KUINKA KOHOTTAA OMAA ITSETUNTOA?

Joskus on niitä päiviä kun kasvoissa on finnejä, tukka on hirveä, fiilis on alakuloinen ja olo voi tuntua yksinäiselle. Mä ainakin voin nostaa käden pystyyn, että nää on tuttuja tunteita. Mistä tää ailahtelu sitten voi johtua ja voiko asialle tehdä jotain, että fiilikset olisi tasaisemmat?

Itse ainakin pyrin siihen, että en aseta itselleni hirveästi mitään vaatimuksia. Pettymyksethän muotoutuu usein sen mukaan, kun olettaa asian olevan jotenkin ja sitten kun se ei olekaan niin. Tästä tilanteesta seuraa usein pettymys. Tämä pätee myös parisuhteeseen. ELI EI VAATIMUKSIA / OLETUKSIA ITSEÄ TAI TOISTA KOHTAAN. Tavoitteet sen sijaan on ihan eri asia ja tavoitteita pitää olla elämässä, mutta ei vaatimuksia, eikä etenkään pidä olettaa mitään. Tästä mä itse olen joutunut opettelemaan pois.

Elä tässä hetkessä

Tämän lisäksi minä yritän keskittyä nykyhetkeen. En murehdi tulevaisuutta, koska jos teen parhaani niitten asioiden suhteen, mihin voin vaikuttaa, on lopputulos sitten se mikä on. Jos minä vaan teen parhaani, niin en minä sen enempään oikeastaan pysty. Mä olen päässyt seuraamaan sivusta esimerkiksi oman äidin toimintaa ja yritän häntäkin opettaa siinä, että vahinko ei tule kello kaulassa. Hän on oikein perus pessimisti. 😀 Etukäteen murehtimalla sä pilaat vaan sun päivän. Lopultahan voi käydä niin, että mitään pahaa ei edes tapahdu, mutta sä olet hukannut jo monta päivää siihen, että kun tai jos tapahtuu kuitenkin. Murehditaan sitten kun on jotain murehtimista.

Mä haluan ajatella lasin olevan puoliksi täynnä ja lapsellisen tyhmästi joidenkin mielestä luotan siihen, että asiat järjestyy kyllä. Sitä paitsi ne järjestyy kyllä. Jokaisella meistä paska osuu joskus tuulettimeen, mutta mitä sitten? Sillon vedetään syvään henkeä ja aletaan siivoamaan.

Ikävimmät tapaukset mitä elämässä tulee vastaan, vahvistaa meitä. Ne voi satuttaa helvetisti, mutta lopulta sä opit niistä jotain ja oot ihmisenä piirun verran vahvempi. Samalla sä opit tuntemaan itseäsi paremmin.

Vain itseä voit muuttaa, et toista

Ja mikä tärkeintä, täytyy oppia katsomaan omaa toimintaansa, eikä syyttää muita omasta pahasta olosta. Mä huomaan edelleenkin jotain piirteitä itsessäni sillon ku mulla ei ole hyvä olla, et mä puran sen esimerkiksi mun mieheen (koska hän on lähin ihminen mulle). Jos mulla on epävarma päivä, siis et koen jotenkin oloni epävarmaksi, rumaksi, tyhmäksi tai  mitä vaan, alan jotenkin ihmeellisesti työntämään mun miestä pois mun läheltä.

Onneks mä oon tajunnut tämän mun toimintatavan jo ajat sitten, niin osaan pysähtyy näissä hetkissä ja miettiä. Toi olo joka tulee joskus kylään kutsumatta, on vaan mun pään sisällä. Ei mun mies nää minussa mitään eroa eiliseen, sillon kun mulla oli vielä loistava fiilis. Sit mä vedän taas henkeä, lopetan murjottamisen pään sisälläni ja meen halaamaan mun miestä. Ymmärrän, että kelpaan sille kyllä, fiilis johtui vaan ja ainoastaan musta. Eikä mussa ole mitään vikaa mun miehen silmissä (ainakaan niitä vikoja minkä kanssa itse just sillä hetkellä kamppailen  )

Parasta tässä elämässä on se, et oppii tuntemaan itseään joka päivä paremmin. Se vaatii sen, että oikeesti myös pysähtyy miettimään ja tarkastelemaan omaa itseään. Miksi mä toimin niin kuin toimin tai miksi mä tunnen niin kuin tunnen?

Tämmöistä ajatuksen juoksua tällä kertaa…