Jäljelle jäi valtava tyhjyys ja suuri ikävä
40
Osa teistä onkin huomannut Lakun tarinan päätöksen Instagramin muistokuvasta. Laku kuoli eilen, 27.7.2017, viiden kuukauden ja neljän päivän iässä.
Lakun elämä oli kipujen siivittämä vähintään viimeiset kaksi kuukautta. Ontumista ja piikittämistä eri eläinlääkäreissä. Oli liikuntarajoitusta, nukuttamista, rauhoituksia ja pahanmakuisia lääkkeitä.
Silti poika jaksoi aina heiluttaa häntäänsä. Häntä heilui pahan makuisen Tramalin jälkeen ja häntä heilui heti kun Lakun pää alkoi selkiytymään eläinlääkärin lääkkeillä aiheuttamasta unesta.
Laku oli maailman kiltein ja ihanin pieni koira, jonka elämä jäi aivan liian lyhyeksi. Tämä tuntuu epäreilulta. Miksi? Miksi Laku ei saanut elää terveenä ja kivuttomana. Miksi Lakun jalat oli sairaat? Miksi kaiken kukkuraksi Lakun selkänikama tulehtui? Miksi tuli lisää kipuja ja tuskaa meidän pienelle taistelijalle, joka aina silti sisukkaasti halusi ulos ja linkutti kipeillä jaloillaan sen minkä nyt jaksoi. Jos ei jaksanut, Laku jäi vaan nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta. Ei haitannut sade. Se oli oikeastaan paljon ihanempaa kuin kuuma aurinko.
Vesilätäköt ja kuoppien kaivaminen oli Lakun lempparipuuhastelua. Lisäksi rapsutusten kalastelussa Laku oli loistava. Ei tarvinnut kuin heittäytyä selälleen pihamaalla tai kotona. Kohta oli jonkun ihmisen kädet Lakun pehmeällä mahalla rapsuttamassa.
Joka aamu saimme iloisen ja rakastavan herätyksen. Laku kävi antamassa pusut molemmille ihmisvanhemmille vuoron perään. Ensiksi Laku meni iskän puolelle sänkyä. Poika käveli kahdella jalalla, etutassuilla nojaten sängynlaitaa ja kömpi huomioimaan iskän ja sitten nopeasti samalla tavalla äidin luokse. Pusupusupusu!
Me yritettiin kaikkemme, että Laku olisi saanut elää edes muutaman vuoden kivutonta elämää. Tilanne oli todella paha molemmissa etujaloissa. Ensimmäinen leikkaus ei ollut vaikuttanut kyynärnivelen tilanteeseen, joten tuskin se tulisi auttamaan toiseenkaan jalkaan. Lisäksi se selkä. Yksi nikama oli todella, todella kipeä ja se olisi vaatinut viikkojen antibioottihoidon, jos olisi sittenkään helpottanut. Jos olisi helpottanut, olisi jalat olleet edelleen sököt ja jossain vaiheessa nivelrustot olisivat kuluneet pois tai kyynärnivelet olisivat alkaneet lumpsahdella pois paikoiltaan, ne oli jo siinä rajoilla etteikö niin olisi voinut jo käydä.
Eläinlääkärimme, aivan mahtava, Hanna-Leena sanoi, että Laku ei välttämättä näkisi edes ensimmäistä syntymäpäiväänsä kun jalkojen tilanne olisi pakottanut luopumaan Lakusta. Siinä vaiheessa tilanne olisi ollut jo todella paha ja niin pitkälle emme oman itsemme vuoksi halunneet Lakun tuskien täyttämää elämää jatkaa.
Menimme siis eilen eläinlääkärin luokse ajatuksena, että Lakun toinenkin jalka leikattaisiin. Lääkäri sanoi heti Lakun nähtyään, ettei leikkausta tule. Keskustelimme tilanteen läpi ja katselimme yhdessä rauhoitetusta Lakusta otettuja uusia röntgenkuvia. Lääkäri sanoi, että nyt tämän viikon aikana on mietittävä se, mitä aiomme päättää Lakun tulevaisuuden suhteen.
Olimme siis keskustelleet aiemmin jo tämän keskustelun. Jos Lakulle tulisi jotain uutta vaivaa, emme jatkaisi Lakun kärsimyksiä. Itkimme yhdessä ja silitimme Lakua. Halusimme, että Laku päästetään sillä reissulla kivuista. Emme halunneet enää viedä Lakua kotiin ja kohta uudelleen eläinlääkäriin neulalla pistettäväksi. Se olisi ollut niin Lakulle kuin meille turhaa kärsimysten pitkittämistä.
Niinpä Laku jäi sinne reissulle. Olin koko ajan nenä kiinni Lakun päässä kun lopettaminen tehtiin. Itkin katkeran suloisia kyyneleitä Lakun turkkiin. Silitin ja kuiskailin Lakun korvaan. Ei mitään hätää Laku, iskä ja äiti rakastaa sinua.
Itkimme valtavasti. Itkemme edelleen. Eilen illalla sytytimme kynttilän Lakun muistolle. Kuusen tuoksuisen, Laku kun niin kovasti tykkäsi juoksennella metsässä. Mieli on täynnä rakkaita muistoja. Välillä tulee olo, että ketä me voimme syyttää tästä kaikesta. Ei tällaista pitäisi tapahtua. Ei näin nuorelle. Sitten mietimme, että teimmekö varmasti kaikkemme. Olisi varmasti ollut jotain mitä olisimme voineet tehdä.
Sitten kuitenkin järki astuu mukaan. Jos olisimme jatkaneet Lakun elämää, olisimme tehneet sen itsekkäistä syistä. Nyt me ajattelimme Lakua ja sitä mikä oli Lakulle parasta. Laku olisi varmasti linkannut kipeillä jaloilla ja kipeällä selällä mukana entiseen malliin. Häntä olisi aamuisin heilunut ja olisimme saaneet paljon pusuja. Mitä Laku olisi saanut? Laku olisi saanut meiltä valtavasti rakkautta, mutta Laku olisi saanut myös lääkkeitä, Laku olisi kärsinyt vain koko ajan pahenevista kivuista. Laku olisi ollut liikuntarajoitteinen eikä sellainen ole koiran, pentukoiran elämää.
Laku neljä päivää sitten
Nyt meidän on vaan elettävä tämä suru, luopumisen tuska läpi ja keskityttävä niihin rakkaisiin, lämpimiin muistoihin joita meillä ehti tulla paljon Lakun kanssa, vaikka Laku ei meidän elämässä ehtinyt kauaa vaikuttaa.
Haluan kuitenkin uskoa, että Lakun elämällä oli jokin tarkoitus. Laku jaksoi olla aina iloinen ja rakastava. Vaikka sattui, niin silti pystyi olemaan iloinen. Sellainen minäkin haluan olla. Vaikka olisi huono päivä, niin aina voi olla muita kohtaan hyvä ja rakastava.
Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
Nyt ei Laku koske enää. <3 Meillä on valtava ikävä sinua.
Laku ja Lakun hurmauskiehkurat
Voi Laku-muru. Lyhytkin elämä on tärkeä ja semmoisenaan kokonainen, niin se on pakko ajatella. Voimia edelleen. Ihme kyllä, se pahin oikeasti helpottaa muutaman päivän jälkeen.
Voi ei, osanotot <3 itku tuli silmään kun luin tämän. Voi pientä Lakua. Päätös oli varmasti vaikea mutta kirjoittamasi perusteella oikea. Onneksi Lakulla oli teidät perheenään <3
Suututtaa koirien jalostus,tuloksena on niin paljon kärsimyksiä eläimille. On aivan liikaa todella sairaita rotuja ja vain koska ihmiset niin haluavat. Otan osaa suruunne.
Osanottoni suureen suruun ja voimia kovasti jaksamiseen.
En odottanut tällaisia uutisia ?
Laku-pienokaiselle turvallista taivasmatkaa ❤
Suurinta rakkautta on ymmärtää, milloin on aika sanoa hyvästit eläinystävillemme <3 Teidän päätös on varmasti ollut ihan oikea, vaikkakin varmasti erittäin raskas. Otan osaa, Laku kaivaa nyt kuoppia ja touhuaa juttuja ilman kipuja.
Otan osaa <3 Raskas, mutta rohkea päätös, voimia teille!
Otan osaa, voimia! 🙁
Kyyneleet valuu täälläkin ihan valtoimenaan. Otan osaa teidän suureen suruun. Teitte todella eäpäitsekkään päätöksen, mikä osoittaa suurta rakkautta Lakua kohtaan.<3 On totta, ettei koskaan tiedä paljonko aikaa on ja niinpä annan omalle pienelle hännänheiluttajalle paljon ekstrapusuja tänään.
"What a beautiful world it would be if people had hearts like dogs."<3
Ei voi edes samaistua siihen, miten pahalle teistä varmasti tuntuu. Vaikka omaa sydänalaa kouraisi monta kertaa tätä lukiessa. Paljon voimia teille, vaikka ratkaisu on ollut iso ja vaikea niin se on silti oikea. Rakkautta on päästää irti. Teille kahdelle jos kenelle toivoisi uuden mahdollisuuden kokeilla elämää karvaisen perheenjäsenen kanssa ja pidempää taivalta, sitten ajallaan sydämen parannuttua tämän pikkuisen menetyksestä. Olitte blogitekstien perusteella upeat koiravanhemmat. Voimia surutyöhön! <3
Voi ei 🙁 Tuliko mitään vastauksia kasvattajalta kun muistelin että olit yhteydessä? Osanotot sinne ??
Osan otot ? nyt on Laku-pienellä hyvä olla, ei kipuja toisella enää. ❤
Voimia teille molemmille. Teitte raskaan mutta Lakun kannalta oikean ratkaisun. Ei kipujen kanssa eläminen ole pienelle oikein.
Suurimmat osanottoni teidän suruunne. Lemmikistä luopuminen on yksi kauheimmista ja sydäntäsärkevistä asioista ikinä. Olen lukenut blogiasi siitä asti kun Laku teille tuli ja pidin niin teille peukkuja, että Laku saataisiin kuntoon. Vaikka Lakun elämä oli lyhyt, toimitte kuten oikeat eläinrakkaat ihmiset tekevät, päästitte hänet kärsimyksistä. Se oli vaikea, mutta oikea päätös. Lemmikinomistajina meidän tehtävänä on tehdä kaikkemme lemmikeidemme eteen, mutta myös tietää, kun on aika päästää irti. Teillä tulee aina olemaan kaikki ne ihanat muistot Lakusta, jotka eivät tule koskaan katoamaan.
Isot voimahalit teille ❤
Pikku Lakun muistoa kunnioittaen:'( Vaikea,mutta oikea päätös.
Samanlaisen päätöksen itsekin olen joutunut tekemään yli 10 vuotta sitten ja vieläkin kyyneleet tulee silmiin…
Suru on ihan varmasti valtavan suuri eikä ikäväkään yhtään sen pienempi mutta teille jäi kuitenkin paljon paljon ihania muistoja! <3 Pikkuinen pääsi kuitenkin tuskistaan ja leikkii nyt tuolla jossain muiden pikkuisten kanssa vailla huolia 🙂 Jaksamisia teille!
Lämmin osanotto teille ❤ kyyneleet täälläkin valuu vuolaimenaan tätä lukiessa, omaa koiraamme puri kyy pahasti viime viikolla ja muutaman päivän taisteli elämästään ja onneksi selvisi mutta kaiken luopumisen ehti jo käydä mielessään läpi. Oikean päätöksen teitte, eläimelle ei ole olemassa kuin tämä hetki ja olisi väärin pitkittää toisen tuskia. Niin epäreilua miksi toisen pitää kärsiä jo pienenä niin paljon. Toivottavasti vielä jaksatte joskus harkita uutta koiravauvaa, teillä kun olisi varmasti paljon rakkautta annettavana!
Ihan käsittämätöntä miten voikin tulla näin surulliseksi itselle vieraiden ihmisten puolesta :'( Eilen nieleksin kyyneliä junassa, kun huomasin instagram-postauksen ja nyt tuli ihan kunnon itku tätä lukiessa.
