Hae
Mansikkapilvi

TULEN ARKA AIHE, YLIPAINO JA SEN PUHEEKSI OTTAMINEN

Kuten arvelinkin, lääkärin kommentti ylipainoiselle e-pillerien ja lentämisen vaaroista kirvoitti jonkin verran kommentteja. Hienotunteisuus tulisi aina ottaa huomioon kun puhutaan ihmisestä itsestään ja hänen ”ominaisuuksistaan”. Tässä tilanteessa kyseessä oli ylipaino ja sen aiheuttamat riskit yhdistettynä lentämiseen ja e-pillereihin. Tästä voit lukea tuon jutun.

Ylipaino ja sen tuomat riskit kyllä pitäisi pystyä ottamaan puheeksi, mutta että miten, onkin se haaste siinä. Harvoin lääkärit puhuu potilaille suoraan, tai silleen suorilla sanoilla. Silloin harvoin kun näin tapahtuu ja kuulen, että asia otetaan suoraan esille kainostelematta, hämmästyn. Kuinka tuo lääkäri uskalsi puhua potilaalle näin. Niin, uskalsi. Potilaan pitää kuitenkin ymmärtää, että mitä hänen elintavat voivat pahimmillaan aiheuttaa. Enkä tässä nyt puhu siis pelkästään ylipainosta. Monet ihmisten elintavoista voi olla haitallisia ja johtaa sairastumiseen ja ennen aikaiseen kuolemaan.

Mulle on jäänyt yksi esimerkki mieleen menneiltä työvuosilta. Lääkärinä oli nuori naislääkäri. Potilas oli selvinnyt uhkaavasta tilanteesta käytännössä säikähdyksellä. Yleensä kyseisessä tilanteessa lopputulos on halvaantuminen siten, että on käytännössä täysin vuodepotilas, tai sitten kuolema. Lääkäri puhui potilaalle suoraan näillä sanoin. Hän kertoi, että jos jatkat samaa mallia, ei lopputulos tule olemaan enää näin onnekas.

Lääkäreiden tarkoitus ei ole kuitenkaan pelotella. Ennemminkin havahduttaa niihin todellisiin riskeihin, mitä elintavat voivat tuoda tullessaan. Tämän lääkärinkierron jälkeen olin, että vau. Hienoa, että puhutaan suoraan, kainostelematta, eikä puhuta ns. tyhjiä lauseita joista potilas ei välttämättä osaa ymmärtää tarkoitusta. Tässäkin kyseisessä esimerkissä olisi voinut olla riski, että potilas ajattelee, ettei tässä mitään hätää ole näköjään. Jatketaan entiseen malliin, ei nytkään kuinkaan käynyt.

Kuinka ottaa vaikea asia esille?

Miten kuitenkaan ottaisit hienovaraisesti, loukkaamatta tai järkyttämättä puheeksi nuoren naisen kanssa ylipainon ja sen, että asialle olisi tehtävä jotain? Ei mikään helpoin tehtävä. Ehkä voisi kysyä, että mitä mieltä itse on omasta painostaan. Kysyä, että millaiset elintavat on nyt ja toivoisiko niihin jotain muutosta. Sitä kautta sitten ehkä pääsisi puhumaan riskeistä ja hyödyistä.

Hoitoalan ammattilaisena näitä asioita tulee säännöllisesti pohdittua. Vaikeita asioita on paljon, mutta niistä kuitenkin pitää pystyä puhumaan. En kuitenkaan halua traumatisoida potilastani tai säikäyttää ja etäännyttää häntä terveyspalveluista. Ennemminkin niin, että potilaalle tulisi fiilis, että kukaan ei arvostele eikä tuomitse, oli sitten mistä tahansa asiasta kyse ja, että kaikesta pitää pystyä puhumaan.

Sainkin paljon kommentteja edelliseen postaukseeni, joten olisiko teillä näkemystä siihen, kuinka ottaa ylipaino puheeksi esimerkiksi vastaanotolla? Kuinka te toivoisitte asiasta teille puhuttavan?

2 kommenttia

  1. Mk1987 kirjoitti:

    Juuri noin niinkuin itsekin tuossa jo pohdit, että tunnustelemalla ja kysymällä, mitä potilas esim. Itse painostaan miettii. En esim. usko, että yksinään ylipainoinen ei tietäisi olevansa ylipainoinen. Ja jos aikoo potilaalle antaa ns valistusta, miten pitäisi laihduttaa niin tarvittaessa pitää myös voida osoittaa, mistä siihen saa apua, jos potilas sitä kaipaa. Ja jokainen potilas pitää tämänkin suhteen kohdata yksilönä ja kunnioittavasti. Ja jos itsellä ei ole antaa muuta ohjausta, kuin syö vähemmän kuin kulutat ts. Omat taidot loppuu siihen ravitsemuksesta ja laihduttamisesta niin ei kannata alkaa valistaa. Itsekään en somatiikan puolen hoitajana alkaisi antaa valistusta päihteistä vierottautumiseen, kun siihen ei ole osaamista. Ohjata voin oikean asiantuntijan puoleen.

  2. Terkkari kirjoitti:

    No siis ainakin se, että pyrkis sitten myös antamaan ohjausta niihin terveellisiin elämäntapoihin. Esim. varaamalla uuden ajan, missä vois enemmänki keskustella asiasta (tää ny koskee lähinnä itteeni terveydenhoitajana, ei niinkään lääkäreitä tai jotain osaston työntekijöitä) tai ohjaamalla ravitsemusterapeutille, aikuisneuvolaan, työterveyshuollon puolelle ja sieltä johkiin ryhmiin tms. mikä ny ko. paikkakunnalla ja yksikössä onkin tapana. Riippuen vähän potilaan tilanteestakin. Pitää tietenkin olla hienovarainen ja osata tunnustella sitä potilaan tilannetta ja mahdollista muutoshalukkuutta. Esim. jos on just saanu jonku uuden diagnoosin ja elämäntilanne on muutenkin stressaava, niin ei välttämättä ole sillä hetkellä voimavaroja elämäntapojen muutoksiin. Ainakaan isoihin, pienemmistä voi olla helpompi aloittaa. Sillon voi esim. ohjata ottamaan yhteyttä vaikka just työterveyshuoltoon tai aikuisneuvolaan, kun tulee sellainen hetki elämässä että tarvitsee apua. Toisaalta taas sairastuminen (vaikkapa infarkti), kuten myös esim. raskaus, on ihan tutkitustikin ihmisillä myös hetkiä jolloin ollaan valmiimpia muuttamaan omia elämäntapoja, ja sillon sitä ohjausta luonnollisestikin juuri kannattaa antaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *