Muutama päivä takana ilman meidän ilopilleri Lakua. Kotona on niin tyhjää ja hiljaista. Ollaankin tämän takia pyritty välttämään kotona olemista. Täällä on melko hankala olla ja itku tulee herkästi. Toisena aamuna heräsin siihen, että kuulin Lakun läähätyksen. Kun avasin silmät läähätys loppui. Mistään ei kuulunut mitään ääntä.

Me ollaan mun miehen kanssa itketty paljon. Yhdessä ja erikseen, toisiamme tukien. Ollaan pyöritelty tätä asiaa ja mietitty eri näkökulmia. Kovimman ikävän keskellä ollaan yritetty järkeillä, että Lakulla on nyt hyvä olla. Ei ole kipuja eikä vaivoja. Lakulla on nyt rauha ja hyvä olla eikä se sieltä, missä se nyt onkaan, haluaisi edes pois tulla. Me tiedetään, että Lakulla on meitä ikävä ja Laku tietää, että meillä on sitä suuren suuri ikävä mutta me pystytään elämään meidän ikävän kanssa vaikka se vaikeaa vielä tekeekin. Laku ei olisi pystynyt elämään niiden kipujen kanssa, minkä kanssa se jo eli. Meidän kipu ei ole mitään siihen verrattuna mitä Laku tunsi.

Me ollaan luettu ääneen mun miehen kanssa kaikki teidän kommentit ja viestit, mitä olette meille jättäneet, niin tänne blogiin, kuin Instagramiin ja Facebookiin. Ollaan itketty ja luettu. Hymyilty ja muisteltu. Me ollaan todella otettuja siitä tuesta ja myötäelämisestä mitä te olette osoittaneet meille. Emmehän me suurimmaksi osaksi edes tunne toisiamme. Silti te olette niin hyvä sydämisiä ihmisiä, että haluatte osoittaa tukea tavalla tai toisella.

En olisi koskaan voinut kuvitella, että koiraan voi kiintyä tällä tavoin. Koiran kanssa eläminen on niin erilaista kuin kissan. Koira kulkee mukana joka paikassa ja se osoittaa hellyyttä, rakkautta ja empatiaa. Kissa osoittaa lämpöä jos sitä huvittaa. Koira tekee sitä aina. Se haluaa miellyttää ja sitä meidän Laku kyllä teki, miellytti ja rakasti. Väkisinkin siihen kiintyy.

Te olette kyselleet paljon sitä, että minkä kannan Lakun kasvattaja on tähän tilanteeseen ottanut. Olemme olleet koko ajan aktiivisesti yhteydessä kasvattajaan. Hän on ollut tilanteesta yhtä järkyttynyt kuin me. Hänen koirillaan ei ole koskaan ollut mitään synnynnäisiä sairauksia. Kasvattaja oli tulossa rahallisesti vastaan mutta loppuvaiheessa antoi myös sellaisen tarjouksen, että jos Laku joudutaan lopettamaan nuorella iällä, me saamme halutessamme uuden pennun.

Niin, uusi pentu. Järkyttää edes ajatella uutta pentua. Ei me haluta uutta pentua, me halutaan meidän Laku terveenä takaisin. Kuitenkin tämä tyhjyys on myös aivan hirveää. Meillä on niin paljon rakkautta annettavana, että kyllä me jossain vaiheessa uusi pentu halutaan. Kaksi Cockerspanieli pentuetta onkin syntymässä lähiaikoina ja niiden luovutus menisi lokakuun alkupuolelle. Olisimmekohan toipuneet Lakun menetyksestä siihen mennessä sen verran, että pystyisimme antamaan rakkautta uudelle pennulle?

Näistä ajatuksista tulee herkästi olo, että etsimme korvaajaa Lakulle. Mikään eikä kukaan voi koskaan korvata meille Lakua. Emme etsi korvaajaa mutta meillä jäi matka Lakun kanssa täysin kesken ja haluaisimme jatkaa sitä jonkun toisen kanssa.

Kaikenlaisia ajatuksia sitä tämä tilanne tuo mieleen.

Osa teistä onkin huomannut Lakun tarinan päätöksen Instagramin muistokuvasta. Laku kuoli eilen, 27.7.2017, viiden kuukauden ja neljän päivän iässä.

Lakun elämä oli kipujen siivittämä vähintään viimeiset kaksi kuukautta. Ontumista ja piikittämistä eri eläinlääkäreissä. Oli liikuntarajoitusta, nukuttamista, rauhoituksia ja pahanmakuisia lääkkeitä.

Silti poika jaksoi aina heiluttaa häntäänsä. Häntä heilui pahan makuisen Tramalin jälkeen ja häntä heilui heti kun Lakun pää alkoi selkiytymään eläinlääkärin lääkkeillä aiheuttamasta unesta.

Laku oli maailman kiltein ja ihanin pieni koira, jonka elämä jäi aivan liian lyhyeksi. Tämä tuntuu epäreilulta. Miksi? Miksi Laku ei saanut elää terveenä ja kivuttomana. Miksi Lakun jalat oli sairaat? Miksi kaiken kukkuraksi Lakun selkänikama tulehtui? Miksi tuli lisää kipuja ja tuskaa meidän pienelle taistelijalle, joka aina silti sisukkaasti halusi ulos ja linkutti kipeillä jaloillaan sen minkä nyt jaksoi. Jos ei jaksanut, Laku jäi vaan nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta. Ei haitannut sade. Se oli oikeastaan paljon ihanempaa kuin kuuma aurinko.

Vesilätäköt ja kuoppien kaivaminen oli Lakun lempparipuuhastelua. Lisäksi rapsutusten kalastelussa Laku oli loistava. Ei tarvinnut kuin heittäytyä selälleen pihamaalla tai kotona. Kohta oli jonkun ihmisen kädet Lakun pehmeällä mahalla rapsuttamassa.

Joka aamu saimme iloisen ja rakastavan herätyksen. Laku kävi antamassa pusut molemmille ihmisvanhemmille vuoron perään. Ensiksi Laku meni iskän puolelle sänkyä. Poika käveli kahdella jalalla, etutassuilla nojaten sängynlaitaa ja kömpi huomioimaan iskän ja sitten nopeasti samalla tavalla äidin luokse. Pusupusupusu!

Me yritettiin kaikkemme, että Laku olisi saanut elää edes muutaman vuoden kivutonta elämää. Tilanne oli todella paha molemmissa etujaloissa. Ensimmäinen leikkaus ei ollut vaikuttanut kyynärnivelen tilanteeseen, joten tuskin se tulisi auttamaan toiseenkaan jalkaan. Lisäksi se selkä. Yksi nikama oli todella, todella kipeä ja se olisi vaatinut viikkojen antibioottihoidon, jos olisi sittenkään helpottanut. Jos olisi helpottanut, olisi jalat olleet edelleen sököt ja jossain vaiheessa nivelrustot olisivat kuluneet pois tai kyynärnivelet olisivat alkaneet lumpsahdella pois paikoiltaan, ne oli jo siinä rajoilla etteikö niin olisi voinut jo käydä.

Eläinlääkärimme, aivan mahtava, Hanna-Leena sanoi, että Laku ei välttämättä näkisi edes ensimmäistä syntymäpäiväänsä kun jalkojen tilanne olisi pakottanut luopumaan Lakusta. Siinä vaiheessa tilanne olisi ollut jo todella paha ja niin pitkälle emme oman itsemme vuoksi halunneet Lakun tuskien täyttämää elämää jatkaa.

Menimme siis eilen eläinlääkärin luokse ajatuksena, että Lakun toinenkin jalka leikattaisiin. Lääkäri sanoi heti Lakun nähtyään, ettei leikkausta tule. Keskustelimme tilanteen läpi ja katselimme yhdessä rauhoitetusta Lakusta otettuja uusia röntgenkuvia. Lääkäri sanoi, että nyt tämän viikon aikana on mietittävä se, mitä aiomme päättää Lakun tulevaisuuden suhteen.

Olimme siis keskustelleet aiemmin jo tämän keskustelun. Jos Lakulle tulisi jotain uutta vaivaa, emme jatkaisi Lakun kärsimyksiä. Itkimme yhdessä ja silitimme Lakua. Halusimme, että Laku päästetään sillä reissulla kivuista. Emme halunneet enää viedä Lakua kotiin ja kohta uudelleen eläinlääkäriin neulalla pistettäväksi. Se olisi ollut niin Lakulle kuin meille turhaa kärsimysten pitkittämistä.

Niinpä Laku jäi sinne reissulle. Olin koko ajan nenä kiinni Lakun päässä kun lopettaminen tehtiin. Itkin katkeran suloisia kyyneleitä Lakun turkkiin. Silitin ja kuiskailin Lakun korvaan. Ei mitään hätää Laku, iskä ja äiti rakastaa sinua.

Itkimme valtavasti. Itkemme edelleen. Eilen illalla sytytimme kynttilän Lakun muistolle. Kuusen tuoksuisen, Laku kun niin kovasti tykkäsi juoksennella metsässä. Mieli on täynnä rakkaita muistoja. Välillä tulee olo, että ketä me voimme syyttää tästä kaikesta. Ei tällaista pitäisi tapahtua. Ei näin nuorelle. Sitten mietimme, että teimmekö varmasti kaikkemme. Olisi varmasti ollut jotain mitä olisimme voineet tehdä.

Sitten kuitenkin järki astuu mukaan. Jos olisimme jatkaneet Lakun elämää, olisimme tehneet sen itsekkäistä syistä. Nyt me ajattelimme Lakua ja sitä mikä oli Lakulle parasta. Laku olisi varmasti linkannut kipeillä jaloilla ja kipeällä selällä mukana entiseen malliin. Häntä olisi aamuisin heilunut ja olisimme saaneet paljon pusuja. Mitä Laku olisi saanut? Laku olisi saanut meiltä valtavasti rakkautta, mutta Laku olisi saanut myös lääkkeitä, Laku olisi kärsinyt vain koko ajan pahenevista kivuista. Laku olisi ollut liikuntarajoitteinen eikä sellainen ole koiran, pentukoiran elämää.

Laku neljä päivää sitten

Nyt meidän on vaan elettävä tämä suru, luopumisen tuska läpi ja keskityttävä niihin rakkaisiin, lämpimiin muistoihin joita meillä ehti tulla paljon Lakun kanssa, vaikka Laku ei meidän elämässä ehtinyt kauaa vaikuttaa.

Haluan kuitenkin uskoa, että Lakun elämällä oli jokin tarkoitus. Laku jaksoi olla aina iloinen ja rakastava. Vaikka sattui, niin silti pystyi olemaan iloinen. Sellainen minäkin haluan olla. Vaikka olisi huono päivä, niin aina voi olla muita kohtaan hyvä ja rakastava.

Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.

Nyt ei Laku koske enää. <3 Meillä on valtava ikävä sinua.

Laku ja Lakun hurmauskiehkurat