Alusta asti olen itsekin täältä seurannut Lakun tarinaa, ja vastoinkäymisten alettua sormet ristissä toivonut parasta. Yrittäkää olla miettimättä, olisitteko voineet jotain tehdä toisin. Ei ole epäilystäkään, ettettekö olisi kaikkenne tehneet Lakun hyväksi, viimeisimpänä äärimmäisen raskas, mutta oikea päätös lähettää pieni sateenkaarisilloille <3
Suru ei katoa koskaan, mutta se kyllä aikanaan helpottaa ja sen kanssa oppii elämään. Hirmuisesti voimia teille!! <3
Koskettava teksti. Paljon voimia teille! <3
Voimia <3 Lakulla on nyt hyvä olla ilman kipuja… Laku leikkii ja temmeltää nyt taivaassa muiden koirakavereiden kanssa. Pilven reunalta kurkkii urhea ja ihana Laku <3
? otan osaa ? ? Sydäntä särkevää
Osanottoni, tuohon tunteeseen ei oman kokemukseni mukaan auta kuin aika. Minun pentuni jouduttiin lopettamaan kolmekuukautispäivänään (ja isäni syntymäpäivänä…) alkuvuodesta. Ikävä on edelleen kova, vaikka mulla on jo toinen koira. Se on kuitenkin ihan eri tyyppi ja valitettavasti välillä edelleen haluaisin vaihtaa ensimmäiseen koiraan. Jaksamisia kauheesti, pitäkää kiinni toisistanne ja rutiineistanne.
Suuret pahoittelut ja osanotot teille. Kahden koiran omistajana voin vain kuvitella tuskan. Kovasti voimia tuleville päiville ja toivottavasti se ajatus kantaa, että Lakulla on nyt hyvä olla. <3 Teitte varmasti vaikean mutta oikean päätöksen. Kylläpä tuli surullinen mieli tapahtuneesta.. 🙁
Teidän päätös oli varmasti oikea. Hienoa että osasitte nähdä mihin asti on järkevää jatkaa hoitoa ja koska antaa Lakun mennä. Edelleen olen niin kovin pahoillani teidän puolesta, toisena koiranomistajana, omat vastoinkäymiset käyneenä, voin vain kuvitella teidän tuskan.
Voimia ja otan osaa itsekin juuri 8-vuotiaan lemmikin menettäneenä <3
Meillä on tai oli sekarotuiset koirat aina, ei koskaan sairaana, nuorempi lopetettiin koska puri omistajat aika pahasti. Liikaa jalostetaan koiria, voimia sinulle ja suru helpottaa kuukauden päästä mutta ikävä jää.
Siskolla on samanikäinen tyttöcocker, Alma. Alma on meillä paljon hoidossa ja ottanut meidät ns. ”varavanhemmiksi”. Tuli ihan itku silmään, kun luin tekstiä, koska Laku on ihan kuin Alma! ? En voisi kuvitellakaan samanlaista tilannetta Almalle, maailman kilteimmälle ja iloisimmalle koiralle. Lakun aika ei todellakaan ollut vielä, mutta varmasti eli parhaassa mahdollisessa perheessä lyhyen elämänsä. Osanottoni, ei sitä voi etukäteen kuvitellakaan kuinka rakkaita näistä karvapalloista tulee kun ne perheeseen saapuu ??
Otan suuresti osaa suruunne, ikävä tarina. Lakun parhaaksi kuitenkin, Suomessa eläimillä on hyvä (hieno) mahdollisuus eutanasiaan kärsimyksen takia. Parempi niin vaikka pahalta tuntuu. Ottakaa aikaa suruun, muistelkaa hyviä hetkiä ja olkaa kiitollisia siitä pienestä ajasta jonka saitte. Suomen eläinlääkärit= supermahtavia! Oman koiran(16v yorkki) lopettaminen oli tuskaa, mutta osaavan lääkärin käsissä empatialla ja ymmärryksellä kaikki sujui hyvin. Saanko kysyä tuleeko hautajaiset? Otitteko tuhkauksen?
Voimia teille! Itselläni on suurin piirtein saman ikäinen pentu kasvamassa, ja viime vuoden loppupuolella jouduimme luopumaan vanhasta koirastamme, joten tuo luopumisen tuska mitä koette, on varsin hyvin muistissa 🙁 Teitte kuitenkin sen, mitä lemmikkiään rakastavien omistajien kuuluu; lemmikin hyvinvointi on laitettava etusijalle, vaikka se tarkoittaisikin itselle kyyneleitä ja luopumisen tuskaa.
Kommentti karkasi nimettömänä.
Iso osanotto suruunne, todella ikävä koettelemus teillä ja etenkin teidän ihanalla edesmenneellä Lakulla. Itku tuli tekstiä lukiessa. Miten epäreilua onkaan, että pieni ja viaton joutuu kokemaan noin ikäviä asioita lyhyen elämänsä aikana ? Mutta teitte varmasti oikean päätöksen ?
Minä katsoin sinua pitkään ja hellästi silittelin,
ja mietin, lieköhän ketkään silmin niin viisahin
minulle katsetta luoneet, hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet mi aina ymmärtää?
Sinä teit sen joka hetki, minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki
sinä katsot, katsot vain –
mutta sylissäni vielä sinä nuolet kädenselkää,
ja minä tiedän, että siellä metsänpeitossa et peikkoja pelkää –
sillä sinne sinut kannan alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä hetken verran sun sydämes sykintää
tahdon kuunnella tämän kerran, niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua ollenkaan,etteikö eläinten taivasta oisi,
nehän aina antavat parastaan eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itseluomilta luoduiltaan? Ei niin Hän tehdä saisi.
Ennen kuin silmät sammuivat minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa ihan kaikista puiston puista –
ja sitten se vaipui, vaipui vain ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain ja tietenkin myös, sitä sieluaan.
Runo jota en pystynyt pariin vuoteen lukemaan itkemättä, kun koiramme piti laittaa nukkumaan ikuista unta. Nyt haikein mielin, ja melkein kuivin silmin…
Ihan hirveää! Eihän tätä postausta voinut lukea itkemättä.
Valtava osanotto suruun, lemmikistä luopuminen on aina todella surullista, saati sitten noin pienestä pennusta.
Voimia!<3
Koira on kuitenkin vain koira. Onneksi tuo ei ollut ihmislapsi.
Tässä sellainen ajattelematon kommetti, mitä koiran omistajalle ei tulisi IKINÄ missään tilanteessa sanoa ääneen.
Todella ala-arvoista.
Ja miten eroaa ihmislapsen ja koiralapsen kärsimys toisistaan? ei mitenkään. Miten eroaa luopumisen tuska ihmis- ja koiralapsen kohdalla? ei mitenkään. Aikuisen koiran älykkyys on samalla tasolla kuin taaperon.
Älä vain omille ihmislapsiliesi opeta moista ajattelutapaa..! Ei lapsia ja lemmikkejä kuulukkaan verrata toisiinsa, mutta koira on hyvälle omistajalle rakas perheenjäsen ja luonnollisesti siitä luopuminen on erittäin kova paikka.
Miksi näitä asioita pitää edes verrata?!
Osanotto suureen suruunne. Todella ikävää,että jouduitte luopumaan noin pian pikku pentusestanne. Itkin kun luin tarinaa,tosi epäreilulta tuntuu.
Mä menetin molemmat koirani vuoden alussa,jackrussellit,äiti ja tytär,mutta sain pitää heidät kuiteskin 13 ja 15 vuotiaiksi <3 Mutta menetys oli silti todella vaikea ja edelleen ikävöin. Nuorimman kanssa kamppailimme myös selkäväivojen vuoksi,kunnes lääkityksen lisääminen ja jatkuvat päivystyskäynnit söivät paitsi kukkaroa myös mieltä. Ratkaisu oli vaikea…ja äitihän meni pian perässä. Lakkasi syömästä ja viihtymästä ulkona…koirilla on selkeästi tunne-elämä!!!
Annoimme sen seurata tyttöään.
Voimia ja antakaa surun tulla…Lakun on nyt hyvä olla ilman kipuja <3
?????
Osanottoni! Ja voimia suruunne. Tarjositte Lakulle parhaan mahdollisen kodin <3