VASTUUTTOMAT VANHEMMAT
26
Nykyään näkee paljon ylipainoisia lapsia. Kymmenvuotiaita joiden on hankala liikkua ja hengittää. Normaali juoksupyrähdys, mitä lapset tekee yleensä koko ajan, aiheuttaa ylipainoiselle lapselle puuskuttavan hengityksen ja hankalan olon. Ketä syyttää tästä? Sitä lasta kun syö itsensä siihen kuntoon vai sitä vanhempaa, joka ne ruoat sinne kotiin ostaa ja valinnat kaupassa tekee?
Tietenkin vastuussa on se vanhempi, aikuinen ihminen.
Lapsiperheessä vastuu terveellisestä kasvusta ja kehityksestä on vanhemmalla. Vanhempi määrää lapsen karkkipäivät. Vanhempi on se, joka antaa rahaa karkkipäivänä, joka menee sinne kauppaan, ostaa ne ruoat ja valmistaa ne. Lapsen vanhempi on se, joka tekee sen valinnan mennäänkö taas tänään syömään pitsaa tai mäkkäriä vai syödäänkö kotona. Yhä useammin vanhemmat valitsevat kaupasta einesruoan valmistettavaksi ja se valmistaminen tarkoittaa tässä tapauksessa lämmittämistä.
Ei ole kovinkaan harvinaista, että vanhemmat juottaa lapsilleen jo tuttipullosta sokeroituja mehuja. Sitten ihmetellään kun lapsen hampaat mätänee sinne suuhun ja ne hampaat joudutaan kaikki repimään pois. Jopa alle neljä vuotiailta poistetaan hampaita suusta sen takia, koska ne on jääneet pesemättä ja sitten on juotu sokerilitkuja. Missä on vanhemman vastuu?
Nykypäivänä vanhemmat on lapsiensa toiveiden suhteen liian rentoja. Karkkipäivä on silloin kuin se oma lapsi haluaa, eli mieluiten vaikka joka päivä. Vanhemmat ei osaa sanoa ei. Tai kyllä minä uskon, että monetkin vanhemmat yrittää sanoa ei, mutta joskus äiti tai isä pääsee helpommalla antamalla sille lapselle periksi. Hampaita ei pestä kun ei se lapsi halua. Se on sama ilmiö kun päivystykseen tullaan kipeän lapsen kanssa ja kun hoitaja kysyy, että oletteko antaneet lääkettä lapselle niin vastaus on, että ” ei, kun ei se halua ottaa.” Onko oikeesti niin, että pieneltä lapselta kysytään mielipide siihen, että otetaanko sitä kuumelääkettä tai pestäänkö hampaita? Eikös sen pitäis mennä niin, että nyt otetaan se kuumelääke ja nyt pestään ne hampaat, ihan ilman mitään kysymyksiä. Eihän lapsi osaa itse ajatella omaa parastaan ja seurauksia siitä, mitä se hampaiden pesemättömyys tai jokapäiväinen karkin syönti voi tuoda tullessaan.
Vanhempien pitäisi olla jämäköitä ja joskus ehkä lapsien mielestä ilkeitäkin ja toimittava sen lapsen parhaaksi. Ehkä pitsa vois olla lapsen mielestä sitä, mitä pitäis syödä joka päivä, mutta ei se ole hyväksi kenellekään. Hampaitten harjaus voi olla tympeää puuhaa, mutta kun suun terveydestä on vaan pidettävä huoli. Kipulääke tai kuumelääke voi olla pahanmakuista, mutta se parantaa sitä oloa, niin silloin se on vaan otettava.
Minne on tänä päivänä hävinnyt se vanhemman vastuu kasvatuksessa ja valinnoissa? Perheissä mennään usein ihan täysin sen lapsen ehdoilla. Onko se syy siinä, että niin on helpompi ja kun pitkän työpäivän jälkeen ei vaan jaksa välittää eikä kuunnella sitä itkua kun kielletään se karkin syönti. Silloin on helpompi antaa vain periksi. On vaan helpompi nakata makaronit kiehumaan tai laittaa kalapuikot uuniin tai vain helpompi lämmittää kaupan eineshampurilainen lapselle ruoaksi. Lapsi on tyytyväinen ja vanhempi pääsee helpolla ja nopeasti. Eli kaikki voittaa?
Puhumattakaan siitä, että ylipaino ei aiheuta vain terveydellisiä haittoja. Lihavuuteen liittyy muitakin haittoja. Suuri koko aiheuttaa kömpelyyttä, mikä rajoittaa leikkeihin ja urheiluun osallistumista. Lihavat lapset joutuvat helposti kaveriporukan ulkopuolelle, ja he ovat normaalipainoisia lapsia useammin kiusaamisen kohteina. (Lähde)
Lapsen ylipaino ei koskaan ole lapsen oma vika. Se on sen vanhemman vika. Lapsen ylipaino ei ole suvussa kulkevaa pyöreyttä, vaan arkipäivän valinnoilla ja päätöksillä aiheutettu tila, joka ei ole terveellinen.
Miksi vanhemmat ei välitä?
Kuva pixabay
Monesti miettinyt samaa. Oon marketissa töissä ja se einesten menekki on ihan jäätävää. En ees koiralle niitä syöttäis.
Joo, itsekin aikoinaan olin viisi vuotta kaupassa töissä ja kassalla ollessa sitä vaan ihmetteli aina sitä mitä ne ihmiset sinne kärryyn oli valinnut. Jo ihan esimerkiksi sokerijugurtit. Niitä syödään aamupalalla, välipalaksi, jälkiruokana ja iltapalalla. Yhdessä 200gramman Valion mansikkajugurtissa on jo 9 palaa sokeria :/
Varmasti osassa perheistä juurikin kiireisen työelämän + lapsien harrastusten vuoksi valitaan se helpoin ja nopein, joka ikävä kyllä on eines. En puolusta, koska vastuu on vanhempien. Eineksistäkin löytyy jo tätä nykyä parempia vaihtoehtoja.
Paras olisi se ruokasuunnittelu ja etukäteen valmistaminen. Samaa teen itse, varsinkin jos tiedän että kiireinen viikko tulossa. Käytän sen 2-4h yhdestä päivästä siihen, että teen sen ruuan valmiiksi. Sitten sekä jääkaappiin että pakastimeen. Helppo ottaa ja lämmittää.
Ja siis, on ihan ok mennä joskus sieltä mistä aita on matalin, mutta monissa perheissä se on sääntö eikä poikkeus. En tahdo yleistää, mutta yhä useammissa perheissä se menee näin. 🙂
Jep, toi sun systeemi on varmasti kätevä. isot satsit vaan ruokaa valmiiksi, niin sieltä on sit nopea annostella ruoka aina 🙂
Minusta nämä kuvaamasi tilanteet kärjistyvät ehkä tilanteissa/perheissä, joissa elämänhallinta voi muutoinkin olla riittämättömällä tasolla. Vanhemmilla ei ehkä voimia tai keinoja ja saattavat itse kärsiä talousvaikeuksista/pitkäaikaistyöttömyydestä tai sairauksista tms. Tämä ei tietenkään ole mikään excuse mutta liittynee vahvasti ilmiöön, jossa ongelmat kasautuvat tietylle ryhmälle ja ongelmat ikään kuin periytyvät. Ei espoolaiset kahden auton perheet kuulu tähän – huolehtimiseen kuuluu myös monessa tapauksessa harrastaminen ja karkin mässyttäminen ehkä satunnaista lepsuilua tai palkitsemista.
Varmasti näinkin ja nämä ongelmat lisäävät sitten muita ongelmia. Hyvän näkökulman kyllä tuot tähän.
Hyviä pointteja. Luulen, että osaksi syynä on ihan tietämättömyys. Uskon, että jokainen vanhempi rakastaa lapsiaan yli kaiken eikä halua heille pahaa, mutta uskon myös että vielä tänäkin päivänä on paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä olisi hyvä syödä. Tai mitä olisi hyvä lapselle antaa. Jos katselee kaupungilla perheitä, niin on erittäin todennäköistä, että ylipainoisilla vanhemmilla on ylipainoiset lapset. Se kertonee jo jotain perheen ravitsemuksesta.
Meillä on karkkipäivä kerran viikossa, mutta kyllä siitä joskus lipsutaan eikä siihen ole oikeastaan mitään syytä. Joskus se vain menee niin. Toissa päivänä tytöllä meni hampaat huulesta läpi ja käytiin ostamassa hänelle jäätelöä, koska kylmä ja lohdutus. Herkuilla ei saisi lohduttaa, tiedetään, mutta kyllä meillä silti tehdään niin enkä pode tästä ollenkaan huonoa omatuntoa. Kun olen itse kipeänä, syön herkkuja ja kun tyttö on kipeänä, saa syödä herkkuja.
Eineksiä meillä syödään harvoin. Lähinnä silloin kun ei oikeasti jaksa laittaa ruokaa eli ehkä kerran kuussa. Rakastan itse ruuanlaittoa ja haluan, että lapsikin syö kunnon kotiruokaa ja paljon vihanneksia kylkeen. Hampaat pestään kaksi kertaa päivässä, siitä ei luisteta vaikka mikä olisi. Kuumelääke onkin sitten toinen juttu. Meillä 6-vuotias saa itse päättää ottaako lääkkeen vai ei, siihen en häntä pakota. Hän ymmärtää, että siitä on apua, mutta juurikin pahan maun vuoksi ei sitä aina halua ottaa. Enkä kyllä väkipakolla lähde lapselle sellaista suuhun tunkemaan. Pienempi lapsi on asia erikseen, mutta tuollainen 6-vuotias osaa laittaa aika kovasti hanttiin…
Mutta samaa mieltä olen tuosta, että vastuu on täysin vanhemmilla!
Joo, tietämättömyys on varmasti kans yksi syy. Ja vaikka sekin kuulostaa uskomattomalle nykypäivänä, koska tietoa on tuputetaan kuitenkin joka tuutista. Ihan kuten elintapasairaudet yleensäkin myös aikuisilla. Sitä tietoa ei todellisuudessa tunnu sit olevankaan.
Ja tosiaan kuten sanoin, ei einekset kenenkään terveyttä silloin tällöin syötynä pilaa 🙂
Mä muistan lapsena, että mun kanssa neuvoteltiin kun oli tosi pahanmakuista antibioottia mitä piti ruiskulla annostella. Siis se maku oli järrrkyttävän paha. Sain aina syödä karkkia lääkkeen oton jälkeen plus sain rahaa vanhemmilta ja mä sain ottaa sen omalla kädellä suuhuni sen lääkkeen, eli annostelin itselleni 🙂 silleen se meni 😀
Mun täytyy sanoa ihan näin mututuntumalla ainakin kun omaa lähipiiriä katsoo missä paljon pieniä lapsia niin hyvin tietoisia ollaan sokerin vaaroista ja muutenkin puhtaaseen ruokaan panostetaan jo ihan ensilusikallisesta lähtien. Meillä lapsi ei ole vauvanakaan saanut purkkiruokaa vaikka missään nimessä en tuomitse mutta minun näkemys on päinvastainen siis. Vanhemmat näkee hyvin paljon vaivaa lapsen ruokiin omassa lähipiirissäni sekä ajankäyttö lapseen on aivan eritasolla mitä esimerkiksi muistan omassa lapsuudessani jolloin lapset leikki lähinnä keskenään.. Nyky vanhempi (eritoten nykyisät) on hyvin paljon lapsiaan lähempänä kuin esimerkiksi 30vuotta sitten.) Toki tämä ei mitenkään perustu muuhun kuin omaan näkemykseeni 🙂
Varmasti on paljon näitäkin vanhempia, ketä kiinnostaa ja ketkä huolehtii monipuolisesta ravinnosta. Uskon, että tämä terveysbuumi mikä näkyy aikuisilla, välittyy myös osin lapsiin 🙂
Niin samaa mieltä. Ite koitan syödä suht terveellisesti ja myös syöttää lapsille sitä terveellistä ruokaa. Toki meilläkin syödään karkkia, eineksiä tai juodaan mehua, mutta vain harvoina valittuina päivinä. Yks päivä menin väsyneenä lasten kans kauppaan ja totesin, että valitkaa mitä haluatte syödä (näin tapahtuu ehkä noin joka toinen-kolmas kuukausi) ja olin aika ylpeä, kun lapset (4-ja 7v) sanoivat, että haluavat sellaisen valmiin tonnikalasalaatin :D. Eli aika paljon on väliä sillä mitä ne vanhemmat syö ja minkä mallin lapsi ottaa…
Vautsi! Joskus tosiaan lapset haluaa sitä, mitä aikuisetkin syö, koska olo tuntuu vanhemmalle yms. 🙂 OO ylpeä!
Hyvä kirjoitus! Uskoisin, että monet ovat nykyään tiedostavampia valinnoissaan ja niin sanottu terveysbuumi on osaltaan vaikuttanut terveellisten tuotteiden valtaisaan markkinointiin. Niin kuin joku aiemmin kommentoikin, uskon ettei kyseistä ongelmaa esiinny niinkään perheissä, joissa myös vanhemmat huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan. Valitettavasti ongelmien kuorma yleensä kasaantuu, jolloin muutenkin haasteita kohtaavilla perheillä usein myös ravitsemus on hyvin yksipuolista. Syitä on varmasti monia, mutta luulen, ettei osalla vanhemmista ole vain tarpeeksi voimavaroja asian tiedostamiseen ja muuttamiseen. Haluaisin vielä lisätä, että ylipaino ei ikävä kyllä ole ainut kielteinen seuraus yksipuolisesta ja ravintoköyhästä ruoasta. Lasten levottomuus, ärtyisyys, oppimis- ja keskittymiskyky sekä monet muut käyttäytymiseen ja kognitiiviseen puoleen liittyvät toiminnot kärsivät. Lapsen levottomuus lisääntyy -> annetaan epätoivossa lisää sokeria/lapsen kinuamaa ruokaa -> kierre on valmis. Tuntuu, että yhä useammat perheet kaipaisivat lisää tukea ja apua ravitsemusasioissa, mutta sitä ei välttämättä haluta tai edes osata pyytää.
Tosi hyvä kommentti ja varmasti pitää paikkansa! Asiaan liittyy hirveästi muutakin kuin vain se, että mitä vanhempi valitsee kaupasta.
Itsekin olen tätä ilmiötä kummastellut. Itselläni ei ole lapsia, joten en voi 100%:sesti samaistua. Kuten joku mainitsi, ravitsemustietoa vanhemmilta tuskin puuttuu. Kai se mäkkäri ja muu vastaavat ovat kiireessä helppo ratkaisu, eivätkä ne satunnaisessa käytössä haitaksi ole. Joskus mietin, että ehkä osa vanhemmista ajattelee karkkipäivän ulkopuolella lapselle karkkia tms. ostaessaan ”no menee nyt tämän kerran”. Tuo kerta kuitenkin unohtuu seuraavaan päivään mennessä, ja niin poikkeuskertoa alkaa kertyä viikon jokaiselle päivälle. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jokainen lipsuminen johtaisi moiseen kierteeseen. Ja osa lapsista osaa todellakin pelata korttinsa oikein: valitsen kiukuttelulle ja raivareille sellaisen paikan, missä niitä ei todellakaan saisi tulla: kauppareissu ruuhka-aikaan kun vanehmmat ovat varmasti riittävän väsyneitä 😀
Joo, lapsetkin on omalla tavallaan fiksuja osaavat kyllä käsitellä vanhempiaan ja tietävät mistä narusta vetää, kun haluavat tahtonsa läpi. Tosiaan toi väsymys vanhemmilla on varmasti loistava syy antaa periksi. Syödään huomenna sitten paremmin, ja sitä huomista ei ehkä koskaan tule..
Aikamoista yleistämistä! Uskon, että aika äärirajoilla mennään näissä tapauksissa. Tietoa ei varmasti perheiltä näinä aikoina puutu, enkä koe kuvaamiasi tilanteita mitenkään tutuiksi, itsekin pienten lasten äitinä. Uskon, että tänä tiedon aikakautena jokainen tietää kuinka syödä terveellisti eri asia on, mikä on motivaatio? Miksi perheet voi huonosti, ettei voimavarat riitä terveellisen ruokavalion toteuttamiseen? Miksi arki (varsinkin työssäkäyvien) perheiden osalta johtaa siihen, että kaupasta valitaan eineksiä? Mitä voitaisiin tilanteelle tehdä, muuta kuin osoittaa syyttävällä sormella lopen uupuneita vanhempia?
Yleistämistä tai ei, on paljon vanhempia, jotka voisivat tehdä erilaisia ratkaisuja arjessa. Ja vaikka kuinka kuvittelee, että tietoa on, niin tälleen sh:n näkökulmasta tulee esille se, että ei sitä tietoa loppujen lopuksi sitten olekaan. Mutta niin, en usko kans, että perimmäinen syy ehkä vanhemmissa on.
Olen silmäpolilla töissä. Meillä käy karsastuksen takia paljon lapsipotilaita. Tuon tuosta kuulee vanhemman sanovan ”ei me olla sitä peittohoitoo tehty,kun ei Ville halua”
Ei voi kun kysyä,että mitä hittoa? Vanhemman vastuulla ja vanhemman vika, ettei näkökykyä yritetä korjata kun se on vielä mahdollista. Mahtaa Villejä isompana harmittaa, kun vanhemmat eivät ole huolehtineet asiasta.
word.
Menee nyt aika rankasti aiheesta ohi, mutta kivaa kun käytit esimerkkilapsesta nimeä Ville. Mua jotenkin tympii, kun nää kuvitteelliset esimerkkilapset pitää lähes AINA nimetä joksikin Mielikki-Yrjänäksi, miks ihmeessä??:D
Postauksesta kiitos kirjoittajalle, tärkeä aihe jonka suhteen on ihan hyvä herätellä vähän.
Ole hyvä 🙂
Samaa mieltä. Olen äiti ja oikea ravinto lapsille tärkeää. Oletko joskus ollut kisalavalla vai ?
Milloin Q&A-postaus tulee? 🙂
Varmaankin ensi viikolla 🙂
Tämä on aika vaikea aihe. Kuten jo monista kommenteista tullut ilmi niin syitä saattaa olla monia, mutta ehdottamasti olisi selkeästi tarpeen neuvoa ja opastaa sekä auttaa monipuolisen ravinnon takaamiseksi lapsille.
Tästä voisi kirjoittaa ihan monen sivun pituisen vastauksen, mutta kirjoitan lyhyesti oman kokemukseni.
Itse olen töissä arkisin lähes aina 16 saakka. Kotona olen n.16.30. Puolisoni on tuolloin hakenut 2v lapsenne päivähoidosta jo 15.00 ja yleensä ulkoilevat ja leikkivät tuon tärkeän kahdenkeskisen ajan. Puolisoni ei osaa laittaa ruokaa, ei sitten yhtään, joten ruokapuoli on minun vastuulla. Aloitan ruuanlaittamisen heti kotiin tultua. Teen joskus 3 eri ruokaa, vähintään 2. Tänä siitä syystä, että itse suosin kasvispitoista erittäin maustettuna. Lapselle pyrin tekemään mahdollisimman monipuolista kotiruokaa huolehtien kuidunsaannista yms. Puolisoni tekee erittäin fyysisesti kuormittavaa työtä ja on myös äärimmäisen ruokarajoittunut, hänen ruokahuoltonsa vaatii siis erilaiset eväät kun minulla ja lapsella. Valitettavasti. Näistä kahdesta kombosta ( miehen ja lapsen) yritän aina itselleni räppiä jonkun ruuan, josta saisin myös eväät töihin.
Kun kaikki on valmista niin alkaakin jo iltatouhut, pesut/ puurot/ siivoukset/järkkäykset ja se ihana hampaiden peseminen lähes väkisin. Taaperoille kun järjenpuhuminen ei auta. Ja Kyllä, on yritetty hyvällä ja eri harjoilla ja lauluilla yms. Ainut joka saa jaksamaan sitäkin yrittämään on toiveenhippu siitä, että joskus se onnistuu.
Ruuat riittävätkin seuraavaksi päiväksi kun tekee ison annoksen ja seuraavana päivänä samaan aikaan onkin vuorossa sitten kauppareissu, johon pitää yhdistää myös uusien sadekamojen etsintä päiväkotiin, sillä edelliset jäivät jälleen pieneksi. Kevät vaatteistakin tarvitsisi. huoh
Sitten unille. Joskus onnistuu helpommin ja joskus ei. Tässä kohtaa on vanhemman sydän jo särkynyt. Kuormittavan työpäivän jälkeen saa halia ja suukotella omaa pientänsä vain pienen hetken, sillä aika on mennyt huolehtiessa, että kaikki on ravittu hyvin ja monipuolisesti.
Mutta siis edelleen iltaan.
Kun lapsi on saatu nukkumaan niin omat hommat, eväät valmiiksi/suihkut jne. Kello onkin jo itsellekin uniaika, sillä aamulla on herätys 5.30 kuten aina. Aikaa jumpalle tai saleille ei jäänyt taaskaan. Sama rumba jatkuu päivästä toiseen, joskus hieman helpompana ja toisinaan jopa hankalampana. Mutta onneksi on aina viikonloppu ja silloin tällöin mahdollisuus lyhyempiin päiviin.
Omat voimavarat ovat äärirajoilla ja siihen päälle saa kuulla vielä arvostelua. Miksi et liiku enemmän, miten on joku voinut antaa purkkiruokaa, miksi lapsi sai keksin keskiviikkona, miksi et ole kotona lapsen kanssa, miksi menit naimisiin miehen kanssa jonka vanhemmat hemmottelivat eikä hän oppinut tekemään esim ruokaa jne.
Ja parasta on kommentit ihmisiltä, jotka kysyvät ”miksi sitten halusit lapsen kerran on noin Halvatun rankkaa, turhaa vingut” Jep jep
Jos yksi asia on tullu selväksi kahden vuoden vanhemmuuden jälkeen on se, että ikinä en vanhempana pysty tekemään oikein. Aina on joku kohta jonkun mielestä huonosti.
Yksilönä haluaisin myös kehittää itseäni. Olisi kova tahto opiskella lisää ja oppia uutta. Olisi myös kova tahto pitää itsestä parempaa huolta. On myös ihana kun voi ahdistavien uutisten sijasta lukea itseäni ilahduttava lifestyle blogeja 🙂
Valitettavasti vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja ja nyt ne on priorisoitu perheeseen ja työhön. Ehkä joskus tämäkin vaihe menee ohi ja asiat helpottuvat. Tukiverkko on harmillisesti myös rajallinen elämää yllättäneiden sairauksien vuoksi. Joillain taas ei edes ole sellaista ollenkaan johtuen etäisyyksistä tai monista muistakin syistä.
Mutta summa summarum, itse yritän antaa itselleni anteeksi sen, että en ole superihminen. Meillä syödään joskus kalapuikkoja, mutta meillä myös leikitään ja ulkoillaan ja ennenkaikkea rakastetaan. Ja joskus myös herkutellaan 🙂