä, miten hihnakoulutus aloitetaan. Mun mies laittoi pannan ja hihnan Lakulle kotona ja minä aloin lukemaan ohjeita. Ensimmäinen lause oli: hihnakoulutus aloitetaan ilman hihnaa. Okei. 😀

Mutta siis en minä päivääkään vaihtaisi pois tästä arjesta mitä nyt eletään. Tämä kestää hyvin lyhyen aikaa tämä vauva-aika ja tästä pitää nauttia, sen minkä voi 😀 Kyllähän tuo touhukka tarjoaa hauskojakin hetkiä meille <3

Tänään starttasi dieettiviikko neljä! Uskomatonta, että olen selvinnyt jo tänne saakka ilman mitään repsahtamisia. Olen oikeasti ylpeä itsestäni ja minun ystävästäni Vilmasta, joka myös on ollut saman homman ääressä. Meillä on töissä yhdessä niin tuskaa, koska ollaan tajuttu miten paljon täällä meidän töissä on tarjolla aina kaikkea herkkua. On munkkia, kakkua, suklaata, keksiä ja karkkia. Aina ja joka päivä. Ei auta se, että et osta kotiisi mitään herkkua koska töissä ollaan yltäkylläisyyden äärellä. Miettikääpä, jos otatte joka päivä yhden tai kaksi keksiä (harvoinhan se siihen edes jää), että mitä se tekee viikkotasolla kokonaisuudessaan. Se tekee aika monta keksiä.

Jos ottaa vaan vähän mutta joka päivä?

Kuinka monella työpaikan kahvihuoneen tarjottavat maistuu aina kun jotain vaan on tarjolla? No minulle itselle ainakin maistui tässä talven aikana erittäin hyvin. Jos kasaisin kaiken mitä olisin syönyt töissä vaikka viikon aikana ja laittaisin syömäni herkut esille yhdelle pöydälle, olisi edessäni aikamoinen kasa herkkuja ja kaikki tuo tavallaan ihan huomaamatta. Helppo pitää kropassa yllä pientä pöhöä kun aina nappaa suuhunsa jotain hyvää, ihan huomaamatta.

Mistä tiedän miten dieetti etenee?

Kun aloitin dieetin kolme viikkoa sitten en ottanut mitään lähtökuvia, en myöskään ottanut mittoja. Niillä kun ei ole minulle mitään merkitystä. Merkitystä on sillä miltä minusta itsestä tuntuu omassa kropassa, sehän oli se alkuperäinen syy miksi edes tälle dieettijaksolle lähdin; huono olo omassa kropassa. Voin toki jossain vaiheessa käydä vaa’alla ja katsoa painon ja verrata sitä suurin piirtein tietämääni lähtöpainoon mutta se paino ei oikeasti merkitse minulle mitään.

Ensimmäisen viikon jälkeen olen tosiaan huomannut jo suuren eron olossani ja keskikehon turvotuksessa. Se on riittänyt motivoimaan minua tällä tiellä kohti kymmentä viikkoa. On ihanaa kun vatsaan ei koske ja vatsaan ei kerry ilmaa ja muutenkin olo on vain selittämättömällä tavalla kevyempi. En silti voi kieltää etteikö sipsit ja dippi tai pitsa (tai oikeastaan mikä vain herkku) ole mielessä käynyt useastikin. Suurin sokerinhimo on kyllä talttunut. Karkkia ei enää tee mieli mutta kaikkea suolaista kyllä. Taidankin olla enemmän suolakoukussa kuin sokerikoukussa 😀

Melkein niin kuin pekonia 😀 Paistettu leikkele 😀