Miksi lihavat selittelee lihavuuttaan?
33
Paljon puhutaan siitä, että pelkästään hoikka ihminen olisi terve ja hyvinvoiva. Tottahan se on, osittain. Painonhallinta yhdistettynä terveellisiin elämäntapoihin ehkäisee monia sairauksia. On tutkittu, että jopa kolmannes syövistä olisi ehkäistävissä liikunnallisella elämäntavalla, terveellisellä ruokavaliolla ja painonhallinnalla, linkki. Ei ole siis pötypuhetta, että ylipaino on haitallista. Toki, ylipainoinenkin voi olla terve ja liikunnallinen, mutta silti ylimääräinen rasva elimistössä on jollain tapaa haitallista ja elimistöä kuormittavaa (ja normaalipainoinen voi olla ihan yhtälailla huonossa kunnossa ja kroppa voi sisältää paljon rasvaa). Kuitenkin kiinnittämällä huomiota näihin kolmeen asiaan, eli liikunnalliset elämäntavat, terveellinen ruokavalio ja painonhallinta, voitaisiin ehkäistä uusien syöpien syntymistä jopa 30-40%, joka tarkoittaa meidän väestöstä jopa 10 000 ihmistä vuodessa. Se on minun mielestä aika paljon.
Useasti ihmiset nousevat takajaloilleen kun puhutaan ylipainon haitoista. Aletaan vedota erinäisiin asioihin, haukutaan asian esille ottanut ja puolustellaan lihavuutta ja ylipainoa siltä kantilta, että ylipainoinen voi olla huomattavasti terveempi ja jopa parempikuntoisempi kuin hoikka kanssa sisarensa. Tottahan se on, mutta kuitenkaan aina ei asia näin ole. Miksi ylipainoa pitää puolustella? On olemassa paljon tutkimuksia siitä, eri suunnista katsottuna, että ylipaino on pidemmässä juoksussa haitallista. Ylipainoisella on yleensä enemmän rasvaa elimistössä, josta tuo ylipaino siis johtuu. Kun on rasvaa elimistössä, niin minnekäs se sitten kertyy? Ei rasva ole sellaista terveemmilläkään ylipainoisilla, että se hakeutuisi omaan pieneen lokeroon, missä se ei häiritse eikä hankaloita muiden elimien oloa ja toimintaa. Ei, rasva kertyy elimien ympärille ja tukkeuttaa suonia pidemmällä aikajänteellä. Esimerkiksi maksa on usein kovilla, jos sisäelimien ympärillä on runsaasti rasvaa, tämä koskee myös niitä niin sanottuja laihaläskejä. Rasvamaksa on ikävä seuralainen. Lisääpä sitten ylipainoon vielä tupakointi ja avottista. Lisäksi puhuttaessa ylipainosta, vedetään usein se kortti esiin, että painoa on tullut sairauden tai lääkityksen vuoksi. Nämä ovat aivan eri asia, ja en todellakaan puhu tällaisesta ylipainosta tässä kirjoituksessa. Itse tarkoitan ylipainolla nimenomaan sitä itse hankittua, omien elintapojen myötävaikutuksesta syntynyttä ylipainoa.
Sillä on väliä mitä me syödään ja kuinka usein. Sillä on väliä, että liikutaanko me vai ei. Sillä on väliä oletko ylipainoinen vai et. Minun mielestä on ihan turha väittää, ettei ylipaino vaikuta välttämättä mihinkään. Olisi ihana päästä haastattelemaan esimerkiksi jotain sisätautilääkäriä siitä, miten he näkevät ja kokevat tämän keskustelun ylipainosta. Minun mielestä perinteiset painoindeksi-kaaviot saa heittää romukoppaan, koska minun mielestä ne ei kerro kokonaisuudesta mitään. Ne kertoo vaan painon ja pituuden suhteen, joka taas ei kiinnosta ketään, ei ainakaan minua. On tyhmää, että monet terveydenhoitajat vaan edelleen tuijottaa noita lukuja kuin raamattua. Ihmistä ei katsota kokonaisuutena vaan lukuina.
Sitten toinen huomio. On täysin eri asia hyväksyä itsensä ylipainoisena. Se on hyvin tärkeää ja olen ehdottomasti sen kannalla, että kaikkien ihmisten, kokoon ja ulkonäköön katsomatta pitäisi hyväksyä itsensä sellaisina kuin ovat, mutta onko ylipaino terveydelle hyväksi on sitten eri asia. Ihmisen pitäisi pyrkiä rakastamaan itseään ja omaa kehoaan. Pitäisi jaksaa tehdä hyviä valintoja arjessa, kunnioittaen sitä omaa temppeliä, eli kroppaansa. Minä en tarkoita sitä, että koskaan ei saisi herkutella ja kaikki sokeri ja rasva pitäisi kieltä. Kaikkien ei myöskään tartte olla intohimoisia urheilijoita ja elää kurinalaista elämää. Ehei. On tärkeää kuitenkin kiinnittää huomioita siihen kokonaisuuteen. Onko joka päivä pakko herkutella? Onko omat päivittäiset ruokavaliovalinnat hyväksi yleiselle jaksamiselle ja terveydelle? Eikä pidä pelkästään tuijottaa niitä ruokia, pitää keskittyä myös siihen liikuntaan. Liikunnalla ja aktiivisella elämäntyylillä on suuri merkitys ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen.
