TOIVEPOSTAUS – MITÄ LUKALLE KUULUU?

Saan tasaisin väliajoin kyselyjä, että mitä meidän Lukalle kuuluu? Teille, ketkä satuitte blogiini ensi kerran vasta nyt, kerron pohjustukseksi, että Luka on meidän vajaan kahden vuoden ikäinen Cockerspanieli. Jotenkin aika menee todella nopeasti ja tajusin, että Luka täyttää Elokuussa kaksi vuotta.

Luka on edelleen ihan sama hölmö, rakas hännän heiluttaja kuin vuosi sitten. Ehkä tämän viimeisimmän vuoden aikana hänestä on kuoriutunut vaan enemmän se oma persoona esiin. Se rakastava, tunteva ja herkkä Luka. Parasta on ollut nähdä se, miten hyvin Luka tulee toimeen pienten lasten kanssa, jopa vauvojen. Meillä on miehen siskon perheessä pieniä lapsia, yksi alle yksi vuotias ja kaverin lapset samoin on suunnilleen saman ikäisiä. Tämä meidän koira haluaisi vaan pussata ja haistella näitä. Hän osaa olla niin hienosti heidän seurassa.

Takapihalla Luka pysyy edelleen ilman mitään ongelmia, vaikka takapihalla ei ole minkäänlaista aitausta. Lenkeillä hän kulkee pääsääntöisesti hienosti, joskus toki nenään leijailevat hajut vie voiton järkevältä ajatustyöltä ja sitten lähdetään vaeltamaan puolelta toiselle, mutta jos hihnan toisessa päässä ollaan valppaina, niin Luka kyllä tottelee ohjausta hyvin kun näyttää vaan kädellä, että tähän laitaan.

Sekin on hirmu kiva, että minkäänlaisia hormonaalisia muutoksia ei olla Lukassa havaittu. Kertaakaan poika ei ole nylkyttänyt, tai enemmälti rähissyt. Ainoastaan hetken aikaa oli se vaihe, että koirapuistossa yhtä aikaa useat lähelle tulevat koirat stressasi ja silloin piti vähän äristä, mutta siitäkin päästiin hienosti yli iskän ja äiskän kannustuksella ja opettelemalla.

Ainut asia mikä vaatii vielä työstämistä, (tai on sitä työstettykin ja Luka tietää tekevänsä väärin) on sellainen turha haukkuminen joillekin satunnaisille ihmisille ja asioille. Jos Luka on takapihalla, saattaa se yhtäkkiä haukkua jollekin ohikulkijalle, kun taas välillä ei hauku ollenkaan, käveli siitä ohi vaikka kuinka monta ihmistä. Me sännätään aina käskemään Luka sisään samantien kun se haukkuu ja torutaan käytöstä, mutta herra vaan painaa pään kumaraan, näyttääkseen, että tietää tehneensä väärin. Hän matelee sisään leuka maata hipoen ja näyttää hyvin alistuneelle ja pahoillaan olevalle. Kunnes sitten seuraavan kerran, mahdollisesti seuraavana päivänä ulkona ollessaan voi tehdä saman.

Joskus käy jopa niin, että jos ei heti olla ulko-ovella torumassa haukkumista, hän itse kääntyy odottamaan meitä ovelle tuijottaen sitä, että milloin me tullaan torumaan. Joskus myös uudet, Lukaa lähestyvät ihmiset jännittää ja tulee sellaista voimakkaampaa haukkumista. Mä itse aina polvistun silloin Lukan tasolle, sanon ettei mitään hätää, menen itse tämän uuden ihmisen viereen ja kutsun luokseni, että Luka luottaisi sillä tavalla tähän uuteen ihmiseen. Jos tämä ei auta, rauhoitan koiran komentamalla kovempaa ja ottamalla katsekontaktin. Sitten haukkuminen loppuu hetkeksi. Silti tää on varuillaan ja jännittää. En tiedä mistä tämä käytös kumpuaa, sillä mitään negatiivisia kokemuksia en muista tän kohdanneen kenenkään kanssa.

Tämä meidän Cockerspanieli on kyllä ollut juuri sellainen kuin rotumäärittelyssä kerrotaan, ja mitä me ollaan tältä rodulta odotettu. Tämän kanssa voi käydä pidemmilläkin lenkeillä, mut sitten välillä riittää lyhyemmätkin lenkit. Hän on aina iloinen, aktiivinen ja sosiaalinen (uusien ihmisten kanssa tulee myös normaalisti juttuun kunhan alkujännityksestä pääsee yli). Luka on lapsirakas ja menee hienosti autossa. Hän on kiinnostunut kaikesta uudesta ja jos vaan olisi motivaatiota itsellä kouluttaa, niin tämä varmasti oppisi vaikka  mitä.

Luka on erittäin rakas perheenjäsen, joka rakastaa myös meitä. Hän haluaa olla itse tasapuolinen rakkaudessaan ja jos äiti saa pusun, pitää iskälle antaa myös! <3 🙂

On mahtavaa, että Luka on saanut olla terve ja toivon, että näin myös tulisi jatkumaankin!