USKALLATKO ANTAA HYLÄTYN OPISKELIJALLESI?
6
Viime aikoina on mediasta saanut lukea siitä, miten hoitajat nykypäivänä ovat osaamattomia ja soveltumattomia alalle. Pystyn allekirjoittamaan tämän myös itse. Työuran aikana olen nähnyt erilaisia hoitajia, niin nuoria kuin vanhempiakin. Kaikista ei vain ole tälle alalle ja siihen pitäisi puuttua jo ennen kuin opiskelijat valmistuu.
Olen itse ohjannut muutamia opiskelijoita urani aikana. Kerran olen joutunut harjoittelun hylkäämään. Tai itseasiassa puutuin siihen jo hyvin aikaisessa vaiheessa, ennen harjoittelun päättymistä ja arviointia. Näin kuuluisi mielestäni jokaisen harjoittelun ohjaajan tehdäkin, jos havaitsee opiskelijassaan jotain sellaista mitä miettii. Oli se sitten osaamistaso tai yleinen soveltuvuus alalle. Siitä pitäisi puhua heti, eikä vasta harjoittelun arviointitilanteessa, tai vaihtoehtoisesti ei puhuta ollenkaan.
Jos opiskelija pääsee jokaisesta harjoittelusta läpi, ja hänelle sanotaan, että hyvin menee kyllä se siitä ja vielä on aikaa oppia, käy niin, että opiskelija luottaa näihin arviointeihin mitä hänestä tehdään eri harjoittelujaksoilla ja hän ajattelee, että tämä mitä tiedän, teen tai osaan riittää. Usein se ei kuitenkaan riitä ja ohjaajat puhuvat opiskelijoista sitten muuta kollegoilleen.
Jokaisen ohjaajan vastuu ja velvollisuus on puuttua näihin tilanteisiin jos havaitaan, että opiskelijan osaamistaso ei ole vielä riittävä esimerkiksi valmistumisen kynnyksellä. Miettikääpä tilannetta, jossa opiskelija on käytännössä rimaa hipoen päässyt harjoittelut läpi, mutta hänelle on annettu ymmärtää, että hän on hyvä ja osaava. Kun hän valmistuu ja menee töihin jonnekin osastolle on pulassa niin tämä juuri valmistunut opiskelija kuin myös hänen kollegansa.
Nimittäin kollegaan pitäisi pystyä luottamaan. Sinä ohjaajana valmistat tätä opiskelijaa siihen, että jonain päivänä hän on mahdollisesti vertaisenasi työskentelemässä samalla osastolla kuin sinä.
Se on totta, että sairaanhoitajaopinnot eivät tee kenestäkään valmista hoitajaa. Koulutus antaa valmiudet kehittää itseään ja se antaa valmiudet lähteä jostain liikkeelle. Siltikin joistain opiskelijoista näkee sen, että osaaminen ei ole vielä sillä tasolla, että työelämä olisi seuraava askel. Ei. Joistain opiskelijoista myös näkee sen, että vaikka ehkä osaamista olisi, on henkilössä jotain muuta mikä ei sovellu terveydenhuoltoalalle.
Miksi opiskelijoiden ohjaajat kuitenkin päästävät tällaisia opiskelijoita harjoitteluista läpi? Miksi he eivät puutu tähän? Pelätäänkö liikaa sitä, että puuttumalla tähän osaamiseen aiheutetaan opiskelijalle jotain traumoja? Enemmän traumoja aiheuttaa se kun osaamaton vastavalmistunut pukee työvaatteet päälle ja astuu työelämään.
Yhtenä lenkkinä tässä ketjussa on myös harjoitteluiden ohjaavat opettajat. Myös heidän vastuullaan on opiskelijan kehittyminen. Jos harjoittelupaikasta tulee palautetta opiskelijasta, vaihtoehto ei ole se, että opiskelija lopettaa siinä paikassa harjoittelun ja etsii uuden, missä harjoittelu tullaan hyväksymään. Tällä tavalla ongelma lakaistaan vain maton alle ja jossain vaiheessa se sitten todennäköisesti kostautuu, jollekin. Ammattikorkeakouluilla ei voi olla niin suuri rahanhimo silmissä, että opiskelijat valmistuu ihan vain sen takia aikataulussa, että koulut saavat opiskelijoista korvauksensa. Ajallaan valmistuva opiskelija = rahaa koululle.
Vaikeneminen ei auta
Opiskelijalle ei tarvitse olla julma. Asioista voi puhua kehittävästi ja sillä tavalla, että opiskelija kestää tuon palautteen. Asioista on kuitenkin puhuttava. Vaikeneminen ei hyödytä ketään. Se tuo alallemme vain osaamattomia sairaanhoitajia ja sitä kautta suuremman mahdollisuuden sille, että esimerkiksi jonkinlainen hoitovirhe tulee tapahtumaan.
Millainen vastuu sinun mielestäsi ohjaavilla sairaanhoitajilla on?
Mielenkiintoinen kirjoitus. Olisin vielä kaivannut konkreettisia esimerkkejä hylkäämiselle.
Moi, mielenkiinnosta luin, pystytkö yhtään kertomaan esimerkkejä ( ilman yksityiskohtia) millaisia osaamattomuuksia opiskelijoista on tullut?
Yt. Sh vm. 2018
Tosi hyvä keskustelunavaus, ja toivoisin että asiaa nostettaisi enemmän esille myös työpaikoilla! Työskentelen erikoissairaanhoidossa sairaanhoitajana, ja olen ohjannut lukuisia opiskelijoita oman 7 v urani aikana. Meidän osastolle tullaan yleensä tekemään ihan loppuvaiheen harjoittelua, yleensä se on viimeinen harjoittelu ennen valmistumista.
Osa opiskelijoista on todella hyviä, ammattitaitoisia ja hyvän asenteen ja työelämätaidot omaavia. Heidät päästää mielellään työelämään! Ja kliinisiä taitoja oppii työtä tehdessä, kunhan asenne on kohdallaan ja tietää vastuut ja velvollisuudet. Meillä on valitettavasti myös ollut harjoittelussa sellaisia opiskelijoita, joista ihmettelee sitä, miten he ovat päässeet edelliset harjoittelut läpi. Esim. Anatomian ja fysiologian osaaminen todella huonoa, perus käytöstavat sekä potilaita että kollegoita kohtaan puutteellisia ja opiskelijan vastuita ja velvollisuuksia ei tiedosteta. Edelliset kommentoijat kaipasivat esimerkkejä, joten annan tässä yhden: Opiskelija meni omin päin sanomatta ohjaajalle muuttamaan potilaalle annettujen iv-lääkkeiden nopeuksia, koska oli ymmärtänyt lääkärin sanomisen väärin. Onneksi ohjaaja huomasi tämän samantien, joten asia saatiin korjattua ja potilaalle ei haittaa. Kun asiasta keskusteltiin, opiskelija ei edes oikein tiennyt, mitä nämä lääkkeet elimistössä tekevät joiden infuusionopeuksia hän muutti. Kyseinen opiskelija siis teki jotain ajattelematta ensin, mitä tämä merkitsee ja mitä siitä seuraa. Tämä nyt on yksittäinen ääripää, ja onneksi tällaisia tapahtumia on todella, todella harvoin. Kliinisiä taitoja oppii aina, mutta tietynlainen luonne, vastuuntunto ja asenne pitäisi pääosin olla kohdallaan jo opiskelujen aloitusvaiheessa.
Odotan itse lievästi kauhulla, kun lähihoitaja opintoihin päässeet keillä ei ollut pääsykokeita aloittavat työelämän. Jo koulun penkillä näkyi miten määrällä on yritetty korvata laatua, miten joillaan on ihan väärä asenne tähän alaan eikä suhtaudu tähän vakavasti. Toivottavasti työssäoppimispaikoilla ja kouluissa on näihin puututtu. Itse harkalla kuullut esimerkin, kun eräs opiskelija oli antamassa lääkkeitä väärälle hoivakodin asukkaalle. Lääkepaukku olisi pahimmillaan tappanut asukkaan.
Huh hui. Kaikkea voi aina sattua. Ei sillä, osaavatkin hoitajat tekee joskus virheitä, mutta erityinen tarkkuun lääkkeiden kanssa kuuluu aina asiaan.
Minulla ensimmäisessä sairaanhoitajan työharjoituksessa oli kiva ohjaaja, joka ei osannut käyttää tietokoneita ja puhua suomea. Toisessa oli moduuliharjoittelu. Ohjaaja kävi katsomassa kerran viikossa ja silloinkin oli puolet työajasta tupakalla. Sain hylätyn, mikään oppimistoive ei toteutunut. Kolmannessa työharjoituksessa kaksi ohjaajaani olivat poissa kursseilla Helsingissä ja Tukholmassa. Lisäksi edellisen työharjoituksen ohjaaja oli naimisissa tämän työharjoituksen ohjaajani kanssa. Sain hylätyn. Opinnot sujuivat erinomaisesti ja pääsykokeissa sain 0,5 pistettä täysistä. Kun yritin suorittaa sisätautien työharjoitusta uudestaan, ohjaaja oli asiallinen, mutta minä sain bakteeritartunnan potilaalta kasvoihini ja lopetin opiskelun ammattikorkeakoulussa. Nyt autan ex-luokkatoveriani opinnäytetyön tekemisessä. Sanoisin että työharjoitukset ovat helvetistä ja opiskelu taivaallista, mutta kesä-ja viikonlopputyö sairaanhoitajana oli mukavaa! Työharjoitus on niin hirveätä siksi, koska jobiilissa paikkoja on vähän ja joudut ottamaan mitä saat. Työpaikan saat haastattelun perusteella ja valitset itse. Sairaanhoitajien ohjaus on uudistettava: ohjaaja ei saa kadota, hänen pitäisi vastata kysymyksiin ja lakata kiusaamasta oppilasta. Yliopistosairaalassa oppilaasta juorutaan etukäteen, joten hän on hylätyn työharjoituksen jälkeen ennaltatuomittu. Nyt minulla on 20k opintolainaa, enkä koskaan valmistu ammattiin.