Liikunta on yksi tehokkaimmista (ja miellyttävimmistä) keinoista edistää terveyttä ja ylläpitää toimintakykyä. Se voi olla täsmäase, jolla ehkäistään tai hoidetaan tiettyä oiretta tai sairautta, mutta ennen kaikkea se on yleislääke, jolla oikein annosteltuna voidaan vaikuttaa edullisesti lähes kaikkiin elimistön toimintoihin. (Linkki)
Eikä ylipaino ole pelkästään yksilön ongelma. Ylipaino tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, eli thl kirjoittaa näin:
Lihavuus ja sen liitännäissairaudet kuormittavat terveydenhuoltoa ja aiheuttavat merkittäviä kustannuksia. Arvioilta 1,4−7 % Suomen kaikista terveysmenoista johtuu lihavuudesta.
Lihavuudesta ja siihen liittyvistä sairauksista aiheutui yhteiskunnalle vuonna 2011 arviolta n. 330 milj. euron kokonaiskustannukset. Valtaosa kuluista muodostui vuodeosastohoitopäivistä, lääkekustannuksista ja työkyvyttömyyseläkkeistä.
Mä tiedän, että tämä on herkkä aihe ja monet ei halua kuulla tähän liittyvää keskustelua ollenkaan. Haluaisin silti kuitenkin kuulla sun mielipiteen lihavuudesta ja sen merkityksestä terveyteen. Liittyykö ne edes toisiinsa millään tavalla. Oletko pohtinut omaa terveyttäsi? Minkä takia liikut tai et liiku? Miksi teet juuri niitä valintoja ruokakaupassa kuin nyt teet?
Muistutan tähän loppuun vielä sairaanhoitajaopiskelijoita tästä, klik!
Näin itse painon ja etenkin ylipainon kanssa vuosikausia jojoilleena ja kamppailleena syömishäiriöisenä, joka nykyisin on aika aktiivi kehopositiivisuus-taistelija (Jenny ja läskimyytinmurtajat), voin jotain kantaa aiheeseen ottaa.
Ylipainoiset kyllä tietävät että heidän ylipainonsa on terveysriski ja siitä voi olla haittaa terveydelle, joten siitä toistuvasti kuuleminen on kenties se asia joka triggeröi. Ylipainoinen harvemmin on ymmärtämätön tai tyhmä lihavuutensa syihin, eikä terveysriskeistä puhuminen välttämättä auta laisinkaan. Ajatus siitä että se pelästyttäisi ja saisi lihavan jotenkin ”ryhdistäytymään” on mahdollista, mutta harvinaista. Lihava pyörittelee usein ihan itsekin päivittäisellä tasolla mielikuvia sairastumisesta tai kantaa huolta terveydestään ym, joten oman itsensä pahimpana kriitikkona olemisen ohella voi olla todella rankkaa että myös ulkopuoliset puuttuvat jatkuvasti siihen asiaan ja ikään kuin muistuttelevat ylipainon riskeistä, aivan kuin lihava olisi ne päässyt unohtamaan.
Ylipainoiselle tärkeintä olisi ulkoisen painostuksen lopettaminen ja positiivisen kannustuksen panostaminen ja ennen kaikkea se, että siitä itsevihasta ym pääsisi eroon. Ylipainon syyt todella usein ovat enimmäkseen siellä henkisellä puolella ja mikäli siihen ei kiinnitetä huomiota ei laihduttaminen auta.
Kyllä lihava tietää miten pitäisi syödä ja liikkua, eri asia onkin se onko kykeneväinen ja jaksava niitä toteuttamaan. Senpä takia se ikuinen ”syö vähemmän, liiku enemmän” -mantra ei toimi. Lihavatkin ovat yksilöitä ja monilla on erinäisiä syömishäiriöitä taustalla jotka vaikuttavat todella paljon lihavuuden hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Nämä on vaikeita asioita 🙂
Ajattelinkin, että varmasti jotain kommentoit 🙂
Mutta siis, vastaanotoilla käy paljon ihmisiä ketkä ei oikeasti tiedosta ylipainon riskejä. On siis olemassa paljon ihmisiä ketkä ei tosiaan tiedosta riskejä.
Ja siis tosiaan, jokaiselle pitäisi löytää se oma keino millä saisi itsensä motivoitua. Ja uskon, että tuo ikuinen ”syö vähemmän, liiku enemmän” mantra ei taida enää toimia.
Ja sit vielä tuohon, että lihavat tietävät miten pitäisi syödä. Sitä kun ei tiedä edes monet normaalipainoiset, että mitä kaikkea heidän ruokavalionsa sisältää 🙂 ei ihmiset tiedä välttämättä proteiinien ja kaloreiden merkitystä. Ei ymmärretä sitä, että syömättömyys ei laihduta vaan päinvastoin.
🙂
Mä itse asiassa kävin endokrinologilla kun tuntuu ettei paino putoa kirveelläkään ja hän oli mun pitunen ja huikeat 2 kiloa kevyempi eikä siis oikein jakanut mun huolta nurkan takana vaanivista vakavista terveysongelmista. Mitään muuta vikaa ei löytynyt kun stressaava työ ja sen mukana korkeat kortisolit joten ihan itse oon itteni tähän kuntoon syönyt ja juonut. Ylipainoa on noin 15 kiloa mutta käyn neljä kertaa viikossa salilla, syön paljon kasviksia jne ja muun muassa juoksin viime kesänä mun ekan puolimaratonin ja voin hyvin. Ei ole tarvetta selitellä omaa lihavuutta koska se ei vaan kuulu kellekään muulle, verojakin maksan sen verran runsaasti (kiitos just sen stressaavan duunin) että yhteiskunta ei mun suhteen miinukselle jää vaikka saisin useammankin elintasosairauden. Naimisiinkin oon menossa (ja hääpuvussa joustava vyötärö) joten eipä tää lihavuus mua mitenkään haittaa.
Jep, musta on jotenkin hassua nähdä ylipainoisia lääkäreitä mutta se vahvistaa vain sen, että ihmisiä hekin ovat. Pelottaako sua yhtään elimistössä oleva rasva ja se mitä se hiljaisesti voi tehdä keholle ja elimistölle?
No ei pelota, stressi varmaan hautaan vie ensin. Toisaalta oon ollu lapsena ja nuorena hoikka että kun vähän helpottaa (eläkkeellä?), varmaan painokin putoaa ainakin sinne lievään ylipainoon josta tosiaan se endokrinologikaan ei ollu huolissaan.
Miksi mielestäsi on hassua, että on ylipainoisia lääkäreitä? Ei ne kilot sitä ammattitaitoa pois vie? Ei hyvää ja osaavaa lääkäriä määrittele paino, ulkonäkö tai muu tällainen seikka.
Minä ajattelen niin että laihdutuskuurit ja dieetit ja ”syö vähemmän”-ohje juuri varmistaa että ylipainoiset pysyy ylipainoisina. Ei korjata elintapoja ja etsitä itselle sopivia ruokailutapoja ja tapoja liikkua, vaan nojaudutaan siihen kuumuisaan itsekuriin. Kukaan ei itsekurin voimalla syö loppuikäänsä maitorahkaa mehukeitolla jos ei sitä ruokaa muuten rakasta. Ja kun niitä tuloksia ei malteta odottaa niin joku tuollainen suuria lupaava dieetti tai nettivalmennus on se johon tartutaan. Minä itse olen nyt laihtunut pelkästään sillä että olen syönyt järkeviä säännöllisiä aterioita sen entisen ”syödään mitä sattuu ja stressiin ahmitaan kaapit tyhjiksi”-elämän jälkeen, ja liikuntaa sopivasti. Vielä hetki sitten pyristelin epätoivoisena kilojeni kanssa, ja nyt mietin että näinkö helppoa tämä onkin.
Kyllä, nimenomaan. Siis niin monet ihmiset vetelee näittä pussikeittokuureja, jotka kestää muutaman viikon. Mitäs tällaisen kuurin jälkeen? Ahmitaan ruokavajeeseen entistä kovemmin ja saadaan takaisin kaikki tiputetut + muutama extra kilo. Ja jep, kenenkään terveen itsekuri ei ole niin vahva, että söisi esim. just sitä maitorahkaa joka päivä samaan aikaan. Mahtava kommentti 🙂
Jos heräisit aamulla ja painosi olisi + 20 kg enemmän kuin eilen tuntisit varmasti olosi aivan kamalaksi ja hakisit heti apua tilanteen korjaamiseen. Mutta kun se hiipii sinne kehoon pikkuhiljaa. Ja näin ollen et välttämättä tunne oloasi lainkaan sairaaksi tai väsyneemmäksi. Ja vielä kun ympärilläsi on perus pyylevää porukkaa eivät jenkkakahvasi pomppaa silmiin.
Päivät hujahtavat perheen arjen ja duunin ympärillä.Liikunta jää yllättävän vähälle jolloin energian tarve on yllättävän pieni.
Arkena vielä skarppaat mutta kun sitten viikonloppuna vedät pitsaa, parit viinilasit ja karkkia ei paino ainakaan laske, vaikket siis suorastaan sikailisi. Et siis koe eläväsi mitenkään pellossa, jolloin painosi arvostelu tuntuu täysin kohtuuttomalta. Ihminen on tapojensa orja.
Tämän vuoksi moni syökin karkkia salaa lapsiltaan, kuskaa harkkoihin ja syöttää terveellisesti. Rajalliset paukut käytetään mielummin lasten hyväksi kuin oman hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikkeivat nämä tietenkään todellisuudessa toisiaan pois sulje.
Hyvä näkökulma. Ihminen vain tottuu ja turtuu. Itse havahtuisin siinä kohtaa kun en enää mahtuisi entisiin vaatteisiin. En suostuisi ostamaan isompaa kokoa vaan mieluummin tekisin asialle jotain.
Ei pitäisi syödä salaa karkkia. Karkkipäivät voi olla yhteiset lapsien kanssa. Hyvinvointia pitäisi jotenkin pystyä ylläpitämään koko perheen voimin. Sillä tavoin siitä tulisi elämäntapa.
iha uskomattoman hyvä kirjotus. Jos olisin lukenut tän vuosi sitten musta ois varmsti tuntunut pahalta.
Mun mielestä on ihana että joku nostaa tän aiheen pöydälle. Nykyään on paljon sitä että ihannoidaan lihavuutta,eikä mietitä niitä terveysriskejä.
Itse oon nyt vuoden sisällä laihduttanut about 30kg. Ihan vaan siksi että olin tosi tyytymätön mun ulkonäköön ja läheiset alko oleen huolissaan näistä terveysriskeistä. Tuntu erittäin pahalta sillon kuulla sukulaisen suusta että sä et tuu elään pitkään. Se tuntu niin kamalalta. Mutta nyt mä kiitän sitä ihmistä joka mulle sen sano. Oon onnellisempi kun koskaan. Löytänyt liikunnan ilon ja osaan tutkia ravintoarvoja,kaloreita yms. Tää on niin rakas asia mulle. Oon kuitenki vielä nuori.En halunnut elää mun loppuelämää ylipainosena. Oon myös onnellisessa tilanteessa että mun ympärillä on ravintoalan sekä liikuntalan ammattilaisia. Joten tuki ja turva on taattu. Sekä tietysti apu.
En halua olla ilkeä enkä vähätellä kenenkään ongelmia mutta valitettavasti jonkun vaan täytyy sanoo se ääneen että lihavuus on tosi iso terveysriski. Mäkin luulin että voin hyvin ja ei oo aihetta laihduttaa.
Eikä edes toi laihdutettu kilomäärä oon mun mielestä niin suuri saavutus kun se että oon terveempi. onnellisempi. tasapainosempi.elämänhalusempi sekä oppinut täysin uuden elämäntavan. Tää kuulostaa varmasti hassulta mutta oon nauttinut tästä matkasta. Ja odotan innolla tulevaa.
Voi kiitos! Ja ihan uskomaton painonpudotus sinulla! Oon samaa mieltä kanssasi. Mä olen kans surullinen ainakin vähän näiden nuorten ylipainoisten puolesta. Nuorena opitut elintavat on tiukassa myös aikuisena ja sitten vähän vanhempanakin.
Ja tosiaan, kaikki ei edelleenkään, vaikka aiheesta tunnutaan puhuttavan joka tuutissa, tiedosta ylipainon riskejä. Se, että liikkuu edes vähän on aina parempi kuin ei liikkuisi ollenkaan. Se, että tiputtaa 5kg on aina parempi kuin se, että ei tiputa tai ottaa painoa vaikka 3kg.
Mahtavaa, että oot löytänyt elämänilon ja sen oman jutun <3 Tsemii sinne!
Moi! 🙂
Olen itse ollut oikeastaan koko ikäni enemmän tai vähemmän tuhdissa kunnossa. Tälläkin hetkellä ylipainoa on reilusti.
Muutama vuosi sitten sain sen kolauksen asiasta, että jotain olisi tehtävä. Olimme mieheni kanssa kiipeämässä eräitä portaita ylös ja mulla oli jo valmiiksi tosi v****untunut olo koko paskan liikunnasta 😀 jossain vaiheessa tuli kiipeämisestä muka tosi huono olo (luulin suurinpiirtein saavani sydärin) ja luovutimme kiipeämisen suhteen ja lähdimme kotiin. Tuossa tilanteessa ei sitä ahaa-elämystä vielä tullut, mutta hetimiten jälkikäteen tajusin että nyt on jotain tehtävä itseni kanssa etten olisi ihan oikeasti ”30v ja kuollut sydäriin!”
Siitä lähtien on elämässä ollut liikunta ja olen katsonut enemmän mitä syön.
Repsahduksia on tullut enemmän kuin laki sallii, ja joskus tuntuu että tuo rasva nahan alle on tullut jäädäkseen 😛 nyt, 3kk liikunta tauon jälkeen (kyllästyin siis salitreeniin) olen taas uudelleen saanut lihastreenistä kiinni ja voi pojat että tuntuukin kivalta!
Sanoisin olevani onnellinen läski 😀 olen oppinut katsomaan itseäni positiivisemmalla silmällä, tiedostaen kuitenkin ongelmani ja yritän asialle myöskin jotain tehdä. Uskoisin omalla kohdallanu yhden vaikuttavan tekijän olevan stressi. Sitä varten ostinkin kirjan nimeltä Hengähdyshetkiä ja siinä olevat tehtävät ovatkin auttaneet vähän.
Pahoittelut romaanista. Itse kutakuinkin aina innostun kun puhutaan ylipainosta 🙂
Ihanaa loppusyksyä/alkutalvea <3
Moikka! 🙂
Repsahdukset kuuluu elämään, eikä niihin mikään kaadu! Itselleen pitää olla armollinen ja jos joskus tekee suklaata mieli muulloinkin kuin karkkipäivänä niin mitä sitten. 🙂 Siinä vaiheessa jos suklaata tekee mieli joka päivä ja aina antaa haluilleen vallan on tapojen tarkistamisen paikka.
Onnellinen läski on parempi kuin surullinen läski. Se, että liikut on mahtava asia. Ehkä painokin tippuu sitten sitä myöten kun vain rakastat itseäsi ja teet muutokset elintavoissasi itsesi vuoksi.
Ihanaa viikonloppua! <3
Ylipaino ja terveys on pyörinyt paljon omassakin päässä lähiaikoina. Äitini ja kaverini ovat ylipainoisia ja olen yrittänyt heille puhua, että aloittaisivat liikkumisen. Kumpikaan ei harrasta minkäänlaista liikuntaa, joten jo pienikin liikunta varmasti auttaisi. Kaverini vielä on lihonut kymmenen kiloa ellei ylikin muutaman vuoden sisään, joten painoon tottumisesta ei luulisi olevan kysymys.
Itsekään en mikään malli esimerkki ole. Pari vuotta sitten sairastuin refluksitautiin, ja se oli silloin niin paha että vatsatähystyskin tehtiin, parantuminen kesti lähes puolitoista vuotta. Krooninen sairaushan tämä on, mutta nyt pystyn jo lähes normaalia elämää elämään lääkityksen kanssa. Pahimman vaiheen aikana laihduin paljon nopeaan tahtiin ja sain kaupan päälle sappikiviä. Kun refluksi alkoi hellittämään niin sappikivet alkoi oireilemaan hyvin paljon ja kivuliaasti. Eihän tuosta liikunnan harrastamisesta ole pariin vuoteen tullut oikein mitään, liikkunut olen kyllä voimieni rajoissa. Koska liikunta on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni niin onhan se ottanut päähän. Fyysisesti raskasta työtä olen kuitenkin tehnyt, joten täysin retuperällä ei lihaskuntoni ole. Kuukausi sitten sappirakko poistettiin ja nyt vihdoin voin taas aloittaa liikkumisenkin ihan eri tavalla. Ruokavalio kaipaisi tällä hetkellä hieman korjaamista kun sappikivien takia lähes kaikki terveelliset syötävät jäi pois ruokavaliosta, mutta nyt yritetään päivä kerrallaan tehdä parempia valintoja. Sairastan vielä migreeniäkin, joten helppoa ei tule olemaan, mutta onpahan ainakin syötävä säännöllisesti. Painoa ei minulla ylimääräistä ole, mutta kehon koostumuksessa on parantamisen varaa.
Hyväksyn kyllä ylipainoiset ihmiset, ei heissä mitään vikaa ole, mutta en ymmärrä miten jotkut eivät yhtään pidä huolta itsestään. Jo pienetkin parannukset syömisiin ja liikkumiseen saattaisi vaikuttaa jopa valtavasti omaan terveyteen. Usein tuntemillani ylipainoisilla on vielä useita sairauksia, joiden takia terveelliset elämäntavat olisivat tärkeitä.
Mäkin olen yrittänyt ohjata äitiäni terveellisimpiin valintoihin. Sitten vasta tehdään jotain kun joku veriarvo on pielessä, esim kolestrolit. Hän kyllä pyrkii syömään hyviä raaka-aineita, mutta sitten puputetaan paljon myös sitä leipää. Jokapäiväisen kahvipullan olen häneltä saanut kitkettyä pois. Kuulemma kahvia ei voi juoda paljaaltaan. Olen ohjannut juomaan vettä runsaammin, no sitten joutuu ramppaamaan pissalla. No se on tarkoituskin 😀
Toivotaan, että sun terveystaistelut oli tuossa ja pääsisit nauttimaan elämästä ja pitämään itsestäsi huolta <3
Tosi hyvä teksti! Asiassa on monia näkökulmia ja poikkeuksia, mutta olen kyllä samaa mieltä. Hyvän neutraali teksti, joka ei todellakaan herätä ärsytystö:)
Kiitos, kerrankin en ärsyttänyt 😀
Olipas hyvin kirjoitettu teksti.
Olen 56-vuotias ja koko elämäni ajan olen pitänyt huolta, ettei paino pääse karkaamaan käsistä. Raskaanaoloaikana painoa pääsi kertymään reilusti mutta heti kun oli mahdollista aloin pikkuhiljaa karistamaan painoa lisäämällä liikuntaa.
Tietysti nykyään on normipaino eri kuin silloin nuorempana mutta silti olen edelleen sopusuhtainen ja hoikkakin. Lihaksia on enemmän koska harrastan erilaista liikuntaa.
Olen seurannut nuorisoa joka läheisistäni löytyy. On joitakin joiden ruokailutottumukset ovat suorastaan itsetuhoisia. Miksi ei välitetä mitä syödään? Painoa kertyy ja siltikään ei herätyskellot ala soida. Katselen heidän postauksiaan facesta ja instasta. Ruoasta otetaan kuvia siihen malliin, että oikein kehuskellaan kun täällä vedetään iltapalaksi pellillistä lämpöisiä voileipiä, hurjaa kuormaa makkaraa/perunaa ja kaikenlaista sekalaista mättöruokaa. Että tällaista meillä iltapalaksi ja kyytipoikana olutta.
Eihän tuota voi jatkaa loputtomiin. Stoppi tulee ennemmin tai myöhemmin. Joko henkisesti tulee niin paha olo omasta ulkonäöstä tai fyysisesti. Kyllähän he aina valittavat kuinka ei tule liikuttua ja kun tulee syötyä sitä sun tätä. Mitä siihen voi sanoa? Yleensä en sano mitään kun tiedän miten turhaa länkyttämistä se on. Kyllä parikymppiset jo itse tietävät miten pitäisi syödä. Ja yhtään ylimääräistä ei liikuta. Huh! Voi tätä yltäkylläisyyttä. Siis minkä vuoksi ehdoin tahdoin tehdään itselle hallaa, sitä en ymmärrä.
Kiitos!
Nimenomaan, miksi ei välitetä. Sitä ei varmaan nuorena osata ymmärtää, että tavat pinttyy ja niistä on hankala päästä sitten eroon joskus, vaikka haluaisikin. Ja kun ikää alkaa tulemaan niin aineenvaihdunta tekee tepposet ja syöty ruoka alkaakin jämähtämään kroppaan. Joo ei keho tuollaisilla ruoka-aineilla edes saa kaikkia niitä ravintoaineita joita se tarvitsee.
Toivotaan, että näillekin nuorille järki ja kohtuus tulisi joskus päähän 🙂
Mielestäni outoa on se, että lihavilla on aina joku selitys siihen miksi ovat isoja tai se on jonkun syy. Joku on huomauttanut jotakin ja siksi syön, oli raskaus ja siksi olen lihava tmv. Ihan itse ne ruuat sinne kitaan on mätetty.
Ja sit, miks pitää ostaa sitä suklaata sinne kotiin? Jos ei sitä ole, sitä ei voi syödä. Oken itse normaalipainoinen ja taistelen joka kerta kaupassa ollessani suklaaläjiä vastaan. Varsinkin taas joulun alla kun hyllyt notkuvat konvehteja. Ostopäätökseen vaikuttaa usein sisällysluettelon lukeminen ja näin sonta jää kauppaan.
Ja jos jonain päivänä syön herkkuja se ei ole repsahdus vaan aivan normaalia.
Jep, samojen demonien kanssa me normaalipainoiset taistelemme, siinä onkin varmasti osaksi kyse itsekurista. Ymmärrys siitä, että sen rasvan voi jättää nauttimatta ja tyydyttää sen suklaanhimon jollain terveellisemmällä, vaikka syömällä nälkäänsä ruokaa. Sitten joskus on kiva ostaa suklaata ja nauttia siitä täysillä.
Ja toi on hyvä vinkki, jos ei osta kotiin, niin sitä ei voi syödä 🙂
Ei kaikki selittele, toiset kantavat kilonsa häpeilemättä. Olen itse ollut reilusti ylipainoinen. En selitellyt, mutta häpesin kilojani. Vuosien saatossa olen saanut pudotettua painoa reilusti. En ole enää ylipainoinen, enkä ikinä enää haluaisi olla. Siksi syön pääosin terveellisesti 80/20 ja liikun paljon. Hyvää viikonloppua 🙂
Täällä yksi lihava joka ei selittele lihavuuden syitä eikä kiellä etteikö lihavuus vaikuttaisi terveyteen. Kyllä se vaikutttaa. Päivittäin häpeän lihavuuttanni ja sitä että olen osan silmissä suurin piirtein epäonnistunut ihmisenä koska ei ole itsekuria laihtua. Huolimatta siitä että mulla on unelmatyö ja opiskelen. Ja työni on vaativaa. Mutta huomaan hakevani ruoasta lohtua ja palkitsevani sillä. Tunnesyöppö mitä suurimmassa määrin. Välillä myös kiire ja hektinen elämä antaa tekosyitä syödä huonosti. Ihan yhtä pään hakkaamista seinään koko touhu kun tietää syövänsä huonosti ja silti tekee toisin kuin olis fiksua. Lähinnä halusin tällä kommentilla tuoda sitä näkökulmaa että ei me kaikki lihavat selitellään vaan esim itse häpeän tilannettani ja sitä että multa puuttuu sama itsekuri ja tahdonvoima kuin hoikilta. No valopilkku elämässä on uudelleen löytynyt liikunnanilo joka sentään edistää terveyttä
Ylipaino on varmasti terveysriski. Kuten myös tupakointi, liian vähäinen/ yksipuolinen syöminen, huonot työasennot, unettomuus, stressi, huonot ihmissuhteet, saasteet, lisäaineet, säteily…
Lihavuudesta puhutaan eniten, koska se on näkyvää, ja koska yhteiskuntamme on niin suunnattoman ulkonäkökeskeinen.
Terveen ihmisen on helppo sanoa, että syökää paremmin ja liikkukaa. Tuhannet ihmiset kärsivät mielenterveysongelmista, jotka vievät elämältä pohjan. Silloin ei kykene innostumaan terveellisestä kokkaamisesta tai kuntosalille raahautumisesta.
Kyttäämisen ja ällistelyn sijaan kannattaa hienotunteisesti kannustaa.
Loppujen lopuksi jokainen elää omaa elämäänsä ja tekee omat päätöksensä. Asioiden vatvominen on turhaa.
T: Krista
http://vuorellakasvavapuu.blogspot.fi/2017/10/lievasti-lihava.html
Olin juuri itsekin kommentoimassa, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vaatii voimavaroja joita kaikilla ei ole. Oliskin tosi hyvä että olisi muutakin tukea elämäntapamuutokseen kuin opastus terveellisestä ruokavaliosta. Toimintamallien tunnistaminen ja muuttaminen vaatii paljon henkistä energiaa, ja jos se ei ole kunnossa on muutos ja oman hyvinvoinnin ylläpitäminenkin vaikeaa. Me ollaan kokonaisuuksia kaikki 🙂 Toki tällöin olisi tärkeää saada tukea että niitä voimavaroja olisi, hyvinvoiva kroppa antaa paljon paukkuja mielellekin. 🙂
Hyvin harva teilusti lihava koskaan laihtuu normaalipainoiselsi. Vaatii suuren elämäntaparemontin ja se on ymmärrettävästi vaikeaa. En itsekään pystyisi muuttamaan elämääni niin radikaalistI. Aikuiset lihavat tulevat pääosin olemaan lihavia loppuelämänsä. Siinä voi olla ”Body positiivinen” jos se oloa helpottaa, mutta turhaa hölynpölyä mun mielestä. Ainoa asia mihin nyt pitäis keskittyä on lasten lihavuuden pysäyttäminen. Meillä ei muuten ole kohta työkykyisiä aikuisia.
Hei,
Mielestäni hyvä ja tärkeä kirjoitus. Itse ajattelen, että juurikin mielenterveysongelmat ja arjen haasteet koituvat monella ongelmaksi. Koetaan, että arki on itsessään jo niin hektistä ja aikataulutettua, ettei aikaa tai voimavaroja esim. liikunnalle jää. Uskon, että moni kaipaisi ennenkaikkea apua ja työkaluja elämiseen kokonaisuutena. Kuinka siitä omasta arjesta saisi itselle mielekästä ja voimaannuttavaa. Toki liikunnalla ja hyvin syömisellä on tässä osansa, mutta ehkä niitä nostetaan nykyisin jopa liiaksi esille. Se mikä toimii jollekin, ei välttämättä auta toiselle.
Itselle body positiivsuus on tervetullut käsite ja kuulun siihen kastiin, joka uskoo siihen, että kun itsellä on asiat hyvin, tulee mahdollinen painon pudotus siinä samalla. Mutta kuten sanoin, tämäkään ei ole kaikille se oikea tai mahdollinen ratkaisu. Kuitenkin lähtökohtana on mielestäni tärkeää arostaa itseään ja tehdä asioita oman itsensä hyväksi niin, että se on lähtöisin omasta tahdosta ja omista oivalluksista.
Tuntuu että nykyisin monelle jo pelkästään ”normaali syöminen” on haastavaa ja omia tarpeita ei osata kuunnella, tai niitä ei tunnisteta. Tällöin tulisi kiinnittää huomiota erityisesti pysähtymään ja opettelemaan kuuntelemaan omia tarpeita. Tämä ongelma on ollut itsellenikin haastavaa, sillä ohjatun ruokavalion mukaan syömisen jälkeen, tuntui kuin jäisin tyhjän päälle. En enää osannutkaan syödä omien tarpeiteni mukaisesti, vaan noudatin vain jonkun muun tekemään ruokavaliota. Nyt kolme vuotta olen opetellut kuuntelemaan itseäni, mutta myös pysähtymään kun huomaan rajoittavani itseäni liiaksi. Paino on noussut, välillä myös laskenut. Työtä riittää yhä, mutta en olisi valmis enään entiseen palaamaan. Elämästä pitää nauttia, eikä syömisestä saa tehdä ongelmaa, vaikka omia tapoja yrittäisikin muuttaa. Pienin askelin aloittaen esim. syömällä aamupalan. Ruokamorkkis tai repsahdukset eivät kuulu itselleni syömiseen, sillä ne ovat vain ruokaa. Ei tehdä asioita liian monimutkaisia ja syyllistäviä. Stressiä tuntuu olevan tarpeeksi jo muutoin.
Noh, paljon oli asian vierestä ja ei niin oleellista tässä, mutta tällaisia ajatuksia itselle heräsi. Mielestäni tekstisi oli hyvä ja neutraali keskustelun aloitus, kivaa syksyn jatkoa 🙂
Reilut vatsa- ja selkämakkarat omaavat ihmiset eivät välttämättä itse ymmärrä terveysriskejä, jotka vaanivat kulman takana. Lihavuus voi johtua monesta asiasta; laiskuudesta, stressistä, sairauksista, asioiden ymmärtämättömyydestä. Toiset häpeävät suuria keskivartalolla sijaitsevia makkaroitaan ja mielellään peittelevät niitä sekä selittelevät makkaroiden synnyn syytä. Toiset vähät välittävät, mitä muut ajattelevat.
Mutta olisiko syytä miettiä lihavuuden syntymisen syytä, jotta terveys ei ehtisi mennä selityksien lomassa?
Vaakakapina voi saada ihmiset hyväksymään lihavan olomuodon ja saada aikaan terveydelle positiivisia muutoksia( holistisen ihmiskäsityksen mukainen; fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen kokonaisuus). Tai sitten saada ihmiset vähät välittämään lihavuuden tuomista ongelmista.
Itselläni on keskusteluja seuratessa tullut sellainen olo, että ”kissoja ei saa nostaa enää pöydille” vaan ihmisiä pitää silitellä myötäkarvaan, jotta ei vain tulisi paha mieli. Saako ihmiset siitä väärän käsityksen terveyden edistämisestä? Ihmiset keskittyvät vain johonkin osa-alueeseen, eivätkä piittaa kokonaisuudesta. Henkinen hyvinvointi ei ole tärkeämpi kuin fyysinen tai sosiaalinen hyvinvointi. Tärkeintä on tasapaino näiden kolmen osa-alueen välillä.
Mielestäni on väärin syyllistää ylipainoisia laiskuudesta tai itsekurin puutteesta. Usein voi olla niin, että ylipainoinen liikkuu huomattavasti enemmän ja syö paljon terveellisemmin kuin laiha, mutta meillä kaikilla on eri geenit. Minua ärsyttää kaikista eniten artikkelin, ja laihdutusohjeet esim. ”10 vinkkiä niin laihdut varmasti”. Itse olen kokeillut kaikkia laihdutusohjeita elämäni aikana ja urheilen erittäin paljon, silti kilot eivät karise mihinkään. Mutta koen silti olevani paljon terveellisempi kuin moni laiha ”kanssaihminen”.
Ei tarvi selitellä,mulla on se lihavuusgeeni josta oli Hesarissa juttua ?
Kiva kirjoitus! itselle tullut viimeisen viiden vuoden aikana kiloja, jotka eivät lähde 😀 kun viimein usean vuoden odottelun jälkeen pääsin ruokaterapeutille hän ihmetteli miten olen edes hengissä. Viisi vuotta työttömyyttä, kaiken pakollisten maksujen jälkeen parhaimmassa tapayksessa ruokaan jää rahaa 0,80snt per päivä eli noin 22 egee kuukausi. en päässyt päiväkulutuksessa millään yli 700:) Kaikkialle kävellen, koiran lenkitykset, painon nostot… terapeutti päätyi tulokseen, että elimistö on säästöliekillä. Jos rahaa ei tule, ei tule ruokaa ja kilotkaa eivät tule lähtemään.. Hassua, eikö? itse eettisenä kasvisruokailijana, allergikkona, absolutistina, suolisto täynnä diverdiggeleitä, migreenit, verenpaineet, astma…. ei mene tasan onnen lahjat 😀 onneksi ei tarvitse elää ikuisesti! mutta p.s. juttujasi on mukava lukea, jatka sitä:)
Kiitos 🙂 Hyvin mielenkiintoinen kommentti kaikkineen. Toivotan sulle hyvää kevään odotusta 🙂