Hae
Mansikkapilvi

Joskus jotain positiivistakin

Oon ehkä ihan tarpeeksi täällä puhunut negatiiviseen sävyyn meidän Laku pojasta. Toki, edelleen Laku kiristää hermoja aika ajoin mutta tuohan se pääsääntöisesti paljon iloa elämään. Miten mukava on aamuisin herätä kun toinen on maailman onnellisin siitä, että just sinä nousit ylös!

Kyselin Facebookissa Cockeriryhmästä vinkkejä siihen, että miten puremiseen voi vaikuttaa vai voiko siihen. Se on nimittäin se meidän suurin ongelma. Tavallaan hain myös ihan vertaistukea. Halusin kuulla, että muillakin on ollut purevaisia koiranpentuja. Sellaisia jotka vaan puree, tietämättä itse edes, että mitä. Kunhan saa vain purra. Hiukset, sormet, varpaat, villasukat, housunlahkeet. Kaikki on parasta pureskeltavaa. Yleensä muistan sen, että Laku on vasta ihan poikanen ja se tekee sitä tietämättömyyttään ja sen takia, että se on varmasti sen mielestä hauska leikki. Yritän sinnitellä hermojeni kanssa puremisen suhteen mutta aina ei vaan jaksa.

Tulee itsellekin hirveän negatiivinen mieli kun joutuu jatkuvasti toista kieltämään ja estämään ja torumaan. Ollaan saatu hirveästi vinkkejä tuohon puremiseen. Meillä ei vaan auta huomiotta jättäminen, ei auta kieltäminen, ei auta jos tungetaan lelua kuonon eteen. Lelu tai luu kelpaa vain hetkeksi. Ei auta vingahtaminen, ei auta ärähtäminen, tai no ehkä sen verran auttaa, ettei se pure enempää, pitää sitten vain kiinni hampaillaan.

Sitten saatiin yksi neuvo jota ei vielä oltu kokeiltu: Niskan nahasta nappaaminen kiinni. Ajattelin, että alan kokeilemaan sitä puremisen hillitsemiseen ja siis uskomatonta: se on tepsinyt. Laku päästää irti puremastaan asiasta ja vingahtaa ehkä säälittävästi, vaikka ei siis todellakaan oteta voimalla kiinni. Me vaan pidetään kiinni siitä ylimääräisestä nahkasta. Sitten Laku kaatuu selälleen tai kyljelleen ja jää kuuntelemaan, että mitäs nyt. Pääsääntöisesti tämä on nyt tehonnut kolmen päivän ajan.

Minä olen tosi tyytyväinen! Uskomatonta!

Yhdessä touhuamista!

Me ollaan nyt käyty heittelee parina iltana lyhyitä frisbeegolf ratoja läpi ja ollaan otettu Laku matkaan. Laku saa juosta vapaana ja nuuskutella menemään. Poika saa purkaa energiaansa ja saa liikuntaa ja tiedättekö, että unet yöllä maittaa!

Lakusta kuoriutuu kyllä varmasti aivan mahtava koirakaveri. Ainut mikä hiukan huolestuttaa on meidän Nelli kissan ja Lakun tulevaisuus. Meillä ei todellakaan olla vielä mitään bestiksiä. Nelli sähisee ja SYLKEE? ja Laku heiluttaa häntää iloisesti ja haukkuu. Nelli on onneksi oppinut kulkemaan kotona rauhassa sen jälkeen kun kuulee kodinhoitohuoneen pentuportin loksahtavan kiinni. Toivon, että aika tekee tehtävänsä. Siihen kyllä voi kulua PALJON aikaa mutta pääasia, että joskus edes voitaisiin kohdata ilman sähinää.

Meidän Laku on ihana hännän heiluttaja ja niin rakas. En silti koskaan aio perua sanojani sen suhteen, että pentuaika on todella raskasta. En tiedä voiko se riippua koirarodusta, että onko helpompaa vai vaikeampaa mutta kohtalaisen helpon rodun kuten Cockeri on, on ollut ainakin todella työlästä, hermoja rasittavaa ja haastavaa. Työntäyteinen reilu kuukausi takana! HUH.

15 kommenttia

  1. -- kirjoitti:

    Toinen on niin söpö ja viaton <3 kyllä se siitä! 🙂 Edistymistä on tapahtunut ja tulee vielä tapahtumaan paljon.

  2. Nea kirjoitti:

    Siis herranjumala miten kamalaa aikaa oli koiran pentuaika. Nyt kun koirani on yli 2 vuotias, olen voinut vasta alkaa ajatella toisen koiran hankkimista. Näin jälkikäteen ajateltuna meidän koira oli ihan tavallinen koiranpentu, mutta pentuaikana ajattelin usein että olen tehnyt suuren virheen kun olen ottanut koiran. Meidän koira teki tuota ihan samaa että puri kaikkea ja hajotti useita vaatteita näykkimällä. Ei tehnyt mitään varsinaisia tuhoja, mutta huusi myös kovasti perään aina kun lähdettiin kotoa. Lisäksi tuntui että se ei ikinä opi sisäsiistiksi tai yleensäkään yhtään mitään ja usein huolehdinkin millainen siitä oikein aikuisena tulee. Nykyään on siis oikein hyväkäytöksinen ja sisäsiistiksikin oppi näin jälkeenpäin ajateltuna aika nopeasti.
    Yleisestikin pentuaikaa varjosti jatkuva huoli ja tietoisuus vastuusta pennusta sekä ajatukset siitä että oliko pennunottaminen sittenkään järkevää. Lisäksi en mitenkään samantien kiintynyt pentuun, vaan se aiheutti minussa usein ärsyyntymistä ja ajottain kiukkuakin. Mietin myös pystynkö ikinä rakastamaan koiraa tai edes sietämään sitä. Koin myös jatkuvasti syyllisyyttä omista tunteistani. Nyt toisen koiran kohdalla osaisi varmaankin ottaa rennommin ja myös ajatus siitä että pentuaika menee ohi varmasti auttaisi.
    Tsemppiä siis koiranpentuarkeen!

    • Noora kirjoitti:

      Jep, ihan samanlaisia ajatuksia täällä suunnassa 🙂 Ne ovat siis ihan täysin normaaleja. 🙂

      Kiitos tsempeistä ja vertaistuesta!

  3. Henna kirjoitti:

    Tuo niskan nahasta kiinniottaminen on kuitenkin luultavasti koiralle epämiellyttävää, vaikka ei sitä varsinaisesti satuttaisikaan. Puremisongelmaan voisi kokeilla luopumisen opettamista. Sitä voi opettaa vaikka niin, että ottaa avonaiseen käteen namin, käsi koiran eteen ja heti kun koira yrittää ottaa namin, laittaa käden nyrkkiin, ettei koira saa namia. Sitten kun koira ei enää yritä ottaa namia kädestä/vetäytyy kauemmas, kehuu ja antaa palkan toisesta kädestä. Pikkuhiljaa liittää mukaan jonkun vihjesanan, esim. ”jätä”. Tätä käytöstä voi sitten hyödyntää aina kun koira tekee jotain ei-sallittua.

    • Leena kirjoitti:

      Tämä on hyvä vinkki!
      Sen sijaan niskanahasta kiinni ottaminen ei sitä ole. Fyysisesti koiraan kiinni käyminen ei ole asiantuntevan koiranomistajan käytöstä – vaan ihmisen, joka on jo niin epätoivoinen, ettei jaksa miettiä koiraystävällisiä vaihtoehtoja.

      Minulla on pentu, joka syö kaiken pihalta. Olemme olleet päivystyksessä ja pelänneet. Olisimmehan voineet repiä jokaisen asian koiran suusta pois tai riuhtoa hihnaa tai laittaa vaikka kuonokopan, jottei koira pysty syömään mitään. Mutta, päätin kysyä neuvoa asiantuntevalta koirakouluttajalta, joka neuvoi koiralähtöisen tavan – opetin ”jätä”käskyn ja palkitsen, kun koira ei ota tai tiputtaa vierasesineen suustaan. Tähän meni aikaa, ensin harjoiteltiin sisällä. Meni yli kuukausi että koira oppi tämän. Mutta se on sen arvoista!

      Mikäli aina komennat negatiivisesti koiraa – tulee siitä sinulle itsellekin huono mieli. Tämä ei johda välttämättä kovin hyvään suhteeseen sinun ja koirasi välillä.

      Kannattaa aina muistaa, kuinka vilpitön koira eläimenä on ja kuinka sinä käyttäydyt koiraasi kohtaan.

      • Noora kirjoitti:

        Koira ei itse sitten ole kaltaiselleen koiraystävällinen 😉 Emothan kantaa pentujaan niskanahasta ja näykkäävät hampailla muutenkin kiinni siitä. Me ei koiraa satuteta, otetaan vain kiinni ja meillä tuo on tehonnut. Totta kai ensiksi kokeilemme kieltää muutoin mutta jos jatkaa vaan touhua niin sitten otamme tuosta niskapoimusta kiinni.

        Olen huomannut kyllä negatiivisuuden vaikuttavan omaankin mieleen ja sen takia pyrin keskittymään kehumiseen 🙂

    • Nimetön kirjoitti:

      Niskan löysästä nahasta kiinni ottaminen muistuttaa pentua siitä, kun tämän oma emo on napannut kiinni ja ojentanut lastaan. Ei siis loppujen lopuksi ole niin kauheaa kuin miltä kuulostaa. Itselläni on parivuotias tolleri ja kasvattaja antoi aikoinaan juuri tuon neuvon puremisongelmiin. On ollut ainut, mikä on oikeasti auttanut.

      • Noora kirjoitti:

        Näin minäkin sen ajattelen. Emot kantaa pentuaa niskanahasta ja opettaa heille sitä kautta kiinni ottamalla monia asioita. Emme mekään koiraa satuta, otamme vain kiinni. Hyvin on tehonnut.

    • Noora kirjoitti:

      Niin. Uskon, että ensi alkuun kaikenlainen touhu, mitä koira ei saa tehdä omin päin ja siten kuten itse, etenkin pentuna haluaisi, on pentukoiran mielestä epämiellyttävää. Kuitenkin emot ottavat samalla tavalla pentujensa niskasta kiinni, ilman että satuttavat.

      Mutta kiitos myös tuosta luopumiskikasta, täytyy alkaa treenaamaan 🙂

  4. Viksu kirjoitti:

    Kuulostaa aina normaalilta vaiheelta tuo pureminen ja se menee ohi. Tarkoitan, että nuo keinot joita sinulla onkin käytössä auttavat tässä kyllä. Cockeri on kovapäinen ja sosiaalinen rotu. Minulla on ollut Cockeri 10vuotta ja vaikka työläs onkin niin paras rotu silti! Varsinkin pentuaika ja oikeastaan 2 ekaa vuotta aika rankkoja. Mut niinhän se on ihmislastenkin kanssa ?
    Tsemppiä!

    • Noora kirjoitti:

      Tän piti olla helppo rotu 😀 Meitä on huijattu! 😀

      Kyllä tää tästä helpottaa ajan kanssa varmasti.

  5. Möömöö kirjoitti:

    Meän koiralapsi on nyt 3kk ikäinen ja puree kaikkea,mitä suuhunsa sattuu löytämään 😀 kasvojen aluetta,sormia,varpaita,vaatteita (oli ne päällä tai ei) sekä kenkiä,johtoja ja sohvaa.

    Kieltäminen toimii joskus.Lisäksi ollaan otettu niskan nahasta kiinni ja viety omalle paikalle rauhoittumaan (niin usein, kun tarvii).Meän koiralla on toiminut myös huoneeseen sulkeminen hetkeksi.Rauhoittuu kummasti sekä koira kuin itsekin, kun koiravauva saa olla hetken suljetun oven takana.

    Rakas tuo koiravauva on,mutta todella raskas kuukausi on takana.Onneksi pentu on isomman osan ajasta ihana kuin riiviö <3

    • Noora kirjoitti:

      Joo, joskus joudutaan kans laittamaan kodinhoitohuoneeseen jos ei sana mene perille, joskus intoilu menee vaan yli eikä osaa sitten enää rauhoittua vaan alkaa ärhäkästi hyökkimään päälle. Hetken kun on yksinään niin helpottaa ja pääsee pois kodarista. 🙂 On kuitenkin näköyhteydessä meihin, kodinhoitohuoneen ovi on koko ajan auki, pentuportti vain erottaa meidät.

  6. Johanna kirjoitti:

    Meilläkin pureminen oli yksi pentuajan suurimpia haasteita. Varsinkin käsien pureminen. Meillä ei kieltäminen auttanut, yleensä se jopa provosoi puremaan lisää. Etikan ja sitruunan suihkuttaminen kiellettyyn kohteeseen auttoi. Pennun elintilaakin piti rajata aika paljon, ettei pääse esim. yksin ollessaan tuhoamaan paikkoja.. Nyt tänä päivänä verhot, matot, sohva, jopa kengät saavat olla rauhassa ? Suurin pelko minullakin oli, että paha tapa ei lopukaan pentuajan jälkeen. Mutta nyt reilu vuoden ikäisen sessun kanssa arki on suhteellisen vaivatonta.Muistan elävästi sen hetken kun eräänä päivänä kielsin pentua ja se todella ensimmäistä kertaa uskoi minua. Tunne oli mahtava ☺️
    Meillä purraan joskus leikkiessä edelleen käsiä, mutta koira on oppinut tekemään sen hyvin hellästi. Eli se on oppinut että kovaa pureminen on kielletty.
    Tsemppiä teille, kannattaa sitkeästi kasvattaa ja kouluttaa riiviötä tämä ensimmäinen vuosi. Se kyllä palkitsee ajan myötä ?

    • Noora kirjoitti:

      Joo ei mekään koiraa yksin ollessaan isoon tilaan jätetä. Kodinhoitohuone on meidän pojalle juuri sopiva. Sielläkin saa kyllä kaiken tuhottavan tuhottua jos haluaa 🙂 Meillä ei onneksi tuhoa mitään kodin irtaimistoa tai kalua mitään arvokkaampaa. Lähinnä juuri me ihmiset ollaan puruluina, etenkin kun ollaan iloisia ja innostutaan. Meilläkin ollaan jo vähän opittu siihen, että aina ei tartte täysillä purra.

      Odotetaan kyllä jo täällä innolla millon meidän pikku Lakulle kasvaa aivot 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *