Hae
Mansikkapilvi

KESÄLOMA KUVINA

Tähän postaukseen ajattelin koota kuvina sen mitä me mun miehen kanssa tänä kesänä ja etenkin kesälomalla yhdessä tehtiin. Kesäloma on iso koetin kivi parisuhteelle, etenkin jos se vietetään kokonaan yhdessä. Jotkut pariskunnat päätyvät jopa eroon, koska huomataan aikaa yhdessä viettäen, että hei, eihän me sovitakkaan yhtään yhteen. Me onneksi selvittiin kesälomasta kunnialla läpi ja oli meillä ihan kivaakin kahdestaan 🙂

Alunperin meidän piti lähteä kolmen viikon autolomalle Eurooppaan. Noh, tämä homma kariutui kesäkuussa tyystin. Tulen kertomaan siitä erillisessä postauksessa, että miksi näin kävi.

Parasta lomassa oli se kiireettömyys. Sai nukkua niin paljon kuin halusi ja esimerkiksi treenaamaan pystyi lähtemään silloin kun siltä tuntui. Harvoin tulee vietettyä tällaista täysin kotona vietettävää kesälomaa, mutta meni se näinkin.

Kesähelteillä oli ihana treenata <3 Hiki virtasi kahta kauheammin kuin normaalisti. BEST!

Loman alkupuolella me käytiin yhdessä mun pikkuveljen, kummipojan ja mun miehen kanssa Särkänniemessä. Meillä oli siellä tosi kivaa, mutta kaikista pahimpiin laitteisiin en enää uskaltanut. Tosin nyt se vähän kaduttaa jo. Ois pitänyt käydä testaamassa Hype. Lohdutuspalkintona söin yhden hattaran <3

Me vietettiin paljon aikaa mun miehen vanhemmilla, jotka asuu tässä 100km säteellä meistä. Siellä tulee muutenkin vierailtua usein, oli loma tai ei 🙂

Luka kulki meidän mukana melkein joka paikassa. Käytiin kotieläinpihassa Kuopiossa ja veneilemässä. Kaikki uusia asioita tälle yksivuotiaalle ja eikä yhtään pelännyt mitään. Rohkea 1 vuotias!

Me oltiin lisäksi paljon ulkona. Käytiin veneilemässä, ja kiivettiin korkeille paikoille ja ihasteltiin kaunista kesäyötä ilman mitään kiirettä.

Välillä käytiin kisailemassa minigolfin mestaruudesta ja kaksi kertaa oli todettava, että mies oli lyöntitarkkuudellaan parempi kuin minä. Kolmatta kertaa en häviämään lähde 😀

Kesäloman kunniaksi tämäkin hoitaja teki sen mitä suurinosa hoitajista tekee kesälomalla, eli lakkasin kynnet. Se on harvinaista herkkua 😀 Tietäjät tietää!

Loman lopettajaisia me vietettiin menneenä viikonloppuna paljon mediahuomiota saaneilla Weekend festivaaleilla. Ihan kivat bileet oli, eikä krapulasta tietoakaan vaikka kaksi päivää juhlittiin. Jotain osattiin siis tehdä oikein 😀

Mutta tällainen kesäloma meillä oli. Ei tehty mitään erikoista. Käytiin molempien vanhempien luona ja sit oltiin kotona kiireettömästi. Treenattiin, grillattiin ja vietettiin aikaa Lukan kanssa. Meillä oli kivaa!

Millainen kesäloma sulla oli?